Hyvin sanottu: Tarkat korvat ovat sananvapauden tärkein työkalu

Me suomalaiset olemme kadottaneet kuuntelemisen taidon. Se pitäisi löytää uudestaan, koska kuuntelemisen puute uhkaa sananvapautta ja sitä kautta demokratiaa: ihmisten mahdollisuutta osallistua ja vaikuttaa.

Joka vuosi Hyvin sanottu kysyy, mitä mieltä te suomalaiset olette keskustelukulttuurimme tilasta. Teidän mielestänne olemme menneet huonompaan suuntaan viime vuodesta: olemme kadottaneet kuuntelemisen taidon. 

Keskustelu on niin kärkästä, ettei moni uskalla enää avata suutaan. Lähes 60 prosenttia meistä pitää yhteiskunnallista keskustelua liian kiivaana. Tätä mieltä olevien suomalaisten osuus on kasvanut hieman vuoden 2020 kyselystä.

Emme enää halua osallistua, koska pelkäämme maalittamista, eri mieltä olevien vastahyökkäystä, asiatonta haukkumista, leimaamista, yleistä kaaosta ja kakofoniaa. Vastareaktiona pelkoon haluamme sulkea keskustelusta ulos ne, jotka eivät osaa sanoa asioita oikealla tavalla tai ne, jotka ovat liian kärkkäästi eri mieltä. Samaan aikaan olemme kovin huolissamme siitä, saanko minä ääneni kuuluviin. Saanko minä enää sanoa mitään? Pitääkin huutaa lujempaa, jotta kukaan kuulee.

Kun meteli ottaa vallan, ei tilaa jää senkään vertaa niille, joiden on jo nyt vaikea osallistua. Osa vaikenee ja vetäytyy keskustelusta kokonaan tai keskustelee enää vain omassa kuplassaan kaltaistensa kanssa. Hyvin sanotun kyselyssä korostuvat erityisesti nuorten ja naisten huolet siitä, uskaltaako ja kannattaako yhteiskunnalliseen keskusteluun enää osallistua. Naisten pelko sanallisista hyökkäyksistä ja nuorten haluttomuus asettua julkisille areenoille vihapuheen vuoksi ovat nousevia ilmiöitä, jotka on pantu merkille muissakin tutkimuksissa ja kyselyissä. Muun muassa Kuntaliiton tekemän kyselyn mukaan häirinnän ja uhkailun pelko vaikutti viime vaalien kohdalla suoraan nuorten halukkuuteen asettua ehdolle. Nuoret äänestäjät puolestaan jäävät vaaleissa nukkumaan vanhempia ikäluokkia todennäköisemmin. Ilmiöt eivät esiinny rinnakkain, vaan ovat seurausta toinen toisistaan.

Seurauksena yhteiskunnallinen keskustelu ja demokraattinen päätöksenteko menettävät merkittävän osan inhimillistä kokemusta, asiantuntemusta ja mahdollisuuksia kehittyä ajatusten ja kokemusten vaihtamisen kautta. Ja kun äänestysaktiivisuus laskee, ulkopuolisten tahojen houkutus ja mahdollisuudet vaikuttaa vaaleihin ja sisäpolitiikkaan kasvavat. Tämä jos mikä on merkittävä uhka demokratialle ja suomalaisten hyvinvoinnille.

Olen itse ollut se, joka huutaa Twitterissä. Olen huutanut kahvipöydässäkin. Tiedän, miltä tuntuu saada tappouhkaus ja pelätä, tarttuiko kukaan kehotukseen odottaa minua pimeään aikaan kotiovella. Olen ollut se, joka päätti jättää taas sanomatta, koska pelkäsi muiden reaktioita. En aina osaa käyttää oikeita termejä tai sanoa yhtä hienosti kuin kanssakeskustelijat. Minulla on lukemattomia kertoja mennyt kuppi nurin ja olen nauttinut siitä, että pääsin sohaisemaan toista sinne, mihin sattuu. Olen antanut oman osani sekä kakofoniaan että vaiennut, vaikka ei olisi pitänyt. Me kaikki olemme. Kukaan meistä ei ole syytön siihen, että keskustelukulttuurimme taso on laskenut kuin lehmän häntä. 

Toivoa kuitenkin on, kun tarkastelee asioita, joita lähes kaikki meistä pitävät tärkeinä. Hyvin sanottu -kyselyn mukaan kuunteleminen on suomalaisten mielestä yksi kaikkein tärkeimpiä asioita hyvässä keskustelussa. 

Keskittymällä siihen, mitä me suomalaiset pidämme tärkeimpänä, on mahdollista rakentaa demokratiaa ja sananvapautta ylläpitävää keskustelukulttuuria. Onnistunut keskustelu vaatiikin ennen kaikkea tarkkoja korvia. Korvien tärkeys korostuu, jos haluamme aidosti antaa suunvuoron niillekin, jotka eivät osaa tai pysty sitä itse vaatimaan tai niille, jotka yksinkertaisesti pelkäävät osallistua nykyiseen kakofoniaan. Tämä korostuu etenkin verkkokeskusteluissa. 

Tyytymättömyys ja turhautuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä yhteisön ulkopuolelle jättäytyminen syntyvät osittain siitä kokemuksesta, että kukaan ei kuuntele. Tämä kokemus on omiaan eriyttämään ihmisiä toisistaan, kasvattamaan erilaisten ihmisryhmien välisiä pelkoja ja lisäämään volyymia poteroista huutamiseen. Turhautumisesta, ulkopuolisuudesta, peloista, vihasta ja kokemuksesta, ettei minua kuulla, syntyy vaarallinen kierre, joka ruokkii itseään. 

Sananvapauden ja demokratian näkökulmasta ei siis pitäisi olla niin huolissaan siitä, onnistuinko huutamaan tarpeeksi lujaa ja saamaan mielipiteeni varmasti kuuluviin, vaan siitä, kuuntelenko tarpeeksi tarkasti.

Kuuntelevassa keskustelukulttuurissa niiden, joiden on ennen pitänyt huutaa tai sanoa pahasti tullakseen kuulluiksi, ei enää tarvitsekaan. Niiden, jotka ennen pelkäsivät, ei enää tarvitse olla hiljaa. Jos annamme tilaa ja keskitymme kuuntelemaan toisiamme, voitamme lopulta itsekin. 

Sarita Blomqvist, digituottaja

Hyvin sanottu