Hyppää pääsisältöön

Kulttuuri

Koirat katsomossa – dokumenttielokuva Istanbulin koirat kerää haukkuja uudelta kohderyhmältä

Vuodelta 2021
Pieni valkoinen koira seisoo television edessä ja katsoo koiran lähikuvaa.
Kuvateksti Kille katsoo Istanbulin koiria. ”Suositellaan Killen kanssa lämpimästi tätä", raportoi kuvan ottanut Tuija Polo-Koret. "Kille ei kestänyt haukkumatta, joten tuli kainaloon."
Kuva: Tuija Polo-Koret

Dokumenttielokuva kulkukoirista miellyttää myös kotien lemmikkejä: suomalaiset koirat katsovat ja haukkuvat Istanbulin koiria.

Kun dokumentti Istanbulin kissat (Kedi) sai ensiesityksensä Ylessä syksyllä 2018, se oli menestys paitsi ihmisten myös kissojen keskuudessa. Katsojien lähettämistä kissakatsomokuvista koottu juttu herätti runsaasti huomiota.

Ja jälleen on tavoitettu uusi alle kolmikymppisten kohderyhmä: koirat.

Teeman elokuvafestivaalin 2021 suurimpia Areena-hittejä on ollut istanbulilaisista kulkukoirista kertova Stray eli Istanbulin koirat. Elizabeth Lon ohjaama dokumenttielokuva on kuvattu Istanbulissa ja muualla Turkissa vuosina 2017–2019.

Istanbulin koirat - Toista Yle Areenassa

"Ehkä sen takia, että tämän elokuvan tähdet ovat tottelevaisempia ja helpommin kuvattavia kuin keskivertokissat, Lon elokuva tulee lähemmäksi pääosanesittäjiään kuin Kedi. Lopputulos on runollisempi, ei niin antropologinen", arvioi The Guardian.

"Elokuvantekijän katse ei juuri eksy koirista, mutta se mitä hän todella katsoo olemme me", kirjoitti The New York Times.

Mutta nyt kiinnostavat nelijalkaisten ystäviemme arviot! Sosiaalisessa mediassa on nähty vahvoja merkkejä siitä, että koirakatsojat ovat löytäneet Istanbulin koirat. On katsottu, ja haukuttu.

Keräsimme tähän juttuun kuvia uusista katsojistamme kuvaajien kommenttien kera, kuvaajien luvalla.

Koira katsoo olohuoneessa televisiota, kuva koiran pään takaa.
Kuvateksti Ukko.
Kuva: Jari Tervo

”Katajanokkalainen borderi katseli hyvin kiinnostuneena Istanbulin koiria. Hieno dokumentti. Vähän sitä piti haukkua”, Ukko-koiransa kuvannut Jari Tervo kirjoitti Twitterissä.

Terrieri seisoo kahdella jalalla etutassut tv-tasolla ja katsoo televisiota.
Kuvateksti Tyne.
Kuva: Pekka Tikkanen

Pekka Tikkanen julkaisi Instagramissa kuvan parsonrussellinterrieristään: "Tyne osallistuu Teeman elokuvafestivaaliin katsomalla Istanbulin koiria."

Koira katsoo televisiota, kuvaruudussa koiria.
Kuvateksti Ida.
Kuva: Kaisa Matikka

"Ida seurasi tarkasti Istanbulin koiria, itsekin entinen katukoira!"

Valkoinen koira istuu lattialla ja katsoo televisiota.
Kuvateksti Gustavo.
Kuva: Mirkka Hynninen

"Entinen ateenalainen katukoira Gustavo katseli Porvoossa Istanbulin koirien elämää."

Koira makaa viltillä ja katsoo televisiota
Kuvateksti Köpyk.
Kuva: Jaana Ukkola

"Tirkissa syntynyt ja alkuvuotensa siellä elänyt rakas sekarotuinen koiramme Köpyk seurasi haikeana. Ihana elokuva."

Koira istuu lattialla ja katsoo koiraa televisiossa.
Kuvateksti Vihma.
Kuva: Milla Pyykkönen

Vihma katseli ohjelman mummon kanssa. Ja tarkkaan katselikin. Muisteli samalla hurjaa nuoruuttaan Viipurin kaduilla.” Vihma on seitsemänvuotias rescue-koira Viipurista, kertoo kuvan ottaja Milla Pyykkönen.

Koira katsoo televisiota, tumma profiili näkyy
Kuvateksti Mortti.
Kuva: Mia Valtonen

"Myös koirapoika Mortti katsoi tarkkaavaisena pitkän tovin.”

Koira nukkuu television edessä, vieressä ihmisen jalat, tv-ruudussa lähikuvassa koira.
Kuvateksti Aino.
Kuva: Tommi Kotimäki

"Aino oli sen verran väsähtänyt, ettei jaksanut innostua Istanbulin koirista. Hyvä dokumentti!"

Dalmatialainen koira makaa lattialla ja katsoo televisiota.
Kuvateksti Abby.
Kuva: Patricia Bertényi

”Täällä pitää välillä hyppiä katsomaan läheltä. Puhuvat varmaan eri murretta kuin Abby."

Koira makaa sängyllä ihmisen jalkojen vieressä television edessä.
Kuvateksti Sadie väsyi kesken.
Kuva: Juha Valtonen

Joko teidän koiranne on katsonut Istanbulin koirat?

Jos koirasi katsoo Istanbulin koiria, lähetä meille tilanteesta valokuva joko alla olevalla lomakkeella tai lisäämällä Instagramissa tai Twitterissä kuvaan hashtagit #istanbulin koira ja #teemanelokuvafestivaali.

...ja koska aiemmin kissakatsomokuvia kerätessämme hyväksyimme myös koirakatsojien kuvat, myös kissat saavat nyt osallistua.

Kissa katsoo television takaa, TV:ssä lähikuva koirasta.
Kuvateksti "Taku meni telkkarin taakse."
Kuva: Marjatta Sinisalo
Kissa istuu siluettina television edessä, TV-kuvassa istuu koira
Kuvateksti "Rukousulina kiinnosti Tikua."
Kuva: Marjatta Sinisalo

Lisää aiheesta Yle Areenassa