Hyppää pääsisältöön

Yle Radio Suomi

Hurriganes 50 vuotta – kerroit meille millaisia muistoja yhtyeen musiikki sinussa herättää

Vuodelta 2021
Hurriganes haastattelussa 1974.
Kuva: Yle kuvanauha

Ehkä syvimmän jäljen suomalaiseen muistiin jättänyt kotimainen rock-yhtye Hurriganes täyttää 50 vuotta. Yhtyettä muistellaan Radio Suomessa sunnuntaina 12.12.

Hurriganesin tarina jatkui aina alkuvuoteen 2018 asti, jolloin Remun johtama kokoonpano soitti viimeisen keikkansa, ainakin virallisesti. Trion huippukausi ajoittui 70-luvulle, jolloin yhtye toi keikoillaan jotain ennenkokematonta suomalaiseen musiikkimaisemaan. Ei anteeksipyytelyä vaan reipasta meininkiä, ja yleisö viihtyi. Ei vain kotimaassa vaan myös Ruotsissa.

Yhtye soitti tiettävästi ensimmäisen keikkansa uudenvuodenaattona vuonna 1971, joten nyt on aika käydä läpi yhtyeen taivalta niin yhtyeen jäsenten kuin sen fanienkin näkökulmasta. Teemailta Get On – Hurriganes 50 vuotta lähetetään Radio Suomessa sunnuntaina 12.12. kello 17.15 alkaen. Toimittajina ovat Teppo Nättilä ja Kai Ulmanen.

Minkälaisia muistoja Hurriganes herätti, millaisia olivat kovimmat keikat, miten yhtyeen musiikki kolahti? Voit kuunnelle lähetyksen jälkikäteen Yle Areenasta.

Muokattu 16.12.2021: Lomake poistettu ja tekstin aikamuotoa muutettu.