Hyppää pääsisältöön

Ylen tiedotteet

Yle listattu yhdeksi ohjelmistokehittäjien houkuttelevimmaksi työpaikaksi

Kaksi miestä ja nainen tietokoneen äärellä.

Yle on yhdessä useiden kumppaneidensa kanssa listattu ohjelmistokehittäjien houkuttelevimpien työpaikkojen joukkoon.

Yle on yksi ohjelmistokehittäjien houkuttelevimmista työpaikoista. Tämä ilmenee työntekijäkokemukseen ja työnantajamielikuvan kehittämiseen erikoistuneen rekrytointiyritys Talentedin Koodarin top 50 työpaikkaa -listauksesta. Listalle on päässyt myös useita Ylen kumppaniyrityksiä.

“Asiantuntijat ovat tärkein voimavaramme, ja haluamme että he viihtyvät ja voivat kehittyä työskennellessään Ylessä. Olemme tehneet pitkään menestyksellistä yhteistyötä monen listallepäässeen yrityksen kanssa ja on hienoa, että olemme nyt saaneet tällaista tunnustusta myös työnantajana”, sanoo Yle.devin päällikkö Juha Lehtosalo.

Ylen teknologiaympäristö on laaja, haastava ja monimutkainen, silti yhtiötä ei usein ensimmäisenä ajatella teknologiatyönantajana.

“Pilvestä hankittavien palveluiden ja ratkaisujen ympärille rakentuva, alati muuttuva tuotantoympäristömme vaatii ketteriä toimintatapoja ja vahvaa ohjelmistokehitysosaamista. Ohjelmistokehittäjän ammattitaitoa tarvitaan Ylen palveluiden kehittämisessä. Lisäksi Ylen muu teknologiaympäristö on muuttumassa lähitulevaisuudessa pitkälti ohjelmistopohjaiseksi”, Lehtosalo sanoo.

Koodarin top 50 työpaikkaa -lista on vuosittainen listaus yrityksistä, joissa ohjelmistokehittäjät viihtyvät ja jotka he mieltävät Suomen houkuttelevimmiksi työpaikoiksi. Lista perustuu Talentedin alatuntemukseen sekä ohjelmistokehittäjien kanssa käytyihin keskusteluihin, kun he etsivät uutta työpaikkaa Talentedin avulla ja kertovat, millainen työpaikka olisi heidän unelmiensa täyttymys.