Hyppää pääsisältöön

Askartelu ja käsityöt

Strömsö pyysi katsojia lähettämään kuvia joulukorttiaskarteluistaan – näin luovia ja monipuolisia te olette

Vuodelta 2021
Olika foton på julkort.
Kuvateksti Käsintehdystä kortista välittyy lämmin ajatus.
Kuva: Yle/Marika Lytts-Råholm

Lähetettyjen joulukorttien määrä on vähentynyt melkein puolella 1980-luvun lopun jälkeen. Siitä huolimatta perinne joulukorttien askartelemisesta vaikuttaa olevan voimissaan ja mitä suurimmassa määrin elossa.

Monet Strömsön joulukorttihaasteeseen vastanneista sanovat, että tekevät aina omat joulukorttinsa ja että se on tärkeä osa jouluvalmisteluja. Silloin virkataan, neulotaan, kuvataan, liimataan, painetaan, taitellaan, maalataan, kirjaillaan ja kirjoitetaan kauneimmalla käsialalla. Ja niin vain ovat joulukortit valmiina kuin taikaiskusta.

Joskus tärkeintä on vain seurustella korttiaskartelun lomassa ja mielellään yli sukupolvirajojen. Kunkin vuoden mallin pohjalta tehtävä massatuotanto vaikuttaa myös olevan suosittua.

Joulu on hyvä, myös kierrätetty

Saamiemme kuvien perusteella erilaisten materiaalien kierrätys on joulukorttiaskartelussa hyvin tavallista. Käytetään vanhoja lautasliinoja, kirjoja, langanloppuja ja sisustuslehtiä ja miksei vanhoja joulukorttejakin, joista tulee pienellä piristyksellä kuin uusia.

Julkort, Lotta
Kuvateksti Lotta leikkaa jouluaiheisia kuvia vanhoista sisustuslehdistä ja käyttää niitä ikkunoiden taustoina joulukorteissaan.
Kuva: Privat / Yle
Julkort, Anders
Kuvateksti Anders ompelee kuusia ylijääneistä langoista
Kuva: Privat / Yle

Kun leikkaamisesta tulee taidetta

Hannele Keski-Korpela Tampereelta on ottanut käyttöön sakset. Tämänvuotiset joulukortit hän on päättänyt leikata taidokkaasti ja tehdä niistä lisäksi kolmiulotteisia. Hän on tehnyt 25 tällaista korttia, jotka nyt odottavat eri postilaatikoissa.

Julkort, Hannele Keski-Korpela
Kuva: Privat / Yle

30 vuotta joulukorttiaskartelijana

Enni Langille Porvoosta korttiaskartelusta on tullut harrastus, jota hän on jatkanut yli 30 vuotta. Hän kirjoittaa näin: "Viime jouluna tein 250 korttia ja noin 100 postitan joka vuosi. Minulla on suuri suku ja paljon ystäviä. Olen tehnyt tuhansia ja tuhansia kortteja vuosien varrella, en vain joulukortteja vaan enimmäkseen onnittelukortteja, hääkortteja, vauvakortteja sekä kortteja kastetuille ja ylioppilaille. Valitettavasti näkö alkaa kuitenkin olla hiukan huono, olen jo 76-vuotias. Korttini on tehty osittain lautasliinoista, enimmäkseen kierrätetystä materiaalista kuten vanhoista joulukorteista, joulupusseista ja joulupapereista."

Julkort, Enni Lang
Kuvateksti Parittomat lautasliinat voi käyttää joulukortteihin. Tämä on tekniikka, jota myös korttientuntija Enni Lang käyttää.
Kuva: Privat / Yle

Olemme koonneet joulukorttisadon tähän alle. Moni teistä on lähettänyt useampia kuvia, ja olemme valinneet ainakin yhden niistä saadaksemme mukaan koko laajan kirjon. Löydät lisää joulukorttikuvia hashtägillä #strömsöjulkort tästä linkistä.

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä