Hyppää pääsisältöön

Klassinen

Gramofonikuume tarttui ja levisi vuonna 1929 – Suomen ensimmäiset iskelmätähdet Ture Ara ja Georg Malmstén löytyivät Aino Acktén oopperaluokalta

Kaksi nuorta miestä kuuntelee puutarhassa kannettavaa matkagramofonia noin 1920-luvun lopulla.
Kuvateksti Kuunnellaanko tässä Ture Aran Emmaa vai Georg Malmsténin Särkynyttä onnea? Slaavilainen melankolia veti nuoret miehet vakaviksi vuonna 1929. Kohtuuhintaiset veivattavat matkagramofonit yleistyivät 1920-luvun lopulla myös Suomessa.
Kuva: Museovirasto

Suomalaisyleisö sai kuulla suomeksi laulettua tanssimusiikkia äänilevyltä ensimmäisen kerran 1920-luvun lopulla. Tarttuvat valssit, Ture Aran Emma ja Georg Malmsténin Särkynyt onni nostivat Suomessa vuonna 1929 suoranaisen gramofonikuumeen.

Kun ensimmäiset äänilevyt 1900-luvun alussa tulivat markkinoille, musiikki ei ollut pääasia, vaan tarkoituksena oli myydä gramofoneja. Suomessa markkinoita hallitsi kolme ulkomaista levy-yhtiötä, englantilainen Gramophone Company, saksalainen Parlophon ja yhdysvaltalainen Columbia, jotka toimivat omien edustajiensa tai Fazerin ja Westerlundin musiikkikauppojen kautta.

Aluksi yhtiöiden äänittäjät matkustivat kalustoineen Suomeen, mutta myöhemmin levyttäminen tapahtui yhä useammin ulkomailla. Suomalaiset muusikot lähtivät levyttämään Berliiniin, Tukholmaan, Kööpenhaminaan, Lontooseen, Pariisiin, Riikaan ja Varsovaan. Tekniikka kehittyi ja antoi vauhtia äänilevyteollisuudelle. Yksi käännekohta oli vuosi 1926, jolloin otettiin käyttöön sähkömikrofoni.

Itsenäinen Suomi juo ja tanssii

Itsenäistyneessä Suomessa suomalaiset ravintola- ja elokuvamuusikot kamppailivat elintilasta venäläisten ja saksalaisten soittajien kanssa. Suhteet Pietariin olivat poikki, elettiin saksalaisen kulttuurin vaikutuspiirissa. Vanhaa maailmaa edustivat hienostoravintoloiden, hotellien ja elokuvateattereiden salonkiorkesterit, jotka soittivat alkusoittoja, oopperafantasioita, potpureja, tunnelmakappaleita, marsseja, valsseja, polkkia, sottiiseja ja masurkkoja, mutta myös jo joitakin ragtime-kappaleita, foxtroteja ja tangoja.

Tulenkantajien johtohahmo Olavi Paavolainen panikin vuonna 1921 merkille, että Helsingin ravintoloissa kaikui “jazzorkesterien kontinentaali pauhu”. Uutta huutoa oli Berliinistä kantautunut kabareemusiikki, melujazz. Jazzorkesterit olivat ensin tilapäisiä kokoonpanoja, joissa venäläisemigrantit, mustalaiset, saksalaiset sotilassoittajat ja suomalaiset musisoivat yhdessä. Jazzorkesterin kokoonpanosta teki sen soittimet; saksofoni, banjo, Stroh-viulu eli torviviulu sekä jazzmestarin soittama rummusto eli jazz.

Melody Boys soittaa ravintolassa ja yleisö tanssii 1931. Kuva on elokuvasta Laveata tietä.
Kuvateksti Melody Boys soitti musiikin Valentin Vaalan 1931 ohjaamaan pitkään elokuvaan Laveata tietä ja esiintyi myös tanssikohtauksessa ravintolaorkesterina.
Kuva: Elonet

Jazzorkesterit soittivat uudenlaista tanssimusiikkia, erityisesti saksalaisia schlaagereita, ja kun ravintolat kieltolain vastapainoksi aloittivat yleiset tanssit, seurasi todellinen ”tanssihulluuden aika”. Iltapukuinen yleisö nautti kovaa teetä ja tanssi villisti shimmyä, foxtrotia, charlestonia ja black bottomia.

Melujazzia seurasi salonkijazz. Sitä esitti Ruotsalaisen Teatterin Oopperakellarissa eli Opriksessa sekä Palladiumissa ja Kulosaaren kasinolla Mr. Francoisin Salonki-Jazz-Soittokunta. Yhtyeessä soitti venäläisiä emigrantteja, ja kapellimestarina toimi Franciszek de Godzinsky, myöhemmän viihdesäveltäjän ja kapellimestarin George de Godzinskyn isä.

Tanssijatar esiintyy Kaivohuoneen ravintolayleisölle Melody Boys -jazzorkesterin tauolla vuonna 1930.
Kuvateksti Tanssija viihdyttää yleisöä Melody Boys -jazzorkesterin tauolla Kaivohuoneella 1930.
Kuva: Museovirasto / Pietinen

Parasta jazzia Suomessa: Yrjö Gunaropulos ja Melody Boys

Esplanadin demimondeenissa tanssiluolassa Indrassa yleisöä viihdytti Yrjön orkesteri, kabareeorkesteri, jossa soitti Pietarista emigroitunut kreikkalainen Georgios Gunaropoulos veljiensä Viktorin ja Anatolin kanssa. Yrjön orkesterista kehkeytyi moderni jazzorkesteri Melody Boys, joka musiikintutkija Pekka Jalkasen mukaan edusti oman aikansa suomalaisen jazzin huippua:

- Orkesterin muutamat äänilevyt 1930-luvun alusta, kuten 16-tahdin blues Isoo-Antti, Raatikkoon ja Tuoll´on mun kultani, ovat aikansa eksentrisimmät jazzlevytykset. Niistä kuuluu, miten Euroopassa ajateltiin jazzista noina vuosina. Ragtime ja impro, pikkupiirteinen orkestrointi ja vapaat jaksot, silmitön kromatiikka ja kansanlaulun lapsenmieli yhtyvät riemukkaalla tavalla. Julistettakoon Yrjö Gunaropulos aikansa innovatiivisimmaksi ja innostavimmaksi suomalaiseksi jazzmuusikoksi!

Jazzorkesteri Melody Boys noin vuonna 1930.
Kuvateksti R.E. Westerlundin nuottivihkon kannessa Melody Boys eli Viktor Gunaropulos (rummut), Anatol Gunaropulos (pasuuna), Johan Forelius (saksofoni), Kaarlo Reinikainen (sousafoni), Yrjö Syrjälä (trumpetti), Yrjö Gunaropulos (saksofoni) ja Friedrich Rieks (piano).
Kuva: Elonet

Amerikkalainen jazz saapuu laivalla Suomeen 1926

Kesäkuussa 1926 s/s Andania toi 600 amerikansuomalaista turistia vierailulle vanhaan kotimaahan. Merellä matkustajia oli viihdyttänyt amerikansuomalaisista muusikoista koottu Andania Yankees -orkesteri, joka jäi kesäksi soittamaan Oprikselle. Oopperakellarista tuli saman tien modernistien kohtaamispaikka. Suomessa kuultiin nyt ensi kerran aitoa amerikkalaista jazzia.

Andanian soittajia jäi myös Suomeen pysyvästi. Klarinetisti ja saksofonisti Wilfred H. ”Tommy” Tuomikoskesta tuli suorastaan nuoren suomalaisen jazzpolven idoli. Ihailijoihin kuului varsinkin poliisi Malmsténin kahdesta muusikkopojasta nuorempi, Eugen.

Nyt seurasi suomalaisen jazzin hot-vaihe, jolloin opiskeltiin swingiä, hottia ja improvisointia. Heti kesällä 1926 perustettiin useita koululaisorkestereita, jotka vastustivat jyrkästi "omenasaksalaista" jazzia. Uusi esikuva oli amerikkalainen trumpetisti Louis Armstrong.

Nuorten orkestereista nimekkäimpiä oli trumpetisti Eugen Malmsténin ja juutalaisten Manulkinin veljesten The Flappers Dance Band. Se esiintyi syksyllä 1926 Opriksessa ja Palladiumissa ja myöhemmin muun muassa Viipurin Pyöreässä tornissa. Uusia nimiä oli myös pasunisti Klaus Salmi, joka soitti ensin Zamba-orkesterissa ja perusti sen pohjalta 1931 kuuluisan Ramblers-orkesterin. Uusia jazzkokoonpanoja perustettiin Helsingin mallia seuraten Viipurissa, Turussa, Tampereella, Kotkassa ja Kuopiossa.

Perhekunta kuuntelee radiota kamarissa 1920-luvun lopulla.
Kuvateksti Martikaisilla kuunneltiin radiota 1920-luvulla kovaäänisestä ja kuulokkeilla. Kun Yleisradio lähetti musiikkia, oman väen lisäksi kamariin tunkivat myös naapurit.
Kuva: Yleisradio

Yleisradio aloittaa 1926 ja perustaa heti oman orkesterin

Andanian vierailun jälkeen syyskuun 9. päivänä 1926 Suomen Yleisradio aloitti toimintansa. Sitä ennen musiikkia ulkomaisilta radioasemilta oli kuunneltu omatekoisilla kidekoneilla. Musiikista tuli alusta alkaen Yleisradion ohjelmiston kivijalka. Sitä soitettiin sekä äänilevyiltä että suorissa lähetyksissä. Vuotta myöhemmin 1. syyskuuta 1927 aloitti toimintansa Yleisradion oma, 10-jäseninen Radio-orkesteri johtajanaan Erkki Linko.

Nuoriso kuuntelee kamarissa radiota kuulotorvesta 1920-luvun lopulla.
Kuvateksti Nuoriso kuuntelee Yleisradiota.
Kuva: Yleisradio

Työläisnuorten Dallapé valloittaa Suomen

Torvisoittokuntien, työväenorkesterien ja salonkiorkesterien soittajat innostuivat 1920-luvun mittaan kokoamaan uudenlaisia, rytmimusiikkia soittavia tanssiyhtyeitä.

Työläisnuorten poliittisissa iltamissa Sörnäisissä alkoi 1925 esiintyä tanssiyhtye Rajamäen poikain orkesteri, joka oli irtaantunut kommunistinuorten työväenlauluyhtyeestä. Kun tanssiyhtyeen perustaja, Martti Jäppilä lainasi sille nimen italialaiselta Dallapé-harmonikaltaan, kaikkien aikojen maineikkain suomalainen tanssiorkesteri oli syntynyt.

Dallapé-harmonikkoja Fazerin musiikkikaupan ikkunassa 1929.
Kuvateksti Dallapé-harmonikkoja Fazerin musiikkikaupan näyteikkunassa vuonna 1929.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo

Ammattimaisena tanssiorkesterina Dallapé alkoi toimia vuodesta 1927. Sen kiertueet ulottuivat pian tanssipaikoille eri puolille Suomea. Dallapén ensimmäinen levytysmatka 1930 suuntautui Columbus-yhtiön studiolle Varsovaan. Ensimmäiset levynsä orkesteri julkaisi vielä nimellä Rajamäen poikain orkesteri. Laulusolisteina Varsovassa esiintyivät Ville Alanko, Yrjö Haapanen ja Kaarlo Kytö.

Dallapé loi uuden, suositun iskelmätyylin, haitarijazzin, jossa kansalliset ja kansainväliset ainekset sulautuivat toisiinsa. Polkka, jenkka ja valssi kulkivat käsi kädessä nopeiden fokstrottien kanssa. Melodioissa soi venäläisen soittokuntavalssin ja marssin haikea melankolia. Suomalaista kansanmusiikkia yhtyeessä edustivat viulu, mandoliini ja haitari ja uutta aikaa saksofoni, banjo ja rummut. Martti Jäppilä ja trumpetisti Valto Tynnilä sävelsivät menestysiskelmiä, jotka myivät tuhansia levyjä. Orkesterissa soittivat muun muassa ksylofonivirtuoosi Eino Katajavuori, viulisti Helge Pahlman ja sousafonisti Eero Lindroos.

Gramofonikuume tarttuu ja leviää

Veivattavat matkagramofonit yleistyivät 1920-luvun lopulla niin, että Suomessakin niitä myytiin kymmeniätuhansia kappaleita. Säveltäjä Usko Hurmerinta valitti, ettei Seurasaaren uimarannalla voinut kävellä kompastumatta gramofoniin.

Kun suomalaisten muusikoiden ulkomailla levyttämien äänilevyjen tullimaksu 1928 puolitettiin, levymyynti kasvoi räjähdysmäisesti. Huippuvuonna 1929 levyjä myytiin yli miljoona kappaletta. Se oli kymmenen kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna.

Samaan aikaan Suomessa ryhdyttiin kansainvälisten mallien mukaan tekemään omalla äidinkielellä laulettua tanssimusiikkia eli iskusävelmiä. Yleisradion kamreerina työskennellyt sanoittaja Roine Rikhard Ryynänen suomensi saksankielisen Schlager-sanan iskusävelmäksi. Myöhemmin sana lyheni iskelmäksi. Ensimmäisen kerran alettiin nyt säveltää, sanoittaa ja levyttää iskelmiä tositarkoituksella suoraan suomalaiselle yleisölle. Sellaiset tarttuvat valssit kuin Ture Aran esittämä Emma ja Georg Malmsténin Särkynyt onni saivat vuonna 1929 aikaan todellisen iskelmälevyjen läpimurron. Suomeen levisi suoranainen gramofonikuume.

Oopperabaritoni Ture Arasta tulee iskelmätähti Topi Aaltonen

Gramophone-yhtiön His Master’s Voice -levymerkkiä edusti Suomessa Fazerin musiikkikauppa. Fazerin konserttitoimiston johtajana toimi Ernest Pingoud, Pietarissa syntynyt ja Saksassa opiskellut kosmopoliitti modernistisäveltäjä. Pingoud oli vallankumouksen jälkeen emigroitunut Suomeen ja toimi sekä konserttitoimiston johtajana että Helsingin kaupunginorkesterin intendenttinä.

Ernest Pingoud järjesti esiintymisiä muun muassa virolaisille Konnon veljeksille, sotilassoittajille Hannekselle ja Robertille ja heidän 1927 perustamalleen Suomi Jazz Orkesterille. Monet orkesterin soittajista olivat päivätyössä Fazerin soitinkorjaamolla. Vuosi perustamisensa jälkeen Suomi Jazz Orkesteri äänitti jo ensimmäiset levynsä, joukossa menestyskappale Puuseppä laulusolistina Jaakko Pulli.

Suomi Jazz Orkesteri levyttää esikoislevynsä Fazerin tiloissa vuonna 1928, kuvassa mukana säveltäjä Ernest Pingoud.
Kuvateksti Suomi Jazz Orkesteri levyttämässä esikoislevyään Fazerilla 1928. Ylärivissä äänittäjä, Ernest Pingoud (piano), äänittäjä, keskellä toinen vasemmala Sigismund Schepelis (banjo), Robert Konno (haitari, trumpetti, laulu), Nils Ekman (haitari), J. Mamonoff (rummut), oikealta Nils Petrelius (alttosaksofoni) ja W. Sandberg (haitari).
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo /Eric Sundström

Huhtikuussa 1929 Suomi Jazz Orkesteri matkusti levyttämään Kööpenhaminaan. Tällä kertaa se käytti nimeä Suomi Tanssiorkesteri. Laulusolistiksi oli valittu komea, ensikonsertoinut ja Aino Acktén oopperaluokalla karaistunut baritoni Ture Åberg, joka edellisenä vuonna oli suomentanut sukunimensä Araksi. Herman Sjöblom oli sovittanut vanhan suomalaisen rekilaulun pohjalta slaavilaisen valssin, johon Evert Suonio kirjoitti sanat petollisesta Emmasta.

Ture Aran Gramophonelle levyttämästä Emma-valssista eli Surkeasta rakkaustarinasta tuli suomalaisen iskelmän ensimmäinen läpimurto. Emma hurmasi kuulijat maaseudulla ja kaupungeissa. Levyä myytiin yli 30 000 kappaletta. Heti perään Emman levytti Suomessa ja Yhdysvalloissa kahdeksan muuta laulajaa, heidän joukossaan muun muassa Yleisradion kuuluttaja, näyttelijä Markus Rautio ja Suomalaisen Oopperan bassobaritoni Teddy Björkman.

Baritoni, iskelmätähti Ture Ara 1920-luvulla.
Kuvateksti Emma-valssi teki vuonna 1927 ensikonsertin antaneesta klassisen laulukoulutuksen saaneesta baritoni Ture Arasta iskelmätähden.
Kuva: Yleisradio

Emman menestys innosti Ernest Pingoud’n kirjoittamaan uuden melankolisen valssin, Asfalttikukan. Pingoud käytti säveltäjänä salanimeä Jonny Loke ja lainasi melodian venäläisestä valssista Kirpiz, muurari. Sanat Asfalttikukkaan kirjoitti runoilija, opettaja ja keihäänheiton olympiamitalisti Väinö Siikaniemi. Ensimmäisen kerran suomalaisessa iskelmässä kerrottiin nyt katutytöstä ja urbaanista kaupunkimaisemasta. Asfalttikukan levyttivät Helsingissä toukokuussa 1929 Suomi Jazz Orkesteri ja Ture Ara. Tällä kertaa myös Ara piiloutui salanimen taakse, solistina lauloi Topi Aaltonen.

Asfalttikukka myi 27 000 kappaletta ja jäi vain vähän Emman myyntipiikistä. Ture Aran ja Topi Aaltosen muita menestyskappaleita vuonna 1929 olivat Villiruusu, Hawaij ja Muisto.

Kun Suomi Jazz Orkesteri toukokuussa 1930 levytti Gramophonelle viimeiset levynsä, mukana oli lisää Ernest Pingoud’n salanimellä kirjoittamia iskelmiä. Pingoud käytti nyt myös nimeä Lauri Ilari. Viimeiseen levytykseen Konnon veljesten viisimiehinen orkesteri (viulu, saksofoni, harmonikka, banjo ja rummut) oli saanut kolme jäsentä lisää. Yksi orkesterin kolmesta harmonikan soittajasta oli uusi lupaus, Viljo ”Vili” Vesterinen, ja levytysten joukosta löytyi ensimmäisen kerran Vesterisen bravuuri Säkkijärven polkka.

Suomi Jazz Orkesteri joutui lopettamaan hyvin alkaneen levyuransa vuonna 1931, kun Hannes Konno joutui vankilaan. Sattuneessa välikohtauksessa Konno oli haavoittanut vakavasti porvoolaista makkaratehtailijaa J. Tervolaa. Syynä puukotukseen oli mustasukkaisuus, makkaratehtailija oli tapaillut Konnon vaimoa. Suomi Jazz Orkesterin lopetettua Vili Vesterinen siirtyi Dallapén riveihin.

Nuori laulaja ja säveltäjä Georg Malmstén.
Kuvateksti Georg Malmstén kuului laivaston soittokuntaan ja opiskeli Konservatoriossa laulua, kun hänet yllättäen kutsuttiin saksalaisen levy-yhtiön Parlophonen koelauluun keväällä 1929.
Kuva: Helander / Yle

Georg Malmsténin tähti syttyy

Emman suosio sai kilpailevan levy-yhtiön, Parlophonin etsimään käsiinsä Ture Aran opiskelutoverin Acktén oopperaluokalta, Georg Malmsténin. Onnistuneen koelaulun jälkeen Malmstén matkusti levyttämään Berliiniin toukokuussa ja syyskuussa 1929 julkaisten pian ensimmäiset levynsä.

Laivaston soittokunnan kornetistina Malmstén oli soittanut lukuisat kerrat Esplanadin lavalla. Hän oli vakuuttunut, että slaavilainen mollivalssi oli se, joka vetosi suomalaiseen yleisöön kaikkein voimakkaimmin. Malmstén pyysi ystäväänsä R. R. Ryynästä kirjoittamaan omaa sävellystään varten ”niin surulliset sanat kuin mahdollista”. Kun Parlophonissa epäiltiin venäläisen soittokuntavalssin menestystä ja toivottiin Malmsténilta jotain iloisempaa, säveltäjä piti päänsä. Osoittautui, että hän oli oikeassa. Särkynyt onni ehti vuoden 1929 joulumarkkinoille ja myi 17 000 levyä.

Kuplettilaulaja Matti Jurva New Yorkissa 1920-luvun lopulla.
Kuvateksti Matti Jurva kuvautti itsensä Kaatran studiossa New Yorkissa Amerikan matkallaan 1927-1928.
Kuva: Kaatra Studio / New York

Kuplettilaulaja Matti Jurvan Amerikan tuliaiset

Myös viihdetaiteilija ja kuplettilaulaja Matti Jurva äänitti ensimmäiset levynsä Suomessa vuonna 1929. Jurva oli palannut juuri esiintymis- ja levytysmatkalta Amerikasta. Hänen levymerkkinsä oli uusi tulokas Suomessa, Homocord.

Suomalainen liikemies Oskar Rokkanen oli paennut Pietarista vuonna 1918 kotimaahan ja perustanut uuden yrityksen, Pohjoismainen Sähkö Oy:n. Gramofonikuumeen huippuvuonna 1929 Rokkanen innostui laajentamaan toimintaansa äänilevybisneksen puolelle ja hän hankki saksalaisen Homocord-levymerkin edustuksen Suomessa.

Matti Jurva levytti Homocord-orkesterin säestyksellä Amerikasta tuomiaan muoti-iskelmiä, sellaisia kuin Sonny Boy, Alla venäläisen kuun, Cowboyn lähtölaulu ja Hawaiin yö.

Seuraavana vuonna 1930 Matti Jurva levytti lisää Amerikan tuliaisia, tällä kertaa Yrjö Gunaropoloksen johtaman Melody Boys -orkesterin kanssa. Samana vuonna Jurva ja Terttu Raija levyttivät hulvattoman dueton Tee nyt jotakin, jossa säestäjänä oli jälleen Melody Boys. Terttu Raija -salanimen takaa löytyi kansainvälisen oopperauran kynnyksellä oleva sopraano Aulikki Rautawaara-Palmroth. Laulajatar oli tuohon aikaan naimisissa laulun suomentajan Reino Palmrothin eli salanimi Reino Hirvisepän kanssa. On kerrottu, että Aulikki Rautawaara häpesi loppuelämänsä esiintymistään iskelmälaulajana.

Oopperalaulaja Aulikki Rautawaara-Palmroth vuonna 1929.
Kuvateksti Salanimi Terttu Raija eli oopperalaulaja Aulikki Rautawaara-Palmroth vuonna 1929.

Gramofonikuume laskee

Iskelmän suosiota ei katsottu pelkästään hyvällä silmällä, vaan taidemusiikkipiireissä sitä myös paheksuttiin. Nuori säveltäjä Sulho Ranta totesi Tulenkantajat-lehdessä, että suomalainen gramofonikulttuuri muistutti "kauhistuttavasti" kaunokirjallisia viikkolehtiä, joita sääteli "vain kaikkivaltias kysynnän ja tarjonnan laki”. Suomen Musiikkilehti puolestaan vaati, että tarvitaan erityinen tarkastamo ”jakamaan levyt taidelevyihin ja pelkästään huvia palveleviin ja kieltämään taiteellisesti ja kasvatuksellisesti suorastaan ala-arvoiset levyt".

Gramofonikuume laski nopeasti. New Yorkin Wall Streetin pörssiromahdus päätti lokakuussa 1929 hilpeän vuosikymmenen. Suomessa lamasta seurasi konkursseja, pakkohuutokauppoja ja työttömyyttä. Vaikka iskelmiä tehtiin ja levytettiin myös 1930-luvulla ja iskelmän kultakausi jatkui, ilmapiiri Suomessa ja maailmalla oli muuttunut.

Musiikkikauppa Fazerin levyalennusmyynnin näyteikkuna vuonna 1930.
Kuvateksti Fazerin musiikkikaupan näyteikkuna alennusmyyntien aikaan 1930.
Kuva: Helsingin kaupunginmuseo / Olof Sundström

Keskustelu