Hyppää pääsisältöön

Oppiminen

"Kun kaikilla muillakin on!" – moni vanhempi ostaa lapselleen tavaraa, jotta tämä ei jäisi kaveripiirin ulkopuolelle

Kaksi lasta, joilla kädessä kännykät , toinen vanha ja toinen uusi.
Kuva: Anu Heikkinen / Yle

Vaatteiden, tavaroiden ja lelujen ostamisella voi olla iso rooli lasten kaverisuhteissa. Vanhempi joutuu pohtimaan, milloin suostuu lapsen pyyntöihin ostaa uutta ja milloin ei. Ja entä jos ei ole varaa hankkia samaa kuin kaverit?

– Vanhemmat joutuvat miettimään, mitä raha merkitsee heille ja millaisia arvoja he haluavat välittää kuluttamisesta, sanoo perhepsykoterapeutti Hanna Lampi. Lampi sanoo, että rahasta puhuminen on tärkeää jo aika pienenkin lapsen kanssa.

– Jonkinlainen konsensus on, että noin viisivuotiaana lapsella alkaa olla kyky ymmärtää rahaa.

Toki tämä vaatii sen, että asiasta puhutaan kotona.

– Ei se niin mene, että lapsi herää viisivuotiaana ja alkaa ymmärtää rahan arvon.

Rahasta kannattaa puhua – ja myös selvittää oma suhde rahaan

Kysyin Instagram-seuraajiltani, miten he vanhempina suhtautuvat lastensa kulutushaluihin. Tämän artikkelin kursivoidut sitaatit ovat poimintoja näistä vastauksista.

"Useimmiten on pakko sanoa “ei ole varaa" ja lapsi tyytyy siihen hyvin. Kahden kodin lapsena hän onneksi saa myös toisessa kodissa asioita. Siitäkin tosin tulee välillä paineita – isällä on, miksei täällä? Esimerkiksi skuutista ajattelin, että kaikilla 7-vuotiailla on sellainen, joten lapsellekin on pakko ostaa. No, ei olla vielä ostettu ja hyvin on pärjännyt, mutta pyörä täytyy olla. Kävely on noloa."

"Lapsi halusi 10-vuotiaana Kånken-repun. Repuksi se on kuitenkin arvokas hankinta. Pohdin tätä pitkään. Lapsen haluamisen syynä oli selvästi se, että monella kaverilla on samanlainen. Lopulta ostin repun, mutta sovittiin, että sitä käytetään ainakin kolme vuotta, jos se kestää niin kauan. Tuli kyllä minullekin hyvä mieli, kun lapsi sai kokea yhteenkuuluvuutta ikätovereiden seurassa "Kånken-jengissä". En tiedä miten toimisin, jos näitä toiveita tulisi jatkuvasti. Toistaiseksi ne ovat olleet harvinaisempia. Esimerkiksi iphonea en ole ostanut, vaikka lapsi sellaisen haluaisi. Siinä menee raja."

Haaste rahasta puhumisessa on se, miten siitä lapselle puhuu. On tärkeää puhua realistisesti ja lapsen ikätasoon suhteutettuna. Myös lapsen persoona pitää ottaa huomioon.

– Ei niin, että lapselle tulee olo, että hän on vain kuluerä.

Rahapuheesta on tullut aiempaa vaikeampaa, sillä raha ei yleensä ole enää konkreettista käteistä vaan korttirahaa, joka on lukuja tilillä.

Kun lapselle puhuu rahasta, vanhempi joutuu itsekin miettimään, mitä raha hänelle itselleen merkitsee. Millaisia kuluttamiseen liittyviä arvoja lapselle haluaa opettaa, oli rahaa sitten vähän, paljon tai sopivasti?

– Esimerkki on tärkeä. Se, miten puhutaan oman perheen rahan käytöstä, mutta myös miten puhutaan muiden rahan käytöstä, yleisellä tasolla.

Tällaisella puheella luodaan lapselle maailmankuvaa. Jos perhe on vaikka kovin varakas, voi olla fiksua tuoda esiin sitä, että kaikilla ei ole samoin, tai toisinpäin.

Lampi sanoo myös, että jos perheessä ei ole rahaa johonkin hankintaan, niin se kannattaa kertoa lapselle. Ei kuitenkaan kannata valehdella, ettei ole rahaa jos sitä on. Mieluummin kannattaa sanoa, että harkitsemme ostamista, emmekä tee päätöksiä hetken mielijohteesta.

Palkkion maksaminen kotitöistä ei aina ole hyvä juttu

"Yläastelainen tyttö on alkanut haluta melkoisen kalliita asioita. Olemme ratkaisseet asian niin, että ne saadakseen joutuu urakalla tekemään kotitöitä. Haluan opettaa, ettei raha meille vanhemmillekaan tyhjästä tule. Nyt pitäisi saada 300 euroa maksava NorthFacen untsikka, huoh."

Lampi sanoo, että monissa tilanteissa on toimivaa opettaa lapselle ostosten arvoja, vaikkapa juuri kotitöillä.

Sen sijaan palkkiojärjestelmän kanssa kannattaa olla tarkka.

– Jos tiettyjä asioita on pakko tehdä, niitä ei kannata antaa lapselle neuvottelun välineeksi. Näin käy helposti, jos epämiellyttävien asioiden tekemisestä palkitsee.

Palkkiojutuissa kannattaa käyttää hetki sen miettimiseen, onko valmis toistamaan saman seuraavan kymmenen vuoden ajan.

– Lapsen kanssa ajattelee usein, että tämä oli kertalaakin juttu, mutta lapsi ajattelee, että kun jotain on kerran saanut, sen saa uudestaankin.

Jos perheessä on monta lasta, yhden temperamentille ja persoonalle palkkio voi olla motivoiva kun taas toinen suhtautuu eri tavoin siihen.

– Tässä ei ole yksittäistä oikein-väärin vastausta, vaan jokainen perhe tekee omat ratkaisunsa.

Todellista hyväksyntää ei voi saada tavaroilla

"Kova pala on kun lapsella (neljäsluokkalainen) on veljien vanha pyörä. Siitä kaverit huomauttelevat kuulemma että se on nolo rämä, ja eihän se mikään fantsu ole vaan ihan perus nopsa ja käytetyn näköinen. Ei meinaa riittää lapselle että on ehyt kulkupeli, harmittaa kun ei ole jotain miljoona vaihdetta ja muita hienouksia niinkuin kavereiden kulkimissa. Itse ei haluaisi hankkia pyörää vaan siks että pitäis saada uus hienompi. Toisaalta ymmärrän lasta täysin."

"Absurdein, mihin itse olen törmännyt, on jalkapalloseuraan vaihtaneen 9-vuotiaan tyttöni kokemus: Hänellä oli erään seuran vekkarit toisen seuran treeneissä. Aikuinen valmentaja vaati kahdesti lasta hankkimaan oman seuran kamat. Kysymys ei ollut edes mistään peliasusta, vaan ihan tavallisista treenikuteista. Hyvällä itseluottamuksella ja järjellä varustettu tyttäreni sanoi valmentajalle, että kun kamat on ehjät ja sopivat, ei ole mitään järkeä hankkia uusia vain jonkun logon takia. Valmentajalle kuitenkin meni viesti perille vasta siinä vaiheessa kun jyrähdin itse asiasta kaikkien vanhempien ja valmentajan yhteisessä wa-ryhmässä."

Pohjimmiltaan ostaminen on arvokysymys: minkälaisia arvoja lapselle haluaa välittää?

– Ei ole kivaa tuottaa lapselle pettymyksiä. Mutta lapsen pettymyksensietokynnystä kannattaa kasvattaa. Myös vanhemman pitää opetella kestämään se, että lapsi pettyy, jos hänelle ei haluta tai voida hankkia jotain, Lampi sanoo.

Hän ymmärtää hyvin, että vanhemmasta voi tuntua epäreilulta, kun ei ole varaa hankkia omalle lapselle jotain. Isomman lapsen kanssa voi puhua näistä tunteista.

– Lapselle tärkeitä on omat vahvat ja selkeät arvot ja itseluottamuksen kehittyminen. Voi myös keskustella siitä, onko tietyn asian ostaminen avain oikeaan hyväksyntään porukassa.

Jos lapsella on kallis harrastus, johon perhe satsaa rahaa, hänelle voi opettaa että johonkin muuhun sitten satsataan vähemmän.

– Päätösten tekeminen on tasapainottelua. Etenkin jos lapsia on monta, pitää keskustella, mitä se tarkoittaa, että yhdellä on kallis harrastus.

Oman lapsuuden vaikutus näkyy arvoissa

"Ostan aina lasten toivomat ”statussymbolit” lapsille, koska he eivät juurikaan ikinä pyydä mitään, ja jos 11v saa täyttymyksen Niken sukista, niin miksi ei. Itse en lapsena saanut mitään tällaisia juttuja, en myöskään päässyt teininä kavereitten juhliin eikä minulla ollut paljoa kavereita. En halua tehdä omille lapsille samoin. Muistan tilanteet, kun olisi halunnut kuulua porukkaan mutta en kuulunut. Varsinkin kun yksi lapsistani on lievästi autismin kirjolla, haluan varmistaa että hän saa niitä kokemuksia, joissa on ”samanlainen kuin muut”. Yleisesti ajattelen, että jos voin jotenkin lasten, välillä kuoppaistakin, elämää ilahduttaa ja parantaa pienillä hankinnoilla, niin teen niin. Kyse ei ole kuitenkaan mistään satojen eurojen hankinnoista, vaan kymppien. Yleisesti me olemme alle keskituloinen perhe tällä hetkellä. Jos olisin oikein rikas, niin silloin pitäisi varmaankin enemmän miettiä, tuleeko lapsia ”hemmoteltua liikaa”."

Hanna Lampi sanoo, että oma lapsuus vaikuttaa aina vanhemmuuteen jotenkin.

– Aikuisina voidaan tehdä valintoja sen suhteen, kuinka paljon annamme lapsuuden vaikuttaa.

Joskus ihmiset menevät ääripäästä toiseen: jos on ollut tiukka lapsuus, halutaan antaa mahdollisimman paljon.

– Lapselle kannattaa selittää omia arvojaan ja syitä päätöksiinsä sopivalla tavalla, myös se on merkityksellistä lapselle.

Maailma sanoo osta, maapallo sanoo älä

"Yhdeksänvuotias sanoi kerran, että sanon aina, ettei ole varaa silloin, kun en halua ostaa hänelle jotain. Niinpä jälleen keskustelimme, että tiettyihin asioihin on varaa ja toisiin ei, koska kaikkea ei vaan voi saada ja harkintaa pitää myös käyttää. Välillä kulutuskeskustelu lapsen kanssa tuntuu todella raskaalta. Joka paikassa tyrkytetään kaikkea ja kaikki on parin klikkauksen päässä. Ja nopeasti lapsi sen tajuaa. Tuntuu karulta ja kuitenkin välttämättömältä puhua ilmastosta ja kulutuskriittisyydestä samalla, kun koko maailma ympärillä kehottaa kuluttamaan. Lapsen voi olla vaikea ymmärtää tätä ristiriitaa."

Vaikeista aiheista, kuten ilmastokriisistä, puhuttaessa pitää ottaa lapsen luonne huomioon.

Hanna Lampi on kuitenkin sitä mieltä, että vaikeistakin asioista pitää puhua. Lapsi tulee joka tapauksessa kuulemaan ilmastonmuutoksesta ja siksi on tärkeää puhua siitä lapselle sopivalla tavalla.

– Liikojen uhkakuvien värittämistä en suosittele, koska se voi olla lapsen maailmassa liikaa. Tiedon jakaminen on tärkeää ja sen pohtiminen, mitä voimme itse tehdä.

Kuuntele podcast-jakso: Kuluttaminen korvasi uskonnon

Ihminen etsii jatkuvasti merkitystä – ja ostamalla sitä on helppo saada. Julia Thurén ja uskontotieteilijä Mikko Kurenlahti pohtivat Melkein kaikki rahasta -podcastissa, miten kuluttamisesta syntyi uskonnonkaltainen järjestelmä. Entä mikä on kulutusheimo ja miten siihen voi päästä mukaan?

Kuuntele tästä:

Kuluttaminen korvasi uskonnon

38:53