Kommentti: On vaikeaa raportoida popista, kun maailma ympärillä palaa

Musiikki tuo toivoa, mutta tarvitsemme ilmastokriisin hillitsemiseen myös syyllisyyttä, sanoo YleX:n musiikkitoimittaja Pinja Porvari.

Yhdysvaltalainen artisti Weyes Blood sukeltaa Titanic Rising -levyn kansikuvassa lapsuuden makuuhuoneessa, joka on täyttynyt vedestä. En malta olla ajattelematta, kuinka hyvin kansi ilmentää tulevaa ilmastokatastrofia. Joudumme luopumaan monesta meille tutusta asiasta.

Levyn avausraidan nimi on osuva: A Lot’s Gonna Change.

Muutos kuuluu suomalaisessakin musiikissa. Antti Autio laulaa palavista taloista ja tulvasta, Chisu sulavista jäätiköistä kolalasissa. Viitasen Piian kappaleessa syöksytään kaaressa kohti ihmiskunnan tuhoa.

“Maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä”, lauloi Rauli Badding Somerjoki jo vuonna 1973.

Kuukauden takaisessa Glasgow’n ilmastokokouksessa oli yli 500 fossiilisten polttoaineiden lobbaajaa. Neuvottelut päättyivät puheenjohtajan kyyneliin. Itäkeskukseen avatun Kentucky Fried Chicken -ravintolan edustalla nähtiin samoihin aikoihin mielenosoitus tuotantoeläinten oikeuksien puolesta. Kanaravintolaan on silti jonotettu jo monen viikon ajan, välillä pitkälle ulos asti.

Suunta ei näytä hyvältä. Oikeastaan se ärsyttää, aiheuttaa vuorotellen katkeruutta ja apatiaa. Koetan päästää tunteista irti.

Yritän parhaani olla lannistumatta, kun näkyvä kotimainen artisti tekee kappaleen ilmastokriisistä ja lentää kuvaamaan sen musiikkivideota Kanariansaarten Fuerteventuraan.

Yritän muistaa, että epätäydellisyys on piittaamattomuutta parempaa. Mieluummin taustalla tapahtuvia ekotekoja laajalti musiikkialan sisällä, kuin yksi vihreäksi brändätty artisti, kuten Pariisin Kevät -yhtyeen keulakuva Arto Tuunela sanoi Musa vai bisnes -podcastissa helmikuussa 2020.

Riittävien tekojen odotus on vain käymässä pitkäksi.

Kestämätöntä kasvua

Popmusiikissa, kuten miltei kaikessa, haetaan kasvua.

Suurimman ilmastokuormituksen musiikkialalla aiheuttaa sähkön kulutus, matkustaminen ja muu logistiikka. Ison festivaalin energiankäyttö voi vastata pienen kaupungin vuoden kulutusta.

Energiasektori on maapallon merkittävin saastuttaja.

Musiikkialan yhtälöä ovat yrittäneet ratkaista niin tapahtumajärjestäjät kuin esiintyjätkin. Flow Festival vähentää päästöjään ja kompensoi itsensä hiilineutraaliksi, Coldplay hyödyntää tulevan kiertueensa sähköntuotannossa kineettistä lattiaa ja kuntopyöriä. Sideways-festivaali ilmoitti keskiviikkona siirtyvänsä pelkän kasvisruoan tarjoamiseen.

Jopa aineettomaksi kuviteltu musiikin suoratoisto on oikeastaan cd:itä ja vinyylejä kuormittavampaa.

Olisi ihanaa keskittyä kirjoittamaan musiikkitaiteesta ja sen liitännäisistä: vetää viivoja indiemuusikon teoksesta syrjäseutujen aluepolitiikkaan, lakaista jokainen popkoneiston nurkka. Mutta klikkaan auki artikkelin, josta luen maailman päästöjen kasvavan yhä, enkä peitä huokaustani.

Popista kirjoittaminen tuntuu toissijaiselta, kun maailma ympärillä palaa.

Syyllisyyttä pelätään ilmastokeskustelussa usein turhaan.

Lisää syyllisyyttä

Musiikki, taide ja niistä kirjoittaminen selittävät asioita. Kulttuuri kokoaa yhteen, se antaa merkityksiä ja tulee iholle. Kulttuuri kuvastaa sivilisaatiota.

Sitä samaa, mitä nyt tuhoamme.

Toimittaja Riikka Suominen pohti marraskuussa Instagram-tilillään syyllistämistä ilmastouutisointiin liittyen. Hän ihmetteli vallitsevaa ajatusta, jonka mukaan syyllisyyttä pitäisi mustasukkaisuuden tavoin välttää. Aivan kuin kumpaakaan tunnetta ei voisi työstää. Oppia niiden juurisyitä ja kehittyä sitä kautta ihmisenä.

Syyllisyyttä pelätään ilmastokeskustelussa usein turhaan, kun se sekoitetaan häpeän tunteeseen. Häpeä saa ihmisen tuntemaan itsensä riittämättömäksi toisten silmissä. Se lamauttaa ja saa eristäytymään muista. Syyllisyys taas kohdistuu omakuvan sijaan tekoihin. Syyllisyyttä kokeva ajattelee, että on toiminut muita kohtaan väärin ja pyrkii korjaamaan virheitään. Tunne toimii moraalisena motivaattorina.

Lisää syyllisyyden tuntoa syyllisille, jos minulta kysytään. Journalismissa, edes musiikkijournalismissa, ei ole enää varaa varovaisuuteen. Ilmastokriisiä ei pidä esittää neutraalina asiana, jonka faktat ja mittakaava jätetään lukijan arvioitavaksi.

Weyes Blood haluaa herättää ilmastoaiheisella levyllään toivoa. “Että voisit hymyillä maailmanlopun aikana”, hän sanoo Pitchforkin haastattelussa.

En tiedä onko itsestäni journalistina samaan. Mutta ripauksen musiikin synnyttämää toivoa ansaitsevat syyllisetkin.