Hyppää pääsisältöön

Mieheni vaimo on kevään koskettavimpia draamoja. Huippusarjojen lisäksi Ylen keväässä on luvassa mm. olympialaiset ja Euroviisut.

Kotimainen draamasarja Transport kertoo kansainvälisestä rahanpesusta. Yle Areena 25.3.2022 ja Yle TV1 27.3. alkaen sunnuntaisin klo 21.

Oi ihana toukokuu on toivotuimpia uusintoja. Nyt saamme nähdä sarjan uuden version Larkinin perhe. Yle Areenassa koko sarja 21.1.2022 ja Yle TV1 21.1. alkaen perjantaisin klo 19.

Talviurheilukauden kohokohta on täällä! Yle seuraa Pekingin olympialaisia aamusta iltaan 4. helmikuuta alkaen.

90-luvun suuria ilmöitä: Baby, Scary, Ginger, Posh ja Sporty Spice valloittivat maailman kaikkien aikojen suosituimpana tyttöbändinä. Kulisseissa yhtye ja sen taustajoukot kävivät kovia taisteluja, joissa moni osapuoli kärsi. Kolmeosainen dokumenttisarja Spice Girls 7.2. Yle Areenassa.

UMK tarjoaa jännitystä alkuvuoteen ja huipentuu Suomen euroviisuedustajan valintaan 26.2.2022. Euroviisut järjestetään Torinossa toukokuun puolivälissä.

Yle Teema viettää Tanssin vuotta. Juhlaan on aihetta, sillä Suomen Kansallisbaletti täyttää 100 vuotta, Tanssiteatteri Raatikko 50 vuotta ja Tanssin talo aukeaa 2. helmikuuta.

Essi Lamppu pureutuu parisuhteisiin. Yle Areenassa koko suhde²-sarja 21.1.

Deutschland 89 vie suositun kylmän sodan trilogian päätökseen. On aika repiä alas Berliinin muuri. Koko sarja Yle Areenassa, TV1:ssä tiistaisin klo 22.30.

Sinkut paljaana kertoo koskettavia tarinoita meikkien ja someulkokuoren takaa. Koko kakkoskausi Areenassa.

Riku Rantala: M/S MYSTERY -podcast. Välkommen ombord! – Risteilyillä on kadonnut vuosien varrella selittämättömästi kymmeniä ihmisiä, useimmat heistä ovat olleet nuoria miehiä. Rantala selvittää tapauksia. Yle Areena 28.2.

Teeman musiikkidokumentit torstaisin: Reclaiming Amy sekä Amy Winehouse: I Told You I Was Trouble - Live at Shepherds Bush Yle Teema ja Areena 20.1.

Linna on dokumentti Hämeenlinnan naisvankilasta. 7.2. Yle Areena koko sarja ja 10.2. alkaen Yle TV1 torstaisin klo 20.00.

Zone B on palkitun Juho Kuosmasen draamakomedia kaveriporukasta, joka päättää lähteä mukaan musiikkikilpailuun. Koko sarja Yle Areenassa 2.2.

Palkittu SuomiLOVE saa taas kotikatsomot kyyneliin toinen toistaan koskettavimmilla tarinoilla. Kyllä suomalaisetkin osaavat tunteilla ja järjestää toisilleen hienoja yllätyksiä. Yle Areena ja Yle TV1 5.3.2022 alkaen lauantaisin klo 21.00.

Justimus Duo S3. Erottamattomat ystävykset, Samu ja Joona, tekevät paluun – vielä viimeisen kerran. HUOM. Artikkelia muokattu 1.3. Jukka Lindströmin Sivuhistoria jää pois.