Hyppää pääsisältöön

Kaamos on valon juhlaa

Katso, miten upealta pohjoisen Suomen luonto näyttää juuri nyt!

Aurinko hyvästeli viime vuoden lopulla Pohjolan ja lähti talvilomalle.

Alkoi kaamos, joka kestää napapiirin pohjoispuolella lyhimmillään vain muutaman päivän.

Utsjoen korkeudella kaamosta on melkein kaksi kuukautta, marraskuun lopusta tammikuun puoliväliin.

Mistään masennusharmaasta tai räntäinfernosta Etelä-Suomen malliin ei ole kyse.

Lapin kaamos on rohkeaa oranssia, romanttista pastellia, syvän sinistä.

Se on valon ja värien juhlaa.

Vaikka aurinkoa itseään ei näy, sen valo taittuu horisontin alapuolelta valaisemaan keskipäivän ympärystunteja.

Ja millaisesta valosta onkaan kyse!

Kirkkaana pakkaspäivänä taivaanranta makeilee karamelliväreissä.

Eläimet eivät kaamoksen kauneutta jouda ihmettelemään.

Jokainen valoisa minuutti on tarpeen, kun ne etsivät itselleen ruokaa.

Tämä sukeltaja tietää, että veden alla uiskentelee kala-ateria.

Vikkelä koskikara näyttää viihtyvän hyisessä vedessä.

Se löytää kuin ihmeen kaupalla ruokansa tummasta virrasta.

Vesi näyttää höyrystyvän lepäävän laulujoutsenen ympärille.

Lintu ei jäädy kiinni alustaansa, koska se pystyy säätelemään jalkojensa verenkiertoa.

Ylhäälle tunturiin kerääntyy paksuja pilviä, ja taivas muuttuu villasukanharmaaksi.

Lumipeitteisten puiden ääriviivat alkavat sulautua maisemaan.

Jossain puiden lomassa loikkii metsäjänis valkeassa talvipuvussaan.

Pitkäkorva on jättänyt askelkuvion vihjeeksi olemassaolostaan.

Se on hämärässä kuin kotonaan.

Hämärää tai ei, keskipäivän tunnit ovat kiireistä aikaa lapintiaiselle, jonka on ehdittävä tankata itsensä täyteen ruokaa. Muuten se ei selviä pitkästä talvesta ja kovista pakkasista.

Joskus lämpötila muuttuu nopeasti, ja puiden rungoille muodostuu kuuraa.

Suurennuslasin läpi katsoessa pienissä jääkiteissä voi nähdä paljon värejä.

Sinisen hetken koittaessa tykkylumiset puut ruokkivat mielikuvitusta.

Saamelaistarinoissa kerrotaan pelottavista jättiläisistä eli staaloista.

Sellaisia voi kohdata vaikka tunturissa.

Iltapäivällä maisema tummuu ja käy iltaa kohti mustemmaksi, mutta kaamos on harvoin säkkipimeä.

Kun auringonsäteet eivät tavoita enää horisonttia, luonto napsauttaa tunnelmavalaistuksen päälle.

Vuorokaudet kulkevat kohti muutosta.

Ylimmäinenkin hiustupsu Suomineidon päälaella hohtaa kullan väreissä kaamoksen päättymisen merkiksi, tänä vuonna 17. tammikuuta.

Aurinko palaa takaisin.

Sieltä se kurkistaa!

Päivät pitenevät sitä mukaa, kun auringon voimat palaavat.

Pääsiäissunnuntaina auringon voi nähdä tanssivan, ja toukokuun lopussa se ei malta laskea Lapissa enää ollenkaan.