Hyppää pääsisältöön

Ohjelmavinkit

Ylen kevät: tanssin taikaa, olympiajännitystä sekä laatudraamaa

Vuodelta 2022
Päivitetty 01.03.2022 15:16.
Linna-sarja Hämeenlinnan naisvankilasta
Kuvateksti Linna seuraa Hämeenlinnan naisvankilan arkea.
Kuva: Tommi Penttinen

Kotimaisissa uutuussarjoissa mm. seurataan suljetun naisvankilan elämää, ymmärretään koiria paremmin ja raotetaan toisen maailmansodan tapahtumia arktisella alueella. Huom! Artikkelia muokattu 1.3. Jukka Lindströmin Sivuhistoria on tulossa 23.4.

Kevätkauden suuria tapahtumia ovat Pekingin olympialaiset ja Uuden Musiikin Kilpailu UMK, jossa valitaan jälleen Suomen euroviisuedustaja. Euroviisut järjestetään toukokuussa Torinossa.

Kotimainen draama tarjoilee jälleen huippu-uutuuksiaan, mm. Pirjo Lonkan tähdittämän Mieheni vaimon, jossa kaksi naista joutuu kiusalliseen kolmiodraaman jälkiselvittelyyn yhden osapuolen kuoltua.

Ulkomaiset sarjat tarjoavat jännitystä sekä ihania Lontoon ja Englannin nummien tuulahduksia eri aikakausilta.

Dokkarifestivaali kerää taas kevään puhutuimmat dokumentit Areenaan maaliskuussa.

Huomioithan, että ohjelmien esitysajat voivat muuttua mm. isojen uutis- ja urheilutapahtumien vuoksi, eikä tieto aina päädy tähän artikkeliin. Meihin voi olla aina yhteydessä ohjelmiin ja muutenkin Yleen liittyvissä asioissa mm. sometiliemme kautta sekä palautesivultamme yle.fi/palaute.

Kotimainen draama

Transport-draamasarja
Kuvateksti Transport on kevään draamauutuus.

Transport. Jännitysdraama kansainvälisestä rahanpesu- ja elintarvikevyyhdistä. 25.3. Yle Areenassa koko sarja ja Yle TV1 27.3. alkaen sunnuntaisin klo 21.

Mieheni vaimo. Kuumottava tarina kahdesta naisesta, jotka ovat tietämättään saman miehen puolisoita. Koko sarja Yle Areenassa heti vuoden alussa, TV1 sunnuntaisin.

Zone B. Palkitun Juho Kuosmasen draamakomedia itähelsinkiläisestä kaveriporukasta, joka päättää lähteä musiikkikilpailuun. Koko sarja Yle Areenassa 2.2.

Luuserit. Suosittu nuortendraama saa jatkoa. Koko sarja Yle Areenassa 7.4. Luvassa on jälleen ainakin ihastumisia ja niistä seuraavia noloja tilanteita.

Ulkomainen draama

Rakkauden lumo brittisarja
Kuvateksti Rakkauden lumo vie sadan vuoden takaiseen seurapiiritunnelmaan.
Kuva: © Theodora Films Limited Moonage Pictures Limited / BBC Studios Distribution Limited

Rakkauden lumo. Sarjan pääosissa Emily Beecham ja Lily James. Draamakomedia 1920-luvun seurapiireistä. Yle Areenassa koko sarja 24.1. ja Yle TV1 maanantaisin klo 19.

Showtrial – julkinen tuomio. Koukuttava brittisarja Line of Dutyn ja Bodyguardin tekijöiltä. Varakkaan perheen tytärtä syytetään opiskelukaverinsa, vähävaraisen yksinhuoltajan tyttären katoamisesta. Sarja jo Yle Areenassa, Yle TV1:ssä sunnuntai-iltaisin.

Larkinin perhe. Suosikkiklassikko Oi ihana toukokuu herää henkiin uutena tv-versiona. Yle Areena ja Yle TV1 21.1. alkaen.

Ridley Road. 1960-luvun värikkääseen Lontooseen perustuva poliittinen trilleri. Yle Areena ja Yle TV1 13.2.

Uusia kausia tutuista suosikeista alkuvuonna:

1.1. Murhaajajahti, kausi 2

2.1. Motherland - äitien sota, kausi 3

4.1. Deutchland 89, kausi 3

7.1. Syyttömästi tuomittu, kausi 2

8.1. Nuori Morse, pitkät kokoillan versiot, kausi 8

13.1. Totuuden taakka, kausi 4

15.1. Grantchester, kausi 6

16.1. Kriminalisti, kausi 15

20.1. Sydänmailla, kausi 8

27.1. Mystic - haamuhevonen, kausi 2

4.2. Hiljainen todistaja, kausi 24

7.2. Berlin Station, kausi 3

8.2. Kuolema maalaa taulun, kaudet 4 ja 5

13.2. Ridley Road

18.2. Isä Brown ja hänen laumansa, kausi 9

24.2. Sairaanhoito-opisto, kausi 4

Viihde ja kulttuuri

Uuden Musiikin Kilpailu 2022. UMK on kevään hienoin show, joka huipentuu Suomen euroviisuedustajan valintaan. Eurovision laulukilpailu järjestetään Torinossa toukokuun puolivälissä. Yle Areena ja Yle TV1 26.2.

SuomiLOVE. Suomessa riittää kauniita tarinoita ja ystävyyttä. Usein musiikki kiteyttää paljon rakkaudesta. Kahdeksas kausi Yle Areenassa ja TV1:ssä 5.3. alkaen.

Justimus: Duo. Erottamattomien ystävysten, Samun ja Joonan, edesottamuksia päästään seuraamaan vielä viimeisen kerran. Sarjan kolmas ja viimeinen kausi Yle Areenassa 11.2.

Yle Teema ja Yle Areena juhlivat Tanssin vuotta 2022. Tammikuussa nähdään mm. Pjotr Tšaikovskin rakastettu klassikko Joutsenlampi sekä Esa-Pekka Salosen San Franciscon kauden aloittava, tanssia sisältävä avajaiskonsertti.

Jukka Lindströmin sivuhistoria. Koko sarja Areenaan 23.4. ja alkaa silloin myös Yle TV1:ssä.

Asiaohjelmat

Musta labradorinnoutaja katsoo lähietäisyydeltä kohti kameraa. Ihmisen käsi lepää koiran hartialla.
Kuvateksti Moni meistä luulee ymmärtävänsä koiriemme tunteita ja tarpeita, mutta onko asia niin?
Kuva: Yle Tiede

Ymmärrä koiraasi – kuka kotonasi asuu? 11.1. alkaen Yle Areena ja Yle TV1 lauantaisin klo 21.

Suhde². Essi Lampun toimittamassa sarjassa kurkistetaan erilaisiin ihmissuhdevalintoihin. Yle Areenassa 21.1.

Viimeinen sana. Viimeinen sana katsoo median kulisseihin joka viikko Olli Seurin ja Rosa Kettumäen johdolla. Yle TV1 ja Areena 28.1.

Rahdinmetsästäjät. Rahdinmetsästäjät on seurantareality suomalaisista rekkakuskeista Pohjois-Amerikassa. Yle Areena ja Yle TV2 7.3.

Elossa 24h ja Kandit palaavat uusilla kausillaan huhtikuussa.

Dokumentit

Linna-sarja Hämeenlinnan naisvankilasta
Kuvateksti Linna vie meidät Hämeenlinnan naisvankilan arjen keskelle.

Linna. Linna on dokumentaarinen sarja Suomen ainoasta suljetusta naisvankilasta, joka avattiin Hämeenlinnassa loppuvuodesta 2020. Yle Areenassa koko sarja 7.2. ja Yle TV1 10.2. alkaen torstaisin klo 20.00.

Vaietut arktiset sodat. Dokumenttisarja toisen maailmansodan tapahtumista arktisella alueella. Yle Areenassa koko sarja 14.2. ja Yle TV1 16.2. alkaen torstaisin klo 19.00.

Dokkarifestivaali. Kattaus kevään puhuttelevimpia dokumentteja Yle Areenassa. Yle Areena 28.3.–10.4. ja myöhemmin keväällä eri kanavilla.

I väntan på dig. Videoblogisarjassa yleisö pääsee seuraamaan neljää suomenruotsalaista naista raskaustestistä vanhemmuuteen. Yle Areena 17.1. ja Yle Fem 30.1.

Skärgårdens hjältar. Seuraamme vasta käynnistettyä saaristopartiota, ambulanssia ja Paraisten palokuntaa. Yle Areena ja Yle Fem 31.1.

Amy Winehouse
Kuvateksti Nuorena kuollut Amy Winehouse ehti jättää ison jäljen koko maailman musiikkikartalle. Kaksi dokumenttia Winehousesta Yle Teemalla 20.1.
Kuva: UNIVERSAL MUSIC OPERATIONS LTD

Musiikkidokumentit siirtyvät tammikuussa 2022 Yle Teemalla lauantaista torstai-iltaan.

20.1. Amy Winehouse -dokumentit:

Reclaiming Amy
Amy Winehouse: I Told You I Was Trouble - Live at Shepherds Bush

Urheilu

Urheilugaala. Urheiluväki kokoontuu juhlistamaan vuoden 2021 parhaita urheilijoita ja urheilun taustavaikuttajia. Yle Areena ja Yle TV2 13.1.

Pekingin olympialaisetKaksi viikkoa näyttäviä huippusuorituksia sekä koko maailman urheilujuhlaa Ylen kanavilla. 4.2.–20.2. Yle Areena ja Yle TV2.

Rallin MM-sarja jatkuu Ylen kanavilla myös kaudella 2022 tammikuusta marraskuuhun. Kausi käynnistyy Monte Carlon rallilla, joka ajetaan 20.–23.1.

Podcastit

Riku Rantala
Kuva: Jukka Lintinen / Yle

Riku Rantala: M/S Mystery Toimittaja Riku Rantala lähtee tutkimaan Ruotsin-laivojen katoamisia ja päätyy pohtimaan niin suomalaista risteilykulttuuria ja henkirikoksia kuin suomalaista mielenmaisemaa. Yle Areenassa 28.2.

Hehku – seksipodcast. Hehku tarjoaa suostumuksellista salakuuntelua. Malena Holmström ja Janne Lankoski keskustelevat sängyssään muun muassa oman seksuaalisuuden hahmottamisesta ja seksiin liittyvistä kipukohdista. Aiheisiin he pureutuvat – heti seksin jälkeen. 9.2. Yle Areenassa.

Eerika Rantasen tähänastinen elämä. Millaista on elämä alkoholin varjostamassa perheessä, ja tuoko vanhempien ero ratkaisun vaikeaan elämään? 15.1. koko sarja Yle Areenassa ja esitykset alkavat Yle Radio 1:ssä.

Lapset

Vesta-Linnéa. Koko perheen draamasarja. 8-vuotias Vesta-Linnéa asuu yhdessä äitinsä ja kolmen sisaruksensa kanssa. Kun äiti saa uuden työpaikan, koko perhe muuttaa uuteen kaupunkiin, mikä merkitsee uutta koulua, uusia ystäviä ja uusia naapureita. 1.3.2022 Yle Areenassa, Yle Fem 15.3 alkaen tiistaisin klo 17.25.

Nalle, ystävä ässä Pikku Kakkosen suosikkihahmo Nallen uutuussarja. Yle Areena ja Yle TV3 13.1.

Musiikkia, maisteri Molto Yle Areena ja Yle TV2 22.2.

Keväällä Yle Areenassa kuullaan myös uusia lasten audiosarjoja:

Amin ystävä sairastaa 13.1.

Päistikkä ja metsän olennot 28.1.

Väritysäänikirja 14.3.

Satuaarteet saa helmikuussa yhden uutta satua!