Hyppää pääsisältöön

Musiikki

Pepe Willberg – suomalaisten rakastama tunteiden tulkki on 75-vuotiaana suosionsa huipulla

Vuodelta 2021
Pepe Willberg poseeraa studiossa mustassa takissa kitara kädessään. Taustalla vaaleanpunainen valo.
Kuva: Anne Hämäläinen / Yle

75-vuotiaan Pepe Willbergin laulu soi paremmin kuin koskaan ja hän on suositumpi kuin aiemmin urallaan. Moni taiteilija samassa iässä on jättänyt esiintymislavat jo taakseen. Miten tällainen temppu tehdään?

Tuttu, lempeä ääni soi radiossa. Tunnistettava soundi on kuulunut lähes kuusi vuosikymmentä. Pepe Willbergin laulu on kaikunut tuhansilla keikkapaikoilla, rytmittänyt kotiaskareita tai myötäelänyt elämän suuria tunteita. Willbergin soidessa ensirakkaus on leimahtanut liekkeihin tai surun kyyneleet virranneet pitkin poskia. Ollaan isojen asioiden äärellä, kuten pitääkin. Musiikki menee tunteisiin.

Willberg istuu kotisohvallaan valoisassa olohuoneessa. Päivänvalo on harvinaisuus näin pimeimpänä vuodenaikana. Monelta suunnalta kuuluu arvioita, että Willbergin laulu kulkee paremmin kuin koskaan ja suosio on suurempaa kuin aiemmin. Mitä taiteilija itse ajattelee tällaisesta palautteesta?

– Totta kai positiiviset arviot on mukava ottaa vastaan. On helppo olla samaa mieltä. Olen viime vuosina tutustunut ooppera-aarioiden laulamiseen ja siihen liittyviin jujuihin. 60-luvulla en harrastanut tällaisia, vaan opettelin laulamaan kuin Beatlesit.

Alun alkaen laulaminen ei ollut luonteva ja helppo valinta. Vuonna 1963 bändissä laulajan tehtävä lankesi Willbergille. Nuori muusikko vaati, että treenikämpältä tulee sammuttaa valot, jotta hän suostuu avaamaan suunsa ja laulamaan Beatlesien kappaleita.

Pepe Willberg silmät kiinni valokuvastudiossa. Kuvassa heijastuksia ja vaaleanpunainen tausta.
Kuva: Anne Hämäläinen / Yle

– Se oli vakava tilanne tietysti. Kyllähän kaikki pikkukundit ovat kauhuissaan, jos joku alkaakin nauraa omille aikaansaannoksille. Tänä päivänä tilanne on toinen. Saatan jutella ihmisille konserttitilanteessa, mitä en ole koskaan ennen tehnyt. Kerron lauluihin liittyviä tarinoita. Olen huomannut, että ihmiset tykkäävät saada taustatietoa lauluista.

Itseoppineen laulajan kiinnostus laulutunteja kohtaan on herännyt myöhemmin uralla:

– Minua on kiinnostanut kaikki nämä vuosikymmenet, mitä laulunopettaja opettaa. Minulle on selvinnyt, että opetetaan erityisesti hengitystekniikkaa, eli hengitetään koko kropalla, eikä vain yläkeuhkoilla.

Willberg sanoo, että osittain hänen suosiotaan ovat kasvattaneet esiintymiset televisiossa, kuten Elämäni biisi -ohjelmassa.

– Elämäni biisi on suora lähetys. Jos siinä onnistuu laulamaan kohtuullisen hyvin, siitä saa väistämättä positiivista palautetta.

Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement -keikalla Tampere Jazz Happeningissä. Laajassa kuvassa näkyy koko bändi esiintymässä lavalla.
Kuva: Laura Korhonen / Yle

Willbergiä kuuntelevat monen ikäiset. Iäkkäiden kuulijoiden lisäksi myös nuoremmat ovat löytäneet Willbergin musiikin vuonna 2014 julkaistun Pepe & Saimaa -levyn myötä.

– Musiikilla ei ole aika-akselia, jolloin hyvää laulua voi kuunnella ja sen jälkeen ei. Mielestäni hyvät sävellykset, hienot tekstit ja laulujen esittäjät ovat ajattomia.

Pepe Willbergin ura 60-luvulla alkoi Islanders-yhtyeestä. Myöhemmin lähtemättömästi ihmisten mieliin jäivät esimerkiksi Jormasin 1966 levyttämä kappale “Saat miehen kyyneliin”, Pepe & Paradisen vuoden 1973 levytys “Elämältä kaiken sain” sekä 1974 levytetty “Aamu”.

Vuonna 1999 Mestareiden konserttitallenne oli vuoden myydyin äänite, kaikkien aikojen myydyin livealbumi Suomessa sekä Emma-gaalan Vuoden albumi -voittaja. 2011 Pepe Willberg sai Iskelmä-Finlandia -palkinnon sekä vuonna 2014 Pepe & Saimaa levystä ensimmäisen kultalevyn.

Tulevaisuudensuunnitelmia

Syksylle 2022 on suunnitteilla 60-vuotistaiteilijajuhlakiertue ja singleistä koostettu levy, joka sisältää uusiakin kappaleita.

– Yhden laulun Fredi lähetti minulle vähän ennen kuolemaansa. Biisin nimi on “Olen vapaa”.

Laulajalle tarjotaan paljon uutta musiikkia levytettävksi, mutta kynnys tarttua niihin on korkea.

– Laulan uutta musiikkia mielelläni, mutta olen hirveän kronkeli niiden laulujen suhteen, joita haluan laulaa. Maailma on täynnä hienoja sävellyksiä ja lauluja. En halua lisätä keskinkertaisuutta.

Willberg sanoo laulaneensa elämänsä aikana paljon. Siksi hän nykyään vapaa-ajallaan laulaa varsin vähän. Willberg antaa esimerkin, miten paljon hän lauloi 70-luvulla Paradise-bändin kanssa keikoilla.

– Soitimme bändin kanssa kahdeksasta puoli neljään aamulla. Se oli pääasiassa laulettua musiikkia. Vaikka bändissä oli kaksi muutakin laulajaa, Pave Maijanen ja Kalle Fält, päävastuu oli minulla. Joskus meidän rumpali laski, että vuositasolla keikkoja oli ollut 300.

Pepe Willberg nauraa valokuvastudiossa. Taustalla vaaleanpunainen tausta.
Kuva: Anne Hämäläinen / Yle

Lauttasaaressa 60-luvulla nuoren Willbergin kannatti uskaltaa avata suunsa ja alkaa laulaa. Musiikista tuli koko elämän mittainen ura.

– Moni on kysynyt, miten se temppu tehdään, että voi olla laulaja läpi elämänsä. Vastaan aina, että täytyy olla todella hyvät hermot, että kestää huonot ajat. Eihän se voi olla oikeasti mahdollista, että ratsastaa menestyksen tuntumassa läpi elämän. Notkahduksia ei voi välttää.

75-vuotias taiteilija istuu kotisohvallaan rennosti iltapäiväauringon valossa. Ura jatkuu, jos vaan terveyttä riittää.

– Ei ole oikein mitään syytä lopettaa esiintymistä. Tietenkin keikkamäärät voivat hiipua pikkuhiljaa. Luulen, että vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttuakin joku soittaa ja kysyy, tulisitko laulamaan minun syntymäpäivilleni?

75-vuotiasta Pepe Willbergiä juhlitaan ohjelmissa:
18.12. lähetys TV2/Areena klo 20-21 Pepe Willberg & Jukka Eskola Statement -keikkataltio Tampere Jazz Happeningistä

18.12. lähetys TV2/Areena klo 21-23 Elämältä kaiken sain - Pepe Willberg 75 vuotta

Areenassa Kulttuuriykkönen: Pepe Willberg täyttää 75 vuotta - Elämältä kaiken sain

Lisää aiheesta Yle Areenassa