Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Kellomäki

Kirjailija Anja Kauranen-Snellman ja toimintahäiriöisen perheen tarina – “Jokaisella on oikeus omiin varjoihinsa”

Kirjailija, terapeutti Anja Kauranen-Snellman kuvattuna Mediapoliksen studiolla Tampereella Anne Flinkkilän haastattelussa. Punertavahiuksinen Anja katsoo kameraan hymyillen hartioillaan oranssinkellertävä silkkihuivi.
Kuvateksti Kirjailija, terapeutti Anja Kauranen-Snellman Flinkkilä & Kellomäki -ohjelman vieraana.
Kuva: Harri Hinkka, Yle.

Kallion kujat, isän varjo ja kirjojen tummat, rakkaat helmet. Anja Kauranen-Snellmanin 40 vuoden kirjailijan uralla henkilökohtainen limittyy ajan henkeen. Kirjailija ei pelkää kysyä epämiellyttäviä kysymyksiä vaikkapa somen pikatuomioistuimista.

Kallion prolebeibi, punkin papitar, vapaan seksin airut. Siitä se kaikki alkoi 40 vuotta sitten, kun Anja Kauranen-Snellman julkaisi esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä. Anja oli silloin 27-vuotias kirjallisuuden opiskelija eikä ollenkaan se kirjan räväkkä omaa tietään kulkenut Sonja. Mutta kohun makuun päässyt kansa ei sitä uskonut, tietenkään. Esirukoukset ja kakkapaketit tulivat tutuiksi.

– Eiväthän ne paketit kivoja olleet, mutta nyt voi tämän päivän viisaudella vähän leikillisesti sanoa, että onhan siinä lukija antanut kyllä kerrankin jotakin aivan aitoa itsestään.

Tummat, rakkaat helmet, näin Anja kuvaa niitä kirjojaan, joissa on vahva henkilökohtainen ulottuvuus. On kirjoitettu äidistä, siskosta, nuoruuden rakastetusta ja nyt soittorasia sulkeutuu, kun Kaikki minun isäni -kirjan keskiössä on vakuutusvirkailija Ensio Kauranen.

– On minulla hyviäkin muistoja isästä, hän oli karismaattinen ja huumorintajuinen, ja kerran hän jopa kehui angorapuseroani. Järkytyin niin, että rupesin itkemään.

Mutta koska Anja eli lasisen lapsuuden, suurin osa muistoista on ahdistavia ja pelon sävyttämiä. Isä oli tuurijuoppo ja kun hän joi riittävästi, hän saattoi raivostua silmittömästi ja paiskoa niin äitiä kuin huonekalujakin.

– Äiti vei minut ja siskoni turvaan, istuimme keittokomerossa tai kellarinrapussa yhdessä isää paossa. Äiti oli turvallinen ja lempeä, ehkä liiankin joustava ja kiltti, kun asiaa nyt ajattelen.

Anja Kauranen-Snellman lapsuuskuvassa nukke kädessään vakavana.
Kuvateksti Anja sanoo olleensa vakava ja hiljainen lapsi.
Kuva: Anja Kauranen-Snellmanin kotiarkisto

Kallio, kasvattajani

Mutta Helsingin Kalliossa Anjan perhe ei ollut mitenkään erityisen toimintahäiriöinen, monen kaverin perheessä oli samanlaista. Kaikki minun isäni -kirjassa Anja luettelee, miten Heikin isä joi, Aleksin isä joi ja nai ja Mikon isä löytyi kattoparrusta roikkumasta.

– Kyllä siellä Viidennen linjan ja Läntisen Brahenkadun tienoilla näki kaikenlaista. Olin neljävuotias, kun näin Helsinginkadulla puukotuksen ensimmäisen kerran. Ja niitä kertoja tuli lisää.

Vaikka Anja ei itse ollut varsinaisesti työläisperheestä, hän samaistui vahvasti kortteli- ja koulukaverien maailmaan. Ja se Kallion tuoksu.

– Ne kahvin ja eksoottisen mausteiden tuoksut. Paahtimossa oli aina aamupaahto ja iltapäiväpaahto. Aamupaahto oli vähän kitkerämpi.

Mutta miten sitten paeta ahdistavaa perhetilannetta? Anja purki tuntemuksiaan päiväkirjaan ja kirjoittamisesta tulikin sitten se toinen maailma, johon saattoi uppoutua.

– Hakeuduin myös perheisiin, jotka olivat jotenkin tasapainoisempia kuin oma perheeni. Minusta tuli ketterä adoptoituja.

Katunäkymä Helsingin Kalliosta Neljänneltä linjalta vuonna 1972, kuvassa oikealla puolella Viidennen linjan sisäpihaa, kallion kansakoulun oppilaita välitunnilla.
Kuvateksti Kallion katuja vuonna 1972. Neljäs linja ja taustalla Viidennen linjan sisäpihoja, Kallion kansakoululaisia välitunnilla.
Kuva: Kari Hakli, Helsingin kaupunginmuseo

Salaisuuksien kammio

Anjan sukujen historiat ovat täynnä salaisuuksia ja niiden selvittämiseen on mennyt aikaa. Mutta onko niinkin, että salaisuuksilla on ehkä joku tarkoitus?

– Vaikka tämä aika suosii avautumisia, niin jokaisella on oikeus omiin varjoihinsa. Ehkä ne voivat suojatakin ihmistä

Ja siinä Kaurasen perheessä varjoja ja salaisuuksia riitti. Isä Ensio oli pakolainen, avioton lapsi, jonka sekä äidin että isän puoleinen suku oli tuntematon.

– Ajattele nyt vaikka sitä, että nainen, jota hän oli elämänsä luullut tädikseen, olikin hänen biologinen äitinsä. Asia selvisi kunnolla hänelle vasta äitinsä kuolinvuoteella. Siitä varmaan juonsi juurensa se irrallisuus ja ulkopuolisuus, jota isäni sitten viinalla lääkitsi.

Vanhemmat olivat tavanneet Viipurissa ja menetetty kaupunki oli vahvasti läsnä kalliolaisen kodin arjessa. Pakolaisgeenilöistä Anja puhuu itsekin.

– Ei isä varmaan koskaan Viipurista henkisesti lähtenytkään.

Anja Kauranen-Snellman taaperona, sisko-Maru ja isä-Ensio puistonpenkillä 1950-luvulla.
Kuvateksti Anja, Maru-sisko ja isä Ensio 1950-luvulla.
Kuva: Anja Kauranen-Snellmanin kotiarkisto

Harvat hapset ja untuvaiset hiustupsut

Äitiään Vieno Mariaa Anja hoiti tämän viimeiset elinvuodet ja sai samaan aikaan kaksi tytärtään. Elämän ääripäät olivat konkreettiset.

– Samana päivänä kampasin äitini harvoja hapsia ja sitten menin kotiin silittelemään lapsieni untuvaisia hiustöyhtöjä. Sukupolvien ketjun keskellä, siinä minä tunsin todella vahvasti olevani.

Mutta äidin kuoleman jälkeen selvisi se äidin suurin salaisuus: olikin vielä yksi tytär, Orvokki, jonka äiti oli saanut nuorena.

– Avioton lapsi oli naiselle iso häpeä ja voin vain kuvitella, millaista on sitten ollut antaa lapsensa pois. Äiti ei koskaan puhunut tästä asiasta mitään. Se oli hänen tumma varjonsa.

Anja onnistui jäljittämään sisarensa, mutta ei ehtinyt koskaan Orvokki Vienontytärtä tavata.

– Hän eli minulle vain yhden päivän. Aamulla sain selville, missä hän oli asunut ja iltapäivällä ilmeni, että hän oli kuollut. Illalla tiesin, että hän oli tehnyt itsemurhan.

Monta kysymystä jää ikuisesti vaille vastauksia.

Mitä kaikkea omassa perhehistoriassaan voikaan hävetä? - Toista Yle Areenassa

Ei sittenkään orpona

Kun Anja menetti myös isosiskonsa Marun, hänestä tuli orpo. Maailmassa ei ollut enää ketään, joka muistaisi samoja asioita lapsuudesta, ei ketään, joka kutsuisi häntä lapsuuden lempinimellä Patentti. Mutta sitten alkoi tapahtua.

– Kaikki minun isäni -kirjasta oli laaja juttu Hufvudstadsbladetissa ja nyt muutama viikko takaperin sain viestiä Ruotsista naiselta, joka kertoi olevansa pikkuserkkuni ja heitä on siellä kahdeksan lisää.

Anja kertoo, että sittemmin on oltu yhteydessä melkein päivittäin, esitelty lapset ja Anja tietää myös, että hänellä on kaksi elossa olevaa isosetää, toinen Ruotsissa, toinen Suomessa.

– Olen ajatellut, että olen pienestä suvusta ja nyt yhtäkkiä minulla on loppuelämäksi tutustumista. Yksi motoistani on, että elämä on kummallista. Nyt se on vielä vähän kummallisempaa.

Kulkuriveljeni Jan

Kirjailija-Anjalla on aina ollut kyky haistaa ajassa liikkuvia asioita, ja uusimmassa kirjassaan hän osuu suoraan ajan ytimeen. Isän lisäksi yksi kirjan keskeinen henkilö on fiktiivinen nuoruudenystävä taidemaalari Jan. Jan on lahjakas renessanssi-ihminen, joka saa syytöksiä opiskelijoidensa ahdistelusta Me too -henkeen. Häntä ja hänen elämäntyötään aletaan nykytermeillä canceloida.

– Totta kai Me too on järisyttävän tarpeellinen ja tärkeä asia. Minua mietityttävät nuo somen pikatuomioistuimet ja haluan aina uskaltaa kysyä myös epämiellyttäviä, epäkorrekteja kysymyksiä. Tämä aika korostaa yhtäällä itsearmoa, mutta muita kohtaan ei armoa niin helposti tulekaan.

Anja sanoo, että olisi tärkeätä muistaa, että niin historiassa kuin meissä itsessämme on monenlaisia kerroksia. Kirjailija ei voi laittaa vaikkapa 50-luvun ihmisten suuhun tämän päivän poliittisesti korrekteja ilmaisuja. Anjan mielestä se on anakronistista, vääristelyä, jos mikä.

Mutta mitä pitkän linjan feministi sanoisi tämän päivän nuorille?

– Lukekaa klassikkokirjoja, katsokaa klassikkoelokuvia ja kuunnelkaa klassikkomusiikkia. Ajan kaari ja kulku, historian humuskerrokset, ihmismielen arvoituksellisuus. Siinä se.

Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 11.12. kello 17.10 ja sunnuntaina 12.12. kello 9.10 sekä Yle Areena.