Luovuuden yhdistämät
Oulussa Hailuodon rannalla lokit hämmästelevät valkoisessa hulmuavassa paidassa tanssivaa Jani Toivolaa.
Emilia Hernesniemi katsoo Toivolaa kameran linssin läpi, hymyilee ja antaa välillä ohjeita.
Emilia Hernesniemi tunnetaan vaatesuunnittelijana ja R/H -vaatemerkin toisena perustajana. Hän opiskelee myös elokuvaa ja tekee dokumenttia kotiseudustaan Oulusta ja Jani Toivolasta.
Toivola taas on tehnyt paluun tanssin ja muiden taiteiden pariin kansanedustajan urasta luovuttuaan.
Tanssi on mulle aikalailla mun sielun ytimessä. Aina kun mä tanssin, niin muistan selkeämmin kuka mä oon.
Jani Toivola
Tanssi löysi tiensä Jani Toivolan elämään jo lapsena. Aira Samulinin tanssikoulussa koulukiusattu poika löysi itsensä ja selvisi rankoista kouluvuosista ja ulkopuolisuuden tunteesta.
Toivolan taiteilijan ura oli tauolla kahdeksan vuotta kun hän toimi Vihreiden kansanedustajana. Hän lähti mukaan politiikkaan, koska halusi vaikuttaa asioihin suoremmin ja nostaa esiin vähemmistöjen ääntä.
Eduskuntavuosien aikana hän oli useimmiten ainoa musta ja avoimesti homo henkilö politiikan kabineteissa.
Toivola koki tekevänsä tärkeää työtä, mutta tunsi myös voimakasta ulkopuolisuutta.
Eduskunnan normit ja säännöt tuntuivat ahtailta ja vaativat taiteilijaminän häivyttämistä taka-alalle.
Yhteinen dokumenttiprojekti Hernesniemen kanssa mahdollisti paluun tanssin äärelle.
Kun lähdin politiikasta ja aloin tutkailla, että kuka mä olisin taas taiteilijana ja näyttelijänä ja yritin murtaa sitä tiukkaa laatikkoa, mihin oli itsensä politiikan aikana survonut, niin yksi elementti oli se tanssi.
Jani Toivola
Hernesniemi kasvoi oululaisessa lähiössä ja ahmi telkkarista Music Televisionin musiikkivideoita. Elokuvat ja tv kiinnostivat jo nuorena. Ja muoti.
Hän haki opiskelemaan vaatesuunnittelua Taideteollisen korkeakouluun ja pääsi sisään ensiyrittämällä.
Kun olin yhdeksäntoistavuotias ja hain ekan kerran Taideteolliseen korkeakouluun, niin en tuntenut ketään, kuka olisi nainen ja elokuvaohjaaja.
Emilia Hernesniemi
Hernesniemen ura muodin parissa on ollut menestyksekäs. Hernesniemi perusti R/H-vaatemerkin opiskelijakaverinsa Hanna Riiheläisen kanssa vuonna 2010.
Nykyisin Hernesniemi toimii R/H:n toisena pääosakkaana ja taiteellisena johtajana.
Saatuaan ensimmäisen lapsensa Hernesniemi huomasi kaipaavansa jotain uutta. Äitiyslomalla hän katsoi Skam-sarjaa ja alkoi pohtia ja purkaa, mistä sarjassa oikein oli kyse.
Hernesniemi haki Aalto-yliopiston elokuvaopintoihin ja pääsi nuoruudesta asti haaveilemansa alan pariin.
Jos meidän luovuus on ympyrä, josta meillä on käytössä joku tietty osuus, niin jotenkin se spektri laajenee ihan valtavasti sen kautta, mihin kaikkeen sitä uskaltaa mennä sen toisen kanssa, toisen kautta tai toisen tukemana yksin.
Emilia Hernesniemi
Kun Hernesniemi ja Toivola tapaavat, jutut rönsyilevät ja ajatukset sinkoilevat. He kokevat, että yhdessä molemmat saavat olla sellaisia kuin ovat. Samalla he voivat oppia toisiltaan.
Ystävyys ja luottamus mahdollistavat myös suuremman luovuuden.
Hernesniemen kanssa Toivola tuntee olonsa turvalliseksi ja löytää itsestään taas sen pienen pojan, joka aikanaan innostui tanssista.
Emilian kanssa asiat jotenki vaan ryöpsähtelee ulos ja mä koen, että se on molemminpuolista ja kauhean vapauttavaa.
Jani Toivola
Hailuodon rannalla Toivola ja Hernesniemi pukevat päälleen värikkäät pyrstöt ja eläytyvät merenneidon olomuotoon.
Dokumentin kuvaukset jatkuvat, ja ystävyksillä on muitakin suunnitelmia tulevaisuuden varalle. Yhdessä he voivat tehdä mitä vaan.
Kuvat: Joonas Josefsson ja Petri Krook
Videot: Petri Krook
Katso Luovien suhteiden jakso Emilia Hernesniemestä ja Jani Toivolasta Yle Areenasta.