Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Ville Hytösen kolumni: Omerta 6/12 -elokuva kiteyttää sen, miten Suomessa itsenäisyyspäivää juhlitaan valtaa ja instituutioita ihaillen

Kirjailija Ville Hytönen seisoo harmaan tiiliseinän edessä ja katsoo kameraan.

Valtakuvasto on niin syvällä meissä, ettemme edes huomaa sitä, väittää Ville Hytönen kolumnissaan. Itsenäisyyspäivää pitäisi ajatella kotimaan kulttuurien juhlana, ei valtataisteluna tai muistopäivänä.

Esitin statistiroolia Omerta 6/12 -toimintajännärissä Se on suomalaisittain suuren mittaluokan toimintaelokuva. Olin poliisi, joka seurasi monitoriltaan presidentinlinnaan tapahtunutta hyökkäystä. Pahana terroristina hääri stereotyyppisen nimen saanut sänkipartainen serbi. Oli itsenäisyyspäivä, aivan kuten tänäänkin, mutta korona ei ollut estänyt juhlia.

Poliisit olivat kuin poliisien arkkityyppejä: ryhdikästä esivaltaa, joka kiisteli keskenään siitä, kenellä on oikeus päättää mistäkin asiasta. Vaikutti että näyttelijät eivät liiemmin kyseenalaistaneet rooliensa hieman kliseisiä valtarakenteita.

Me kaikki esitimme poliiseja siten, miten heitä valkokankaalla esitetään.

Elokuvassa oli näkyvillä joukko julkisen vallan ulkoisia merkkejä. Presidentti kaapattiin itsenäisyyspäiväjuhlien yhteydessä. Armeija ja poliisi kiistelivät, kumpi operaatiota johtaa. Vankilalaitosta ja rajavartiostoa konsultoitiin.

Presidentti-instituution, puolustusvoimien paraatien tai virkamiesaseman korostaminen on vastenmielistä.

Yksi-ilmeinen ja siviilivaatteissaan liikkunut sankaripoliisi rymisteli vähän siellä sun täällä. Hän oli elokuvan brucewillis, hieman liian kulmikas sopimaan tavalliseen poliisityöhön.

Yritin itsekin näyttää ulkoisesti vakavalta poliisipuvussani ja “Hakkarainen”-nimilappu rinnassani. Samaan aikaan minua kuitenkin huvitti kulttuurimme paatoksellisuus, mitä tulee itsenäisyyteen ja virkavaltaroolien kunnioittamiseen.

Kun ajattelen tarkemmin, presidentti-instituution, puolustusvoimien paraatien tai virkamiesaseman korostaminen on vastenmielistä. Demokratiassa vallan tehtävä on palvella kansaa, ei olla sitä ylempänä. Johtavissa virka-asemissa olevat kohtelevat kansalaisia väkisinkin massana, ei yksilöinä. Tämä tekee virkavallasta käsitteellisellä tasolla epäinhimillistä.

Siksi vallan täytyy olla kaksisuuntaista. Presidenttiä pitää voida kritisoida itsenäisyyspäivänäkin. Poliisin vallankäyttö pitää olla läpinäkyvää silloin, kun se ei uhkaa tutkintaa tai muuta strategisesti merkittävää työtä. Armeija muuttuu sisäisesti vaaralliseksi, kun se korottaa itsensä jalustalle.

Kun valtion instituutioiden rooli kasvaa liian suureksi ja irtoaa kansalaisten ja heidän edustuksensa käsistä, käy kuten naapurimaassamme Venäjällä.

“Valta ei ole ihmisillä, joilla on virka hallituksessa ja jotka ajelevat mustissamaijoissa, vaan ihmisillä, jotka tietävät kuinka pääsevät eroon peloistaan”, performanssiryhmä Pussy Riotin Nadežda Tolokonnikova kirjoitti pian vapauduttuaan vankilasta vuonna 2014.

Pelottomuuteen pitääkin aina pyrkiä.

Kun suomalainen pönötys ja vallan tuntomerkit keskitetään itsenäisyyspäivän juhlaan, institutionaalinen valta näyttäytyy mitä vahvimpana. Taiteilijoista tai tieteilijöistä, merkittävimmistä ajattelijoista hyväksytään juhliin vain muutamia, mutta puolueiden, liike-elämän ja armeijan valtakasvot ja -kasvottomat ovat ikuisesti läsnä kuin Egyptin sfinksit tai Pääsiäissaarten kivikasvot.

Olen ollut Linnan juhlissa kutsuvieraana kerran. Oli ahdasta ja hankalaa, mutta ihmisillä oli hauskaa. Kameroiden edessä yleensä vakavoiduttiin ja puhuttiin valtion tärkeydestä.

Muistan pyöritelleeni silloin päätäni juhlien toisen anarkistin, akateemikko Kirsi Kunnaksen kanssa.

Valtion ainoa oikea tehtävä on toimia niin hyvin, että sen oma merkitys katoaa.

Valtion pitäisi olla olemassa ainoastaan hoitaakseen asioita, joihin me emme ole vielä ryhtyneet keksimään parempaa vaihtoehtoa. Sen nykyinen tehtävä on suojella kansalaisyksilöitä ja vähentää valtaansa sen mukaan kuin se vain on mahdollista. Valtion ainoa oikea tehtävä on toimia niin hyvin, että sen oma merkitys katoaa. Että se tuhoaa itsensä tarpeettomana.

Valitettavasti näin ei käy, koska valtiollisiin tehtäviin valitulle henkilölle kasvaa helposti halu jatkaa vallassa. Hänelle tulee tarve perustella instituutionsa olemassaolo ja oma tärkeytensä siellä.

Se näkyi hyvin elokuvan lavasteissakin. Operaation johdon auto oli täynnä vallasta kiistelyä ja testosteronihikeä.

Enkä tarkoita nyt ohjaaja Aku Louhimiehen aikana hyvin sujunutta tuotannollista ja ohjauksellista puolta vaan itse draamaa. Välillä valvonta-autossamme kävi sotilasedustajia, välillä rajavartiolaitosta. Kaikki olivat omasta mielestään tärkeitä ja omasta mielestään sopivimpia johtamaan operaatiota. Mieleeni iskostui Karhuryhmän johtajaa esittävän Juha-Pekka Mikkolan kymmenissä eri otoissa hokema “Karhu kuittaa!”-fraasi.

Elokuvassa tasavaltamme valta-asemat ja niiden väliset suhteet oli puettu ikään kuin lastenleikkiin, jonkinlaiseen poikakirjamaiseen fantasiaan siitä, millaista on olla vallassa. En ole koskaan itse kovinkaan suureen valtapositioon pyrkinyt, mutta luulen, että sellaiseen pyrkimisessä on usein kyse samasta. Valtafantasiasta.

Juhlikaamme hienoja omaperäisiä kulttuurejamme, uskomattoman jännittäviä kieliämme, omalaatuista ajatteluamme.

Vasta sinä päivänä kun huomaamme valtion käyneen tarpeettomaksi, voimme juhlia todellista itsenäisyyttämme: hienoja omaperäisiä kulttuurejamme, uskomattoman jännittäviä kieliämme, omalaatuista ajatteluamme. Noiden asioiden takia kampaan hiukseni itsenäisyyspäivän illaksi.

Ja ei, en käynyt katsomassa Omertaa. Voin olla avustajana amerikkalaistyyppisissä toimintaelokuvissa, mutta en näe tarvetta katsoa niitä. Kun joku tekee itämerensuomalaishenkisen vastaavan, lupaan katsoakin.

Riehakasta itsenäisyyspäivää! Rakastakaamme kulttuurejamme, voisin kuvitella Kirsi Kunnaksenkin kehottavan.

Lue myös: "Puut eivät menehdy, ne vain sulkevat silmänsä" – Yle tapasi runoilija Kirsi Kunnaksen vähän ennen hänen kuolemaansa

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Keskustelu