Matkoja Marsiin, tähtien ydinjätettä ja madonreikiä toisiin ulottuvuuksiin – matkanjohtajina Emmi Itäranta ja Esko Valtaoja
Kirjailija Emmi Itäranta on kuvitellut ihmisen asumaan Marsiin ja tähtitieteilijä Esko Valtaoja haluaa elää niin pitkään, että ihminen oikeasti laskeutuu Marsin pinnalle. Mutta onko Marsiin menon hintana maapallon tuhoutuminen elinkelvottomaksi?
Kun kirjailija Emmi Itäranta oli pieni tyttö, hän ihastui Liisan seikkailut ihmemaassa -kirjan kaninkoloon, jonka kautta putkahdettiin toiseen maailmaan.
– Se ajatus, että mennään jonkun portaalin kautta toiseen maailmaan ja siellä on asioita, joita tässä meidän maailmassa ei ole, se teki minuun lähtemättömän vaikutuksen. Että voi olla muutakin kuin tämä, missä olen. Sitä kaninkoloa minä sitten olen etsinyt siitä lähtien ja löysin sen kirjoittamisesta, Emmi sanoo.
Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja kertoo, että hänen kalenterivuotensa alkaa silloin kun tähdet syttyvät taivaalle. Tähtien valo vangitsi hänet jo lapsena.
– Oli pikku-Esko, potkukelkka ja Kemin tähtitaivas. Se oli siinä sitten. Tähtitieteilijäksi halusin ja sellainen minusta tuli. Minun on ollut aina vaikea ymmärtää, jos ihminen ei jo lapsena tiedä, mikä hänestä tulee isona, Esko sanoo.
Uteliaisuus, sen puolesta sekä Emmi että Esko liputtavat. Emmin uteliaisuus on loppumatonta tiedonjanoa.
Esko siteeraa suosikkiajattelijaansa Henry Thoreauta, joka sanoo, että maailmaan tulvii koko ajan uutta ja ihmeellistä ja kuitenkin siedämme käsittämätöntä tylsyyttä.
– Ilman uteliaisuutta roikuttaisiin vieläkin puissa banaaneja mussuttamassa, Esko sanoo.
Mars mielessäin
Jo laulaja David Bowie kyseli aikoinaan, että onko Marsissa elämää ja samaa miettivät Emmi ja Esko.
Emmin uusin kirja Kuunpäivän kirjeet kertoo 2100-luvun maailmasta, jossa ilmastonmuutoksen tuhoama Maa on enää varjo entisestään ja Mars on universumin keskus.
Esko puolestaan toivoo olevansa elossa, kun ensimmäinen ihminen oikeasti laskeutuu Marsin pinnalle.
– Kyllä se ihmisen meno Marsiin on mahdollista meidän molempien elinaikana. Paras veikkaus on siinä 2040-luvun tuntumassa, molemmat sanovat. Esko on lyönyt asiasta vetoakin.
Pikku-Eskon tajunnanräjäytyskirja oli Edgar Rice Burroughsin Marsin sotavaltias, ja sellainen Esko halusi olla itsekin. Että voisi taistella kammottavia olioita vastaan ja voittaa Marsin prinsessan sydämen.
– Italialainen tähtitieteilijä Giovanni Schiaparelli näki 1800-luvun lopulla Marsissa jotakin, joka virheellisesti tulkittiin kanaviksi. Siitä se myytti elämästä Marsissa lähti liikkeelle.
Emmi kertoo kirjassaan vuodesta 2100. Maa on paikka, jonne voi Marsista lentää bilettämään vaikkapa keskiaikaista Lontoota muistuttavaan huvipuistoon. Kirjan maailmassa on ihmissuhdeongelmia, ekoterroria, ahneutta ja juonittelua. Eikö ihminen ole tosiaan muuttunut?
– Minun kuvittelemani Mars on vahvasti tämän ajan peili. Ihminen on laiska ja menee Marsiin kun ei jaksa korjata maapalloa. Meillä on se taipumus, että kun joku asia on liian vaikea, otetaan ja vaihdetaan maisemaa.
Mutta voisiko Marsissa oikeasti elää, niinkuin Elon Musk ja muut miljardöörit suunnittelevat?
– Kyllä Marsissa on vettä joskus ollut, mutta sitä peittää paksu ikirouta. Ensin asiat pitää täällä maapallolla saada järjestykseen, että Marsin maankaltaistamisesta voidaan edes haaveilla, Esko sanoo.
Tunnelit, kaninkolot ja madonreiät
Entä se toinen maailma, jonne Ihmemaan Liisakin putosi, onko sitä? Esko on tutkinut avaruuden mustia aukkoja koko aikuisen tiedemieselämänsä.
– Kukaan ei tiedä, että voisivatko ne olla niitä madonreikiä toisiin maailmankaikkeuksiin, siitä kiistellään ankarasti. Mutta se on juuri se mahdollisuus, että tässä ei ole kaikki, Esko sanoo.
Esko miettii sitä, mikä ihmisiä näissä toisten maailmojen tunneleissa oikein kiehtoo.
– Luolamaalauksia on löydetty pitkien tunneleiden päästä. Miksi ihmeessä ne on sinne tehty, niin että joutuu ryömimään kymmeniä metrejä. Eivät ole ihan joka pojan ja tytön ulottuvilla.
Emmin kirjan päähenkilö Lumi on parantaja, joka parantaa ihmisiä seikkailemalla oman mielensä sisäisissä maisemissa voimaeläimensä ilveksen kanssa.
– Tutkin paljon shamanismia. On ollut maailman puu, jonka rungon kautta on matkattu yliseen tai aliseen maailmaan, tai shamaani voi mennä vaikkapa lampeen ja sieltä meneekin aukko paikkaan, josta shamaani hakee tietonsa. Kiehtovaa ja niin universaalia, Emmi sanoo.
Veden muisti
Sekä kuvittelija-Emmin että tiedemies-Eskon ajattelu on vahvasti sidoksissa ympäristöasioihin. Emmin Teemestarin kirja kertoi maailmasta, jossa puhdas vesi on muuttunut kalliiksi ja tavoitelluksi hyödykkeeksi.
– Sain vesiherätyksen, kun muutin Britanniaan 2007. Siellä oli satanut vähän ja veden käyttöä piti tosissaan rajoittaa. Silloin tajusin, että vesi ei todellakaan ole kaikille itsestäänselvyys.
Mutta niinkö se menee, että tulevaisuudessa se, kenellä on vettä, sillä on valta?
– Ei siihen pelkkä vesi riitä, mutta vesi on hyvä esimerkki siitä, miten me ollaan havahduttu ymmärtämään, että maapallo on aika äärellinen paikka. Että se vesi mikä täällä on, sen pitää riittää, Esko sanoo.
Emmiä ja Eskoa kiehtoo ajatus veden muistista. Kaikki se vesi, mitä täällä on ollut, on samaa vettä, joka täällä on aina ollut.
– Voisi ajatella, että vesi muistaa kaiken mitä tällä planeetalla on tapahtunut, sanoo Emmi.
– Ja sitten myös ilma, joka kiertää maapallolla. Ajatella, että hengitän samaa ilmaa kuin vaikka joku Aleksanteri Suuri on hengittänyt, Esko lisää löylyä.
Oletko pissinyt uima-altaaseen?
Mutta miten sitten vettä, ilmaa ja ihmisiä voisi suojella niin, että ilmastonmuutos ei laittaisi meitä polvilleen tai pakottaisi hakemaan elinkelpoisia oloja muilta planeetoilta? Emmiä on kutsuttu ilmastosurun tulkiksi.
– Kyllä minä olen ilmastosurullinen. Me eletään nyt jonkinlaisessa luopumisen käännekohdassa. Nyt täytyy miettiä luopumista asioista, joita emme voi enää millään saada takaisin, niin että voidaan rakentaa jotakin uutta ja elinkelpoista, Emmi sanoo.
Esko puolestaan on vankkumaton optimisti ja toivon tuoja. “We are in shit creek”, sanovat amerikkalaiset. Eskolla on siitä oma tulkintansa.
– Vaikka me melotaan siinä kakkapurossa, meillä on kuitenkin se mela. Nyt tarvitaan vain riittävästi melojia, eli meitä kaikkia asioita hoitamaan, Esko sanoo.
Esko uskoo vahvasti teknologian kehitykseen, mutta on saanut jopa arvovaltaisilta tahoilta kuraa niskaansa, kun puhuu toivosta.
– Enhän minä sitä tarkoita, että saadaan elää kuin Ellun kanat ja odotella vaan, että asiat ratkeavat. Ajatella, että jos hampurilaista voisi mainostaa niin, että yhtään lehmää ei vahingoitettu tämän lihan tekemisessä. Hyvä mainoslause, ehkä brändään sen.
Maa herää ja kivet puhuvat
Mutta missä ne ympäristöaktivismin rajat menevät? Emmin Kuunpäivän kirjeissä aktivistiryhmä haluaa poistaa ihmisen ja palauttaa luonnon sitä kautta omaan voimaansa.
– Ei luontoa voi pelastaa, jos se tarkoittaa ihmisen tuhoamista. Eikä ihmistä voi pelastaa, jos se tarkoittaa luonnon tuhoamista. Täytyy löytää tasapainoa paremman tieteen ja teknologian ja parempien valintojen kautta, Esko sanoo.
Loppujen lopuksi kaikki on yhteydessä kaikkeen ja ihminenkin on Eskon mielestä vain tähtien ydinjätettä.
– Tähtien ydinjätettä, se on kyllä niin hieno ajatus, että sen yritän muistaa, Emmi ihastelee.
Flinkkilä & Kellomäki lauantaina 13.11. kello 17.10 ja sunnuntaina 14.11. kello 9.10 sekä Yle Areena.
