Hyppää pääsisältöön

Ylen vastaukset

Yle vastaa: Tekijänoikeudet rajaavat Yle Areenan maailmanlaajuista katselua

Kuva jota käytetään kuvituksena vastineiden yhteydessä

Julkaisemme Ylestä lehdille lähetettyjä kirjoituksia, vastauksia ja oikaisuja. Tämä kirjoitus on lähetetty Helsingin Sanomiin 11.1.2022.

Yle Areenan ohjelmien näkymättömyys harmitti ulkosuomalaista Satu Sulkusta (HS 9.1.). Yle Areenan ohjelmien saatavuutta Suomen ulkopuolella rajoittavat ensisijaisesti tekijänoikeudet. Sisältöjen tekijöillä ja oikeuksien omistajilla on oikeus saada korvaus ohjelmien esittämisestä eri maissa, eikä Ylen ole läheskään aina mahdollista hankkia sisältöihin maailmanlaajuisia esitysoikeuksia.

Jos käyttäjällä on kotipaikka Suomessa, voi hän katsella Yle-tunnuksen ja vahvan tunnistautumisen avulla kaikkia Yle Areenan sisältöjä EU:n alueella. Kaikkia Ylen radiolähetyksiä voi kuunnella suorana Yle Areenassa ympäri maailmaa.

Inhimillisen virheen vuoksi uudenvuodenaattona esitetyn Vuosi vaihtuu -ohjelman suora lähetys Yle Areenassa on ollut katsottavissa vain Suomessa. Tästä olemme tietenkin pahoillamme.

Petri Jauhiainen
mediapäällikkö, Yle