Hyppää pääsisältöön

Ruoka ja juoma

Leivo mehevä sahramimutakakku – lyömätön tapa nauttia tästä ylellisestä mausteesta

Vuodelta 2021
Kaksi hymyilevää naista keittiössä
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Sitruuna ja marsalaviini ovat sahramin makupareja, ja ne saavat tämän kallisarvoisen mausteen loistamaan entistä kirkkaammin joulukuun pimeydessä. Ellan mantelisen mutakakun koostumus on täydellisen pehmeä, juuri sellainen kuin mutakakussa kuuluukin olla.

Sahramipullien leipominen Lucian päiväksi saattaa tuntua isolta urakalta, ja jo aherrusta seuraavana päivänä pullat ovat niin kuivia, että ne juuttuvat pureskeltaessa kitalakeen. Jos vähän rukkaamme perinnettä ja leivommekin tämän huomattavasti yksinkertaisemman sahramimutakakun, saamme nauttia samoista mauista – vain hieman vähemmällä vaivalla.

Kakku sopii moneen tilanteeseen, joten niitä voi tehdä samalla kertaa useamman ja pakastaa jouluisia kokoontumisia ja tilaisuuksia varten. Marjojen ja kermavaahdon kera kakusta sukeutuu myös joulunajan ykkösjälkiruoka.

Annos sahramikakkua
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Sahramimutakakku mantelimassalla ja marsalalla

Ainekset:

200 g voita

0,5 g sahramia

½–1 (luomu)sitruunan raastettu kuori ja mehu

½ dl marsalaviiniä

150 g mantelimassaa

2 tl kardemummaa

2 dl sokeria

4 pientä tai 3 isoa kananmunaa

3 ¼ dl vehnäjauhoja

tomusokeria pinnalle

Kaksi hymyilevää naista leipoo kakkua keittiössä
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Tee näin:

  1. Sulata voi ja sekoita joukkoon sahrami, sitruunan kuoriraaste ja mehu sekä marsalaviini.

  2. Raasta mantelimassa ja sekoita joukkoon kardemumma ja sokeri.

  3. Vatkaa joukkoon yksi kananmuna kerrallaan ja kaada joukkoon voiseos. Sekoita ja lisää vehnäjauhot.

  4. Vuoraa halkaisijaltaan 22–24 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele vuoka. Kaada taikina vuokaan.

  5. Paista mutakakkua 175-asteisessa uunissa reilut 20 minuuttia, kunnes se on sopivan tahmea keskeltä.

Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua ja siivilöi pinnalle hieman tomusokeria.

Tarjoa sellaisenaan tai marjojen ja kermavaahdon kanssa.

Vinkki! Valitse mieluiten kuiva marsalaviini, jota voi käyttää monipuolisesti myös muunlaiseen maustamiseen. Marsalaviini on aliarvostettu maunantaja, ja sitä voi käyttää sekä ruoanlaitossa että leivonnassa.

Valmiita annoksia sahramikakkua lautasilla keittiössä
Kuvateksti Marinoi marjat marsalaviinissä, mieluiten muutaman tunnin ajan, jotta maut ehtivät imeytyä niihin. Me marinoimme marjat marsalaviinin ja kakun kanssa tarjoamamme Ellan aroniaglögin sekoituksessa.
Kuva: Marika Lytts-Råholm / Yle

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä