Hyppää pääsisältöön

Tiede

Koiran opettaminen rankaisemalla on edelleen yleistä, vaikka se tutkitusti lisää ongelmia – myönteisen vahvistamisen harjoittelu palkitsee niin lemmikkiä kuin omistajaa

Vuodelta 2022
Labradorinnoutaja Bertta istuu ja katsoo omistajaansa.
Kuva: Yle Tiede

Koiran rankaisusta aiheutuva stressi usein lisää epätoivottua käytöstä. Hyvän käytöksen palkitseminen on hyödyllisempää, kirjoittaa koirankouluttaja Sofia Haapanen.

Rankaisetko koiraasi, jos se käyttäytyy mielestäsi huonosti? Moni tekee niin, mutta toimintamalli on syytä kyseenalaistaa, vaikka se tuntuisi aluksi tepsivän.

Jo noin sata vuotta sitten osoitettiin ensimmäistä kertaa, että rankaisemisesta koituu haittoja, joita emme koirallemme halua. Samat tulokset ovat toistuneet lukuisissa koirien käyttäytymisen tutkimuksissa:

Rangaistukset lisäävät muun muassa koiran aggressiivista käyttäytymistä ja pelkoa. Rankaisemalla koulutetuilla koirilla on myös enemmän itsetuhoista käytöstä, kuten omien raajojen järsimistä vereslihalle (tämä tosin on myös kivun oire).

Sekarotuinen pystykorva kävelee talutushihnassa kesäisen niityn viereistä polkua kieli läähättäen.
Kuva: Yle Tiede

Sen sijaan koirat, joita koulutetaan palkitsemalla, käyttäytyvät vähemmän ahdistuneesti, aggressiivisesti ja pakko-oireisesti. Lisäksi niillä ilmenee vähemmän turhautumisesta johtuvaa haukkumista.

Valitettavasti tieteen tulokset eläinten oppimisesta ja tunteista ovat siirtyneet hitaasti arkeen: epämiellyttävien seurausten käyttö koulutuksessa ja arjessa on edelleen yleistä.

― Sofia Haapanen, koirankouluttaja

Valitettavasti tieteen tulokset eläinten oppimisesta ja tunteista ovat siirtyneet hitaasti arkeen: Rankaiseminen on koiran koulutuksessa ja arjessa edelleen yleistä.

Jättämällä pois rankaisut eläin oppii jopa nopeammin, ja ennen kaikkea se yhdistää miellyttävän tunnetilan opittavaan asiaan. Tähän juttuun on koottu tietoa ja vinkkejä koiran opettamiseen myönteisellä tavalla.

Mitä rankaisu on?

Rankaisu tarkoittaa epämiellyttävää seurausta, kuten epämukavuutta tai kipua aiheuttavaa fyysistä väkivaltaa tai koiran pakottamista johonkin.

Se on myös henkistä väkivaltaa, kuten koiralle huutamista tai erilaisilla rankaisuilla uhkaamista.

Koira kykenee kokemaan yhtä voimakasta pelkoa kuin ihminen – jokainen joka on pelännyt, tietää kuinka epämiellyttävää sen on.

Kyllä! Samat oppimisen lainalaisuudet toimivat ihan kaikilla eläimillä – myös meillä ihmisillä.

Meitä motivoivat palkkiot tuntuvat hyviltä ja pyrimme toistamaan asioita, joista seuraa onnistumisen tunnetta. Rankaisut taas ovat ahdistavia ja epämiellyttäviä, ja siksi pyrimme välttelemään niihin johtavia asioita.

Rankaiseminen lisää ongelmia

Rankaisut heikentävät koiran hyvinvointia: sen kortisolitasot nousevat, ja stressikäyttäytyminen, ahdistuneisuus, pelko sekä aggressiivinen käyttäytyminen voivat lisääntyä.

Koiran hyvinvoinnin heikkeneminen heijastuu yleensä kielteisesti muihinkin tilanteisiin. Siten rankaisu lisää ongelmia koiran arjessa sen sijaan että se poistaisi niitä.

Musta labradorinnoutaja katsoo lähietäisyydeltä kohti kameraa. Ihmisen käsi lepää koiran hartialla.
Kuva: Yle Tiede

Tunnetasolla epämiellyttäviin seurauksiin liittyy pettymystä, turhautumista, ahdistusta, kipua, pelkoa tai vihan tunnetta. Nämä hidastavat halutun käyttäytymisen oppimista, sillä ne lisäävät huonoa stressiä ja yhdistävät tilanteeseen epämiellyttäviä tunteita.

Sillä on väliä, oppiiko koira esimerkiksi kulkemaan löysällä hihnalla rangaistuksen pelossa vai siksi, että se on kannattavin ja myönteisesti opittu tapa edetä.

Mitä voit tehdä rankaisemisen sijaan?

1. Kun koira tekee ei-toivottua asiaa, ohjaa sen toiminta muualle. Esimerkiksi jos pentu puree huonekaluja, anna tilalle erilaisia puruluita. Voit vaikka pyytää koiran lähellesi ja syöttää luuta itse. Samalla luottamus välillänne kasvaa, ja suhde koiraan paranee.

2. Muokkaa ympäristöä. Esimerkiksi jos pentu repii kasvia, siirrä kasvi muualle tai rajaa kasvi pois pennun oleskeluympäristöstä vaikka kalusteilla.

3. Ennakoi ja vältä ei-toivotun käyttäytymisen ilmeneminen. Esimerkiksi jos pentu hyppii vieraita kohtaan, anna sille vieraiden saapuessa tarpeeksi kiinnostavaa puuhasteltavaa ja rajaa tarvittaessa pentu muuhun tilaan.

4. Opeta sinun haluamasi käyttäytyminen koiran ei-toivotun käyttäytymisen tilalle. Esimerkiksi jos pentu hyppii innoissaan ihmisiä vasten, opeta sille, että ihmisiä tervehditään vaikka istuen.

Eläintenkouluttaja Sofia Haapanen Ymmärrä koiraasi -sarjassa.
Kuvateksti Koirankouluttaja Sofia Haapanen Ymmärrä koiraasi -sarjassa.
Kuva: Yle Tiede

Muista, että koirasi yrittää vain sopeutua tilanteisiin ja ympäristöönsä. Jos koira käyttäytyy mielestäsi ei-toivotulla tavalla, mieti miten voit auttaa sitä siinä hetkessä käyttäytymään toivomallasi tavalla.

Koira on itsevarmempi, rennompi ja sen on helppo luottaa omistajaansa sekä käyttäytyä toivotusti, kun sitä on opetettu myönteisellä tavalla.

Koiran rankaiseminen ei tule enää mieleenkään, kun pidät koiran arjen tasapainossa, ennakoit asioita, opetat positiivisesti haluttuja ja käytännöllisiä toimintamalleja sekä asetut koiran asemaan erilaisissa tilanteissa.

Sofia kertoo koiran luopumisharjoituksesta positiivista vahvistamista käyttäen. - Toista Yle Areenassa

Oppiminen on helpompaa turvallisessa vuorovaikutuksessa

Kun koiralle on opetettu myönteisellä tavalla, mitä siltä odotetaan, ja se luottaa ohjaajaansa, sillä on itsevarmempi ja rennompi olo. Silloin koiran on helppo käyttäytyä toivotusti. Kun koira ei elä rangaistuksen pelossa, se pystyy toimimaan myös yllättävissä tilanteissa rennommin ja ohjeita vastaanottaen.

Pelkkä namin syöttäminen ei kuitenkaan vielä muuta koiran käyttäytymistä toivotunlaiseksi tai opeta uusia tapoja.

Tärkeää on koiran palkitseminen oikeassa tilanteessa ja oikeaan aikaan. Se vaatii harjoittelua, mutta tämä on koiran lisäksi palkitsevaa myös omistajalle!

Mukava ja turvallinen yhdessä tekeminen saa koiran yhdistämään mielihyvän tunteet ihmisen kanssa olemiseen ja harjoitteluun.

Koiran ja ihmisen välinen suhde paranee mukavan ja turvalliselta tuntuvan yhdessä tekemisen myötä. Mielihyvän tunteet yhdistyvät koiralla kerta toisensa jälkeen ihmisen kanssa olemiseen ja harjoitteluun, ja luottamus paranee toistojen myötä.

Valppaasti istuva koira katsoo edessä seisovaa omistajaa silmiin. Paikka on koulutustilana toimiva tehdashalli.
Kuvateksti Rescue-koira Lumina katsoo valppaasti omistajaansa Tiaa silmiin Ymmärrä koiraasi -sarjan kuvauksissa.
Kuva: Henna-Leena Kallio / Yle

Koiran turvallisuuden tunnetta, suhdetta ihmiseen – ja siten myös oppimista – parantaa myös se, että koiralle tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa. Kuten ihminen, myös koira tuntee turvallisuutta siitä, että se tietää pystyvänsä vaikuttamaan itseään koskevan tilanteen kulkuun. Tämä tarkoittaa esimerkiksi mahdollisuutta kieltäytyä liian vaikeaksi koetusta tehtävästä, kuten kynsien leikkuusta (tai vastaavasta käsittelystä) sellaisella hetkellä, kun jännittää.

Toisin kuin ihminen yleensä pelkää, tämä ei johda siihen, että koiralta ei koskaan voisi leikata kynsiä. Päinvastoin: jos koiran pelkokynnystä ei ylitetä väkisin, vaan harjoituksen taso on sopiva ja palkka motivoiva, koira ei enää pian koe tarvetta kieltäytyä toimenpiteestä.

Positiivinen vahviste kannustaa koiraa käyttäytymään toivotusti

Menestyksekkään koulutusprosessin tärkein työkalu on positiivinen vahvistaminen. Mitä se tarkemmin ottaen on, ja miksi se toimii?

Positiivinen vahviste tarkoittaa miellyttävää seurausta eli palkkaa, joka lisää koiran senhetkistä käyttäytymistä. Se, mikä milloinkin toimii vahvisteena riippuu täysin tilanteesta ja siitä, mikä koiraa juuri siinä hetkessä motivoi!

”Parasta ei ole hunaja, vaan hetki ennen hunajaa.” - Nalle Puh

Positiivinen vahviste toimii, koska koiran kehossa erittyy dopamiinia eli niin

Koulutustilanteet kannattaa aina suunnitella arjessa ja harrastuksissa sellaisiksi, että koira pystyy helposti onnistumaan ja sitä päästään palkitsemaan.

sanottua mielihyvähormonia jo silloin, kun koira tavoittelee palkkiota. Tavoittelua ilmenee koulutustilanteessa, kun koira yrittää ratkoa, mistä asiasta se saa palkan. Koiran on tietysti tarpeeksi usein myös saatava palkka, jotta sen kiinnostus tavoitteluun eli ongelmanratkaisuun säilyy, eikä se turhaudu.

Koiran myönteisessä opettamisessa on kyse nimenomaan prosessista, jossa koiran toivotun käytöksen opettaminen rauhallisessa tilanteessa on ensimmäinen askel. Sen jälkeen harjoitusta vaikeutetaan, jotta koira osaa käyttäytyä toivotusti haastavammissa tilanteissa.

Prosessia voi verrata autokouluun: Ensin harjoitellaan hallitsemaan autoa ajamalla vaikkapa hiljaisella tiellä. Sen sujuessa siirrytään haastavampaan ympäristöön ja liikennetilanteisiin. Vasta lopuksi ollaan valmiita ajamaan autoa keskustassa ruuhka-aikaan rauhallisesti ilman, että kartanlukijan joskus epäselvätkin ohjeet stressaavat.

Hymyilevä koirankouluttaja Sofia haapanen on kyykistynyt edessä olevan koiran eteen käsissään herkku.
Kuva: Yle Tiede

Kun koiraa harjoittaa toimimaan toivotusti erilaisilla ympäristö- ja häiriöharjoituksilla, se alkaa tarjota toivottua käytöstä erilaisissa tilanteissa jopa omatoimisesti. Koira on oppinut, että kyseinen toiminto on kannattava ja siihen liittyy positiivisia mielleyhtymiä.

Koulutustilanteet kannattaa aina suunnitella sellaisiksi, että koira pystyy helposti onnistumaan ja sitä päästään palkitsemaan. Koiran tunnetila on silloin positiivinen, ja tulet hämmästymään, miten nopeasti se oppii. Silloin pääset myös vaikeuttamaan harjoitusta.

Alla on joukko vinkkejä, joiden avulla onnistut paremmin koiran myönteisessä opettamisessa:

Vinkkejä positiivisen vahvistamisen harjoitteluun

Vaikka tekisit parhaasi, arjessa tulee tilanteita, joissa joutuu reagoimaan koiran kannalta vähemmän miellyttävällä tavalla. Näiden tilanteiden tulisi kuitenkin olla satunnaisia, ei jatkuvasti toistuvia. Onkin reilua opettaa koiralle toivotut taidot systemaattisesti positiivisen vahvistamisen kautta, ja ennen kaikkea luoda sille olosuhteet, joissa poikkeustilanteita tulee mahdollisimman vähän.

Huom! Jos koulutuksen tavoitteena on puuttua koiran ongelmakäytökseen, on ehdottoman tärkeää selvittää ensin, onko käytöksen taustalla koiran kipu tai sairaus. Laadi myös tilannekuva koiran arjesta; mitkä tekijät tukevat koiran hyvinvointia ja mitkä heikentävät sitä. Puutu mahdollisiin heikentäviin seikkoihin jo ennen koulutuksen aloittamista.

Uusi Ymmärrä koiraasi -sarja sukeltaa koiran mieleen tieteen avulla katso Yle TV1:ssä tiistaisin klo 20 tai Yle Areenassa. Sarjassa tapaat myös koirankouluttaja Sofia Haapasen.

Lisää aiheesta Yle Areenassa