Hyppää pääsisältöön

Podcastit

Piia Ristikankareen elämä ei ollut koskaan helppoa

Nuoren Piia Ristikankareen kuva kehyksissä piirongin päällä.
Kuvateksti Piian kuva seisoo samalla paikalla, josta hän katosi.

Muutkin kuin rikolliset eristäytyvät järjestäytyneen yhteiskunnan laidoille. Syrjäytyä voi myös päällisin puolin niin sanotuissa kunnon perheissä. Uskonnollinen yhteisö eristi ja varjosti Piikkiössä vuonna 1988 kadonnutta Piia Ristikankaretta koko lyhyen elämänsä ajan. 

Helsingin sanomien kasvutarina entisestä radiotoimittaja Kristiina Komulaisesta pysäytti minut. Komulaisen kasvu radiotoimittajasta ja julkkiksesta poliisiksi ei soittanut kellojani, vaan seuraava kappale jutusta.

”Meillä on suuri riski siihen, että yhteiskuntamme sisälle rakentuu omia, pieniä yhteiskuntia. On jo olemassa yhteisöjä, jotka toimivat omien lakiensa ja sääntöjensä puitteissa.”

Olin viimeistelemässä Viimeisen johtolanka -podcastini kolmatta kautta, joka kertoo 15-vuotiaan jehovan todistaja -perheen tytön katoamisesta vuonna 1988. Sitaatti Komulaisesta kertovassa jutussa muistutti samasta teemasta, jota käsittelen omassa podcastissani: yhteiskunnan ulkopuolelle voi syrjäytyä myös päällisin puolin niin sanotuissa kunnon perheissä. 

Komulaisen mukaan suljettuja yhteisöjä löytyy niin maahanmuuttajataustaisten kuin syntyperäisten suomalaisten keskuudesta. Esimerkistä käyvät vaikkapa uskonnolliset yhteisöt. Juuri tämän havainnon tein tutkiessani Piia Ristikankareen ja hänen perheensä vastoinkäymisiä täynnä olevaa elämää podcastiani varten.

Hesari jatkaa: “Osa jäsenistä ei edes ymmärrä tulevansa kaltoinkohdelluksi, sillä he syntyvät ja kasvavat osana suljettua järjestelmää.”

Itse olen tullut siihen tulokseen, että lokakuisena perjantai-iltana Piikkiössä kadonnut Piia Ristikankare oli juuri ymmärtänyt, että elämää on uskonnollisen yhteisön ulkopuolellakin ja se alkoi hänelle avautua. Mutta sitten hän kohtasi lokakuun 7. päivän iltana jonkun, joka vei lupauksia herättävän tulevaisuuden häneltä.

Jehovan todistajiin kuuluminen johtaa todella usein siihen, että lasta kiusataan koulussa.

― Joni Valkila

Kerron podcastissani poliisin tutkintalinjat sekä tuon esiin joitakin uusia mahdollisia vaihtoehtoja, miksi Piia Ristikankare ei koskaan enää palannut kotiinsa lähdettyään koleaan, pimenevään lokakuun iltaan. 

Turvaa vai kärsimystä?

Piia Ristikankareen lyhyt elämä koostui ristikkäisistä paineista, joita aiheuttivat ennen muuta perheen kuuluminen jehovan todistajiin, äidin päihdeongelmat ja tarve olla kuin kuka tahansa muu teini-ikäinen. Uskonyhteisön mielivaltaisilta tuntuneet säännöt kuitenkin loivat oikeastaan täydellisen reseptin koulukiusaamiselle, jonka kohteeksi Piiakin joutui. Uskontojen uhrit tuki UUT r.y.:n toiminnanjohtaja Joni Valkila kertoi keskustelussamme, että jehovan todistajiin kuuluminen johtaa todella usein siihen, että lasta kiusataan koulussa.

Tutustuessani Piia Ristikankareen katoamiseen suorastaan järkytyin siitä, kuinka kovia vastoinkäymisiä Ristikankareen perhe on joutunut käymään läpi. Uskonnollinen yhteisö ei pystynyt heitä auttamaan yksilöinä eikä perheenä. Oikeastaan päinvastoin. Uskonnollinen yhteisö on aiheuttanut perheelle lisää paineita. Perheen jäljellä oleville jäsenille, isälle ja Piian toiselle veljelle, elämä ei ole ollut missään kohtaa helppoa.

 

Kuvassa on vanha maustehylly.
Kuvateksti Ristikankareiden kodissa aika tuntuu pysähtyneen Piian katoamiseen.

Uskonlahkot muistuttavat rikollisjärjestöjä 

Yrittäessäni ymmärtää yhteiskunnan laidoilla toimivia uskonnollisia yhteisöjä paremmin, tutustuin Terho Miettisen ja Raija Pellin kirjoittamaan kirjaan Harhaanjohtajat vahvassa uskossa (Docendo 2017). Siinä ei käsitelty jehovan todistajia, mutta kirjan pohdinnat pätevät yhtä hyvin heihin kuin helluntailaisiin, vanhoillislestadiolaisiin tai niin sanottujen vapaiden suuntien seurakuntien toimintaan.

Miettinen ja Pelli kirjoittavat, että erilaisissa uskonyhteisöissä, lahkoissa ja jopa kulteissa on paljon myös hyviä puolia. Ne vastaavat ihmisen yhteisöllisyyden tarpeisiin. Parhaimmillaan hengellisyydestä voi kirjan mukaan saada merkittävää tukea elämään.

Miettinen ja Pelli muistuttavat, että uskonlahkoihin on helppo liittyä, mutta niistä on hankala lähteä. Siinä mielessä fanaattiset, omien sääntöjensä mukaan elävät seurakunnat muistuttavat rikollisia moottoripyöräjengejä. Esimerkiksi jehovan todistajista eroaminen saattaa erottaa henkilön paitsi seurakunnasta, sen jäsenistä aina sukua ja perheenjäseniä myöten. Karttamissääntö on yhä voimissaan, kuten myös podcastistani käy ilmi.

Avonainen meikkipussi, jossa on meikkejä ja puinen papukaija.
Kuvateksti Piian meikkipussi odottaa edelleen hänen huoneessaan käyttäjäänsä.

Suljettua elämää omien lakien mukaan

Lahkosta irtautuneet nuolevat haavansa useimmiten yksin. Yksin ei kuitenkaan tarvitse jäädä, kuten käy ilmi Peter Walleniuksen silmiä avaavasta dokumentista Uhrit, jossa käydään häpeilemättömästi läpi uskonnollisista yhteisöistä eronneiden miesten ja naisten kipuiluja vertaisryhmän kokouksissa. Dokumentissa seurataan ryhmän kokouksia, joissa on entisiä jehovan todistajia, helluntailaisia ja vanhoillislestadiolaisia.

Langetimme raiskatulle naiselle tuomion synnin harjoittamisesta.

― Tom-Kristian

Uhrit-dokumentin päähenkilö Tom-Kristian kertoo, kuinka kuului aikoinaan myös jehovan todistaja -seurakuntansa oikeuskomiteaan, joka oli ikään kuin seurakunnan oma hengellinen poliisi ja tuomioistuin. Tom-Kristian kertoi olleensa jäsen oikeuskomiteassa, joka langetti tuomion synnin harjoittamisesta muun muassa raiskatulle naiselle. Eli kuten Kristiina Komulainen Hesarin haastattelussa nosti esiin, niin Suomessa totisesti on yhteisöjä, jotka toimivat omien lakiensa ja sääntöjensä puitteissa ja yksi sellainen on jehovan todistajat.

Juttelin Tom-Kristianin kanssa myös puhelimessa. Hän kertoi, että hänen ollessaan yksi seurakunnan vanhimmista heillä käsiteltiin oikeuskomiteassa myös tapaus, jossa sekä raiskaaja että uhri olivat seurakunnan jäseniä. Tapaukset käsiteltiin suljettujen ovien takana, eikä niitä viety poliisin tutkittavaksi. Olisi aiheelllista tutkia, kuinka yleistä tämä on eri seurakunnissa.

 

Punaisella mustekynällä kirjoitettua tekstiä ruutupaperilla.
Kuvateksti Piia kävi aktiivisesti kirjeenvaihtoa ystäviensä kanssa.

Viimeinen johtolanka?

Onko näillä asioilla sitten yhtymäkohtia Paimion jehovan todistaja -seurakunnan jäsenen Piia Ristikankareen katoamiseen? Sitä emme voi varmasti tietää. Käsittääkseni poliisi ei ole missään vaiheessa epäillyt seurakunnan jäseniä tai uskonyhteisöä Piian katoamisesta, mutta mikään ei estäisi poliisia kääntämästä tätäkin kiveä.

Se tiedetään, että jehovan todistajien seurakunnissa tehdään muistiinpanot esimerkiksi kaikista oikeuskomiteoiden kuulusteluista ja niitä kuulustelukertomuksia säilytetään useita vuosia, jopa vuosikymmeniä seurakuntien omissa arkistoissa. Niistä kenties kävisi ilmi, onko ketään seurakunnan jäsentä kuulusteltu mistään Piiaan liittyvästä asiasta. Se voisi olla Piian katoamisen selviämisen kannalta se tarvittava viimeinen johtolanka?