Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Mielipide

Laura Frimanin kolumni: Milleniaalit brändäsivät raittiuden, itse olen alkoholille kiitollinen suunnilleen kaikesta

Toimittaja Laura Friman
Kuva: Ilmari Fabritius / Yle

Raittius on muotia nuorten keskuudessa. Laura Frimanin mielestä se on kummallista, koska hän on löytänyt duuninsa ja kumppaninsa viinan voimalla.

Kyllä, olen avoimesti kateellinen. Millenniaalit ovat mestareita brändäämään asioita. Niin kuin nyt vaikka hauskasti nimetty sober curious: miksi kriiseillä suhdettaan alkoholiin iltaisin pimeässä peiton alla, kun pohdintansa voi paketoida myös seksikkääksi identiteettiprojektiksi?

Boomereille tiedoksi, että sober curious tarkoittaa siis, että ajatus alkoholin jättämisestä on alkanut kutkuttaa. Jännää kyllä, raittius on nyt muotia. Aiheesta voi koska tahansa lukea täpäköitä some-päivityksiä tai kuunnella vaikkapa teemalle omistettuja podcasteja.

Mikäs siinä. Trendi on tietenkin terveellinen: melkein jokaisen aikuisen kannattaisi tarkastella kriittisesti omaa suhdettaan alkoholin käyttöön. Vasta tunnetaitoisempi uusi polvi on ottanut tämän tehtäväkseen ja uskaltanut kyseenalaistaa juomisen tarpeellisuuden ja hyöty-haitta-suhdeluvun.

On eksoottista, että päihteettömyys houkuttelee jo parikymppisiä.

Minulle on silti eksoottista, että päihteettömyys alkaa houkutella jo parikymppisiä. Itse olen alkoholille kiitollinen suunnilleen kaikesta, seksielämästäni uraani saakka. En olisi uskaltanut aikanani lähestyä vetäviä ihmisiä romanttisesti tai verkostoitumismielessä, ellen olisi saanut puristaa turvaleluna toisessa kädessä viinilasin jalkaa tai lähmäistä tuoppia.

Siihen aikaan oli ihan sama, miten etäisesti “talon viini” muistutti viiniä lainkaan, tai oliko oluttuoppi muovinen. Kaikesta tuli parempi olo, ja oma epävarmuus ja pelokkuus olivat hetkeksi tiessään.

Nykyään kaikki on tietysti toisin, ja olen kiitollinen että olen sekä pariutunut että urautunut: Tinderissä pubiruusut jäävät kakkoseksi fitness-prinsessoille ja työnantajatkin taitavat arvostaa ihmisiä, jotka pyöräilevät lujaa töihin eivätkä nolaa itseään firman pikkujouluissa.

Uutta on myös suhteemme alkoholiin: osaan nykyään kertoa viineistä muutamalla adjektiivilla, mutta kuvailla yhtä lailla myös viljelijäsuvun vesojen luonteenpiirteet ja viljelymaaperän erityispiirteet, sillä tarjoilija on luennoinut niistä minulle.

Olutkaan ei enää ole mitä vain mallassörsseliä, vaan siihen on tungettu eksoottisia hedelmiä, salmiakkipulveria, hattaraa, popkornia tai vastuullisesti kasvatettuja marjoja. On kiva, että alkoholi kasvoi aikuiseksi ja loi imagonsa uusiksi mukanani, sillä nyt sen juominen on huomattavasti helpompaa oikeuttaa itselleen.

Sitä paitsi tehokkuuskeskeisessä ja wellness-marinoidussa maailmassa vapaaehtoinen hermomyrkyn imeminen tuntuu nykyään jopa raikkaan kapinalliselta kannanotolta. Ei, tästä ei todellakaan ole hyötyä, tästä on jopa suoranaista haittaa. Mitä sitten?

Tehokkuuskeskeisessä maailmassa hermomyrkyn imeminen tuntuu kapinalliselta.

En silti ole immuuni ajan virtauksille – enkä ikääntymiselle, jonka johdosta krapulani ovat helvetillisiä ja rutiininomainen tissuttelukin alkanut tympiä. Siksi oma sober curious -uteliaisuuteni eteni viime vuoden lopulla tasolle, jolla kuvittelin pärjääväni ilman alkoholia.

Olen toipuva suorittaja, joka yrittää olla rakentamatta kaikesta projektia, joten kätkin radikaalin ajatukseni sydämeeni ja tarkastelin sitä yksin: mitäpä, jos olisin koko vuoden 2022 ilman alkoholia? En tekisi asiasta numeroa tai kertoisi siitä edes ystävilleni. Tammikuun vetäisin tipattoman varjolla, eikä kukaan huomaisi, etten joisi enää sen jälkeenkään. Puhdistaisin mieleni ja elimistöni ja nauttisin ihanasta hyvinvoinnin vuodesta.

Idea kadutti jo uudenvuodenpäivänä. Yövieraat lähtivät ja koska emme perheellisinä oikein osaa enää ryypätä, jääkaappi jäi puolilleen tanskalaisia artesaanioluttölkkejä. Ne maksoivat yhdeksän euroa kappale ja pelkät etiketit olivat niin tyylikkäitä, että tuntui synniltä jättää rivistöä kyhjöttämään homehtuneen jalapenosäilykepurkin viereen. Läimäisin silti jääkaapin oven päättäväisesti kiinni.

Loppiaisena taas piti lähteä tuttavaperheen kanssa keilaamaan. Keilahallit ovat hyvin stressaavia paikkoja, eikä keilaaminen ole oikeastaan niin hauskaa kuin kaikki väittävät.

“Onneksi sieltä saa kaljaa”, tuttavaperheen äiti viestitti minulle etukäteen ja iloitsi, että saisimme turruttaa laillisesti hermostomme edes kevyesti keilaamiskokemukselta.

“Mulla on tämä tipaton”, viestitin vaivalloisesti takaisin ja kirosin jo toistamiseen päätökseni.

Meno ei helpottunut senkään jälkeen. Kaksi päivää myöhemmin ajoimme ystävieni kanssa viikonlopuksi mökille askartelemaan unelmakarttoja ja tekemään kaikenlaista muuta hupsua, jolla keski-ikäiset naiset etsivät merkitystä elämäänsä.

Heti perillä mökkiemäntämme kaatoi porukallemme kuohuvat tervetuliaismaljat ja lykkäsi kuplivan lasin käteeni. Mietin, miten jaksaisin itseäni, intensiivisiä ystäviäni ja huussikäyntejä parinkymmenen asteen pakkasessa selvinpäin aamukolmeen, jonne ilta eittämättä venyisi. Rakastan ystäviäni ja parhaimpina päivinä itseänikin, mutta en niin paljoa, että sietäisin tätä kaikkea vissyn voimalla.

"Sober curious" tarkoittaa suomeksi: raittius kiinnostaa, mutta ei tarpeeksi.

“Skål!” huudahdin, unohdin kertaheitolla typerän raittiin vuoteni ja antauduin suulliselle juomaa, joka surisi ja porisi ihanasta kielelläni ja poskieni sisäpinnoilla.

Minäkin olen siis sober curious – noin kuuden päivän jaksoissa. Trenditermi tarkoittaakin suomeksi: raittius kiinnostaa, mutta ei tarpeeksi.

Kulttuuricocktail Livessä keskustellaan suosiotaan kasvattaneesta raitistelusta ja suomalaisesta alkoholikulttuurista. Vieraina ovat Darravapaana-podcastin Laura Wathén ja Suomen historian professori Kustaa H.J. Vilkuna. Suora lähetys keskiviikkona 12.1.2022 Yle TV 1:ssä ja Yle Areenassa klo 20 alkaen.

Keskustelu