Hyppää pääsisältöön

Oppiminen

Valheenpaljastaja: Tällaista väärää tietoa levitettiin vuonna 2021 – katso, menitkö lankaan

Päivitetty 31.12.2021 09:53.
Lähikuva silmästä.

Valheenpaljastajan perinteinen vuosikatsaus on väkisinkin koronapandemian leimaama, kuten vuoden 2020 lopussakin. Vuonna 2021 misinformaatio painottui koronarokotteisiin.

Vuoden 2020 lopussa esitin vuotta 2021 koskevan ennustuksen. Arvelin, että ”vuoden suurimmat misinformaatiotaistelut käydään koronarokotteesta”. Näin tosiaan kävi, eikä tämän tajuamiseen mitään varsinaisia ennustajanlahjoja tarvittu.

Rokoteaiheinen disinformaatio oli ilmiselvä seuraava askel pandemian kulussa. Rokotteita ja niiden vaikutuksia koskevaa väärää ja haitallista tietoa on sittemmin liikkunut valtavat määrät, eikä loppua näy.

Suomessa on käyty vuoden mittaan paljon julkista keskustelua rokotekriittisistä ja rokotevastaisista, ja heidän vaihtelevista motiiveistaan jättää koronarokote ottamatta. Lääketieteen asiantuntijat ja rokote-epäröintiä tutkineet tutkijat ovat pitkään arvioineet, että varsinaisten rokotevastaisten määrä on Suomessa pieni. Valtaosa rokottamattomista ei siis vastustaisi rokotusta sinänsä, vaan heillä on muita syitä jättää koronarokote ottamatta.

Valheenpaljastajan veikkaus on, että rokotteiden vastustajien määrä on silti kasvanut Suomessa pandemian aikana. Rokotevastainen liikehdintä on ollut ennennäkemättömän laajaa ja aktiivista. Se on väistämättä saanut myös tulosta aikaan.

Rokotevastaista kampanjointia kaduilla ja netissä

Rokotevastaisen disinformaation levittäjät jalkautuivat vuoden 2021 aikana kaduille ja jopa kouluihin levittämään sanomaansa. Turussa poliisi pidätti miehen, joka uhkaili rokotuksen antajaa väkivallalla. Mies oli myös julkaissut Telegram-viestipalvelussa uhkaavan viestin.

Eräs pandemiatoimien ja rokotteiden vastustajien taktiikka on perustaa yhteenliittymiä, jotka kuulostavat maallikon korviin asiantuntijoiden, kuten lääkäreiden, järjestöiltä. Kotimaisia esimerkkejä tällaisista ryhmistä ovat esimerkiksi Moniammatillinen koronakriisin ratkaisuryhmä, Koronarealistit ja Police for freedom.

Elokuussa huomiota sai Pelastetaan lapset -kampanja, jonka nimi muistutti hämmentävästi pitkän linjan hyväntekeväisyysjärjestöä nimeltä Pelastakaa lapset. Kyseessä oli vetoomus lasten ja nuorten koronarokotuksia vastaan, ja sen taustalla oli kyllä terveydenhuollon ammattilaisia, mutta osa on eläkkeellä ja osan lääkärioikeuksia on rajoitettu.

Muita tällaisten ryhmien vetoomuksia liikkui vuonna 2021 verkossa, ja niitä myös tulostettiin ja jaeltiin postiluukuista eri puolilla Suomea. Koulujen lähistöillä koululaiset ja heidän vanhempansa löysivät monistenivaskoja, joiden viestinä oli lasten ja nuorten rokotusten vastustaminen.

Vuonna 2020 puhuttiin paljon QAnon-salaliittoteoriasta, mutta vuoden 2021 aikana liike näytti kuihtuvan pois. Tosiasiassa sen kannattajat vain sulautuivat koronadenialisteihin ja rokotevastustajiin. Kotimainen videoalusta Tokentube toimii useimpien tällaisten ryhmien ja mielipidevaikuttajien kokoontumispaikkana.

Tähän listaan on koottu vain muutamia esimerkkejä vuonna 2021 levitetystä misinformaatiosta.

1) Biontechin pomo otti itsekin kehittämänsä koronarokotteen, vaikka viraali vale väitti muuta.

Joulukuun alussa sosiaalisessa mediassa levisi video, jonka saatetekstin mukaan Biontechin toimitusjohtaja Ugur Sahin ei olisi itse ottanut oman firmansa koronarokotetta. Biontech on kehittänyt yhdessä Pfizerin kanssa yhden ensimmäisistä koronarokotteista. Videota levitettiin samaan aikaan, kun rokotteen tehoa uuteen omikron-varianttiin testattiin, mutta Sahinin haastattelu oli todellisuudessa kuvattu huomattavasti aiemmin, loppuvuodesta 2020. Sahin sanoo videolla, että hänellä ei ole aikeita etuilla rokotusjonossa.

Ugur Sahin sai ensimmäisen rokotuksensa alkuvuodesta 2021 ja on nyt saanut jo kolmannen.

Sinänsä aito video saksalaisen tv-kanavan haastattelusta siis asetettiin harhaanjohtavaan kontekstiin. Videon pohjalta on tehtailtu myös suuri määrä meemikuvia, jotka toistavat väitettä Sahinin rokottamattomuudesta.

Suomessa väitettä jakoi seuraajilleen muun muassa räppäri Musta Barbaari eli James Nikander, joka on ryhtynyt levittämään rokotevastaista sanomaa.

2) Lapsia ei viety sairaalaan rokotteen takia Tampereella

Elokuussa levisi video, jolla puhuva nainen väitti usean koululaisen joutuneen sairaalaan koulussa saamansa koronarokotuksen jälkeen Tampereella.

Video oli alun perin Instagram-tarina, ja tekijä julkaisi sen 17.8.2021. Videolla puhuva nainen ei ollut itse kenenkään kertomuksessa mainitun koululaisen äiti. Myöhemmässä Instagram-tarinassaan hän kertoi kuulleensa tapauksesta ystävältään, jonka lapsi olisi käynyt kyseistä koulua. Hän ei maininnut ystävänsä tai koulun nimeä, joten tapausta ei voinut sitä kautta tarkistaa.

Videon jakoi Facebookiin henkilö, joka on rokotevastaisen ja hengellisen Rapsodia-sivuston taustalla. Uutistoimisto AFP:n mukaan videota jaettiin Facebookissa muutaman päivän aikana yli 8000 kertaa. Se levisi myös Twitterissä ja Tokentubessa.

AFP haastatteli Tampereen kaupungin kouluterveydenhuollon ylilääkäriä Tuire Sannistoa, joka kiisti videon väitteet.

– Videon tiedot eivät pidä paikkaansa. Rokotukset ovat käynnistyneet kouluilla sujuvasti. Vakavia rokotusreaktioita ei ole ilmennyt eikä ambulanssia ole kouluilla tarvittu, Sannisto kertoi AFP:n haastattelussa elokuussa.

Niin ikään Tampereen yliopistollinen sairaala (Tays) kiisti väitteet AFP:n haastattelussa:

– Videon väitteet ovat keksittyjä eivätkä pidä paikkaansa, sanoi Tays:n viestintäjohtaja Elina Kinnunen.

Koko keksityn tarinan pisteeksi Tampereen kaupunki julkaisi tiedotteen, jossa se kiisti naisen väitteet.

3) Fiktiivinen Iina-Maiju tviittasi oman kuolemansa

Joulukuussa Twitterissä kohistiin Iina-Maiju Mäestä, joka kertoi kuolevansa kohta koronarokotteen jälkiseuraamuksiin. “Nyt realisoituvat omat myrkkypiikkini: sisäisiä verenvuotoja, veren oksentamista, veren ulostamista, voimat poissa. Huomiseni oli eilen.”

Tviitti sai paljon tykkäyksiä ja 144 käyttäjää jakoi sen eteenpäin. Moni kommentoi huolestuneena ja kehotti Iina-Maijua lähtemään heti lääkäriin. Hän ei moiseen ryhtynyt.

Sen sijaan dramaattinen tviittailu 869 seuraajalle jatkui: “Kyse ei ole pienistä veriyökkäyksistä vaan lähes verensyöksyistä, jossa mukana kämmeneni kokoisia kalvollisia verihyytymiä. Älkää ottako niitä myrkkypiikkejä. Omasta toisestani on lähes tarkalleen puoli vuotta!”

Pian tili tviittasi viimeisen kerran: “Iina-Maiju Mäki (työnsä vuoksi alter ego) on vajaan vuoden sinnittelynsä jälkeen poistunut keskuudestamme tänään aamulla.” Kuvana kynttilän liekki. Sittemmin tili on poistettu Twitteristä.

Iina-Maijua ei tietenkään ollut olemassakaan, hänet oli joku luonut rokotevastaisen propagandan levittäjäksi. Tilin kuvaamien kaltaisia sivuvaikutuksia ei ole raportoitu minkään koronarokotevalmisteen yhteydessä. Lisäksi rokotteista aiheutuneet haitat väistyvät päivissä tai viikoissa. Kuukausia ne eivät kestä.

4) Capitolin hyökkäys ei ollut antifasistien peiteoperaatio

Otetaanpa loppuun jotakin muuta kuin korona-aihetta. Tammikuun kuudentena päivänä vihainen väkijoukko vyöryi Yhdysvaltain kongressirakennukseen. Hyökkäys johti viiden ihmisen kuolemaan ja monen muun loukkaantumiseen.

Monilla oli QAnon-salaliittoteoriaan liittyviä tunnuksia ja he olivat ilmiselvästi väistyvän presidentin Donald Trumpin kannattajia. Heidän tarkoituksensa nimittäin oli keskeyttää ääntenlaskenta, jossa Joe Bidenin valinta uudeksi presidentiksi varmistettaisiin.

Nämä faktat eivät hidastaneet salaliittoteoriaa, jonka mukaan hyökkäyksen takana olikin salaperäinen Antifa. Teoriaa vahvisti muun muassa Fox News -kanava. Antifa-salaliittoteoria levisi nopeasti ympäri maailman, ja sitä jaettiin myös suomenkielisessä somessa. Erään data-analyysin mukaan väitettä toistettiin internetissä pelkästään ensimmäisen vuorokauden aikana yli 400 000 kertaa.

Antifa on termi, jota käytetään etenkin Yhdysvalloissa varsin sekavissa merkityksissä. Esimerkiksi Trump on puhunut Antifasta järjestönä, isolla kirjaimella. Hän on halunnut kieltää Antifan toiminnan. Tavallisemmin antifasta puhutaan pienellä alkukirjaimella, jolloin tarkoitetaan antifasisteja tai ylipäätään vasemmistolaisia aktivisteja. Yhdysvalloissa ei ole tiettyä Antifa-nimistä järjestöä, mutta toki lukuisia antifasistisia ryhmiä.

Suomalaista keskustelua aiheesta sekoittaa se tosiseikka, että Suomessa on toiminut 1990-luvun alusta asti rekisteröityjä paikallisia yhdistyksiä, joiden nimessä oli Antifa. Osa näistä on edelleen olemassa, mutta toiminta on hiljentynyt. Suojelupoliisin mukaan Antifa ei yhdistyksenä organisoi nykypäivän antifasistista liikehdintää.

Myös FBI joutui julkisesti kumoamaan Capitolin hyökkäyksistä levinneen salaliittoteorian. Lukuisten hyökkääjien taustat selvitettiin mediassa jo pian tammikuun kuudennen tapahtumien jälkeen, ja viime aikojen oikeudenkäyntien yhteydessä heistä on selvinnyt lisää tietoja. Mitään viitteitä antifasistien peiteoperaatioon ei ole löytynyt.