Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

Yle kasvattaa luovan alan teknologiaosaajia uudessa harjoitteluohjelmassa

Vuodelta 2021
Ylen Lähetys- ja mediapalveluiden työntekijä istuu näyttöruutujen ääressä hämärässä.
Kuva: Lise-Lottie Ek

Ylen mediateknologian trainee-ohjelmassa opitaan käytännön asiantuntijuutta, Yleä ja media-alan tulevaisuutta.

Mistä on tulevaisuuden mediateknologian ammattilaiset tehty? Teknologisista valmiuksista, uteliaisuudesta ja oppimisen taidoista, innostuksesta media-alaan sekä empaattisesta työkaveruudesta. 

Media-alan kehitys myllertää myös alan teknologisia ja tuotannollisia töitä. Jotta Ylen sisällöt saavuttavat yleisönsä parhaalla mahdollisella tavalla myös jatkossa, kouluttaa Yle mediateknologian osaajia uudessa harjoitteluohjelmassaan.

“Lähdimme hakemaan henkilöitä, joilla on jo tietotekninen tausta ja paloa yhdessä kehittymiseen. Me sitten opetamme, mitä teknologiaosaaminen tarkoittaa mediaympäristössä”, kertoo Janne Yli-Äyhö, Ylen teknologiajohtaja. “Mediateknologia on oma erityinen osaamisalueensa, ja haluamme varmistaa, että meillä on alan parhaat osaajat myös tulevaisuudessa. Koska valmiita ammattilaisia on vaikea löytää, katsoimme parhaaksi kasvattaa ja opettaa heitä itse.”

Tavoitteena on, että ohjelman jälkeen traineet saavat vakipaikan Yleltä. 

Oppimispolku Yleen ja media-alaan

Ylen mediateknologian harjoitteluohjelmaan tuli keväällä 2021 yli 200 hakijaa, joista valittiin kuusi. Ohjelma käynnistyi syyskuussa 2021 ja kestää huhtikuuhun 2022. Siinä on kolme päälinjaa, joihin jokainen trainee on jo rekrytointivaiheessa valittu kiinnostustensa perusteella: tulevaisuuden audio- ja videosignaalien hallinta, medianhallinta ja uudet mediaformaatit sekä sovellusosaaminen mediateknologiaympäristössä. 

 “Haluamme tarjota parhaan mahdollisen oppimispolun, jossa saa käytännön asiantuntijuutta mutta myös kokonaiskuvan Ylestä, media-alasta ja sen tulevaisuudesta. Tavoitteemme on, että ohjelmassa oppii, innostuu ja sitoutuu Yleen”, Janne Yli-Äyhö sanoo. 

Alunperin suomenkielinen ohjelma kääntyi ketterästi kesän aikana osin englanninkieliseksi, sillä yksi valituista ei puhu suomea. “Emme halunneet kielen estää parhaiden osaajien rekrytointia – mutta kyllä monikielisyys vaatii meiltä itseltämme myös opettelua”, toteaa Yli-Äyhö diversiteetin merkityksestä.

Ainutlaatuinen mahdollisuus

Perehdyttäjinä harjoittelijoille toimivat lukuisat yleläiset asiantuntijat eri tiimeistä ja yksiköistä. 

Ohjelmaan valitut Sara Hepolehto ja Esa-Pekka Parkkinen kertovat, että ensimmäiset kuukaudet ovat olleet intensiivisiä ja innostavia. Molemmat kokevat olevansa lämpimästi tervetulleita työyhteisöön, mikä on myös auttanut uuden oppimista.

“Traineeohjelma on ollut uniikki mahdollisuus tutustua Ylen toimintoihin kokonaisvaltaisesti ennen perehdytystä varsinaisiin omiin tuleviin työtehtäviin. Halusin päästä kehittämään omaa teknistä osaamistani mediateknologian parissa ja tähän mennessä ohjelma on vastannut odotuksiani”,  Sara kertoo. 

“Tuntuu etuoikeutetulta saada osallistua tähän traineeohjelmaan ja päästä tutustumaan laajasti eri tiimeihin ja heidän työskentelytapoihinsa! Vaikka opeteltavaa on paljon, niin haasteita tältä traineeohjelmalta haettiinkin”, Esa-Pekka lisää.