Hyppää pääsisältöön

Elävän arkiston blogi

Elävän arkiston blogin kansikuva

Joulukalenteriäänestys on päättynyt! Ennennäkemättömän tiukan äänestyksen vei Neposen joulukalenteri

Päivitetty 29.11.2021 10:53.
Joulukalenteriäänestyksen ehdokkaat.

Joulunodotus voi alkaa, sillä perinteinen joulukalenteriäänestys on päättynyt ja tulokset ovat selvillä. Tänä vuonna äänestyksessä kilpaili viisi joulukalenterisuosikkia, joista lopulta yksi kipusi ylitse muiden.

Heti ensi alkuun haluamme kiittää jokaista äänensä antanutta. Vuoden 2021 joulukalenteriäänestyksessä annettiin huikeat 120 827 ääntä!

Kilpailu oli ennennäkemättömän tiukka ja lopulta voittajaksi kiri Neposen joulukalenteri vuodelta 2002. Vankkaan kansansuosioon noussut Neponen keräsi yhteensä 56 834 ääntä.

Voiton myötä Neposen joulukalenteri on nähtävissä kokonaisuudessaan Areenassa 1. joulukuuta alkaen. Pupuseikkailu alkakoon!

Joulukalenteriäänestyksessä olivat mukana edellä mainitun lisäksi seuraavat joulukalenterit: Gommin ja Pommin joulukalenteri vuodelta 1995, Vaapukkalan Olgan joulukalenteri vuodelta 1996, Syltty-koiran joulukalenteri vuodelta 2001 sekä Joulupukin Aikapaja vuodelta 2009.

Katso äänestystulokset ja ohjelmaesittelyt alta.

Gommin ja Pommin joulukalenteri (1995)

Gommi ja Pommi -henkilöhahmot.

Gommi-jänis ja Pommi-kissa matkustavat Lappiin etsimään joulupukkia. Joulun odotusta ja etsintää helpottavat musiikki, laulu ja ystävät. Gommin ja Pommin kanssa seikkailevat possut Pimmi ja Pablo sekä Rommi-koira ja metsän eläimet.

Kaikkein tärkeintä on ystävyys. ”Me puhalletaan yhteen hiileen, sillä siinähän se voima piilee!”

Pääosissa: M.A. Numminen, Pedro Hietanen.

Vaapukkalan Olgan Joulukalenteri (1996)

: Yleisradion televisio-ohjelma "Vaapukkalan Olgan joulukalenteri" (Joulukalenteri  1996). Näyttelijät Ritva Valkama ja Pentti Siimes. Yleisradion ohjelmat. Roolikuva.

Olga P. Postisen joulun odotus alkaa pulmallisesti. Vaapukkala on hävinnyt kartalta ja postiauto ohittaa kaupungin. Posti ei kulje! Ratkaisu ongelmiin tulee kaukaa Korvatunturilta ja Puotipostissa alkaa kova tohina. Jouluaattona Vaapukkala lopulta rauhoittuu. Postimestari Olga ja Palle-lintu viettävät joulun kahdestaan - vai viettävätkö?

Pääosissa: Ritva Valkama, Seela Sella, Kalle Juurela, Martti Suosalo, Maija-Leena Soinne, Markku Huhtamo, Pertti Palo, Pentti Siimes ja Juha Muje.

Syltty-koiran joulukalenteri (2001)

Aimo Räsänen (Syltty-koira Joulukalenteri-ohjelmassa)

Joulukoira Syltty haluaisi palavasti päästä Joulupukin matkaan jouluaattona, mutta ensin pitäisi alkaa kiltiksi eikä hiiskua mitään suunnitelmasta. Tassua päälle! Syltty yrittää touhuta joulun töitä Muorin toiveiden mukaisesti – aina kuitenkin omalla tavallaan. Pääseekö Syltty lopulta Joulupukin mukaan?

Pääosissa: Aimo Räsänen.

Neposen joulukalenteri (2002)

Tonttu ja Pupu Neponen.

Susimetsässä tarpova jänö Neponen löytää taianomaisen lippaan keskeltä hankia. Mitä se siellä tekee ja kenelle se oikein kuuluu? Seikkailunhaluinen Neponen säikähtää susimetsän hukkia, mutta päätyy onnekseen yksinäisen tontun luokse. Tontulle "jäneksen" vierailu on ainutlaatuista, sillä yleensä hän ei pidä vieraista sitten ollenkaan.

Parivaljakko päättää viettää yhdessä joulua, johon kuuluu niin piparien leipomista, kynttilöiden valamista kuin kuusen hakemista. Kommelluksilta ei kuitenkaan vältytä.

Pääosissa: Anu Tuomi-Nikula, Ilkka Heiskanen, Kosti Kotiranta.

Joulupukin Aikapajan joulukalenteri (2009)

Joulupukin Aikapaja, tv-joulukalenteri 2009

Tonttu-Löytönen saa uuden työn Aikapajasta. Tontun tehtävä on avata kalenteriluukut oikeina päivinä ja pitää jouluvalmistelut aikataulussa. Lisäksi hän varmistaa, että Joulupukki lähtee ajallaan lahjojen jakoon.

Nuori Löytönen hermoilee, osaako hän olla Aikatonttu. Vastuullista työtä eivät tee helpoksi höpsö Käki ja kateellinen Viisari. Lisäksi Juha-Pekka lähettää lahjatoiveen: "lisää aikaa olla ystävien kanssa". Eihän aikaa voi panna pakettiin!

Kalenterissa tonttuilevat Markus Petsalo, Markku Söderström, Jani Koskinen ja Aimo Räsänen.

Mikä nostalginen joulukalenteri ansaitsee voiton? Muista äänestää!

Otsikkokuvan kuvaajatiedot: Gommi ja Pommi: Ari-Pekka Keränen, Vaapukkalan Olgan joulukalenteri: Kuva: Ari-Pekka Keränen, Neposen joulukalenteri: Harri Hinkka, Joulupukin aikapaja: Merja Hannikainen, Syltty-koiran joulukalenteri: Antero Tenhunen.