Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

Sata vuotta Kansallisbalettia — kaiken aloittanut Joutsenlampi harjoiteltiin oopperan lavan alla

Kansallisbaletti syntyi tammikuussa 1922, jolloin Pjotr Tšaikovskin säveltämä klassikkobaletti sai Suomessa ensiesityksensä.

Balettitanssijat harjoittelivat orkesterin instrumenttihuoneessa, oopperan lavan alla. Ikkunattomassa tilassa oli ahdasta, joten lavaa hyödynnettiin aina kun se oli vapaana. George Gé harjoitutti tanssijoita ja musikaalinen Edvard Fazer säesti. Jos hän ei päässyt paikalle, musiikista vastasi Oskar Merikanto.

"Tietysti kaikki olivat kauhean hermostuneita ja pelkäsivät, miten se menee. Mutta sehän onnistui niillä voimilla ja entusiasmilla hyvin ja yleisö oli haltioissaan. Meillä oli suuri menestys."

Näin kertoi kokemuksestaan Suomen ensimmäisessä Joutsenlampi-esityksessä tanssinut balettitanssija, viipurilaissyntyinen Mary Paischeff. Tammikuun 1922 ensiesitys käynnisti tuolloin vielä oppilastasolla olleen balettiryhmän toiminnan, josta myöhemmin muotoutui kansainvälisestikin menestynyt Kansallisbaletti.

Balettitanssija Mary Paischeff kertoo urastaan ja ensimmäisestä Joutsenlampi-esityksestä 1922 - Toista Yle Areenassa

Esitys sai innostuneen vastaanoton ja osoitti, että kansalliselle balettiryhmälle oli kysyntää. Siitä oli vakuuttunut myös konserttipianisti Edvard Fazer (1861—1943), joka perusti Suomalaisen Oopperan yhdessä Aino Acktén kanssa.

1900-luvun alussa Helsingissä toimi jo useampi balettikoulu: Rafael Pengerin perustama Helsingin Tanssiopisto, Elo Kuosmasen balettikoulu ja Toivo Niskasen tanssikoulu. Oopperanjohtaja Fazer kävi katsomassa näytöksiä ja innostui näkemästään. Hän keräsi tanssijoita yhteen ja päätti perustaa oopperan yhteyteen balettiryhmän.

Ensimmäisenä balettimestarina toimi George Gé, joka oli saanut koulutuksensa Pietarissa ja tunsi perinteikkään Mariinski-teatterin ohjelmiston. Hän harjoitutti Tšaikovskin säveltämän ja Marius Petipan koreografioiman Joutsenlampi-baletin, jossa hän tanssi myös itse yhdessä Mary Paischeffin kanssa.

Suomalaisen baletin vaiheita -ohjelmassa (1990) myös balettitanssijat Airi Säilä ja Margit Lilius muistelevat baletin alkuaikoja.

Oopperaa ja balettia

Suomen Kansallisooppera ja -baletti on kansallinen taidelaitos. Kansallisooppera on Suomen ainoa ammatillinen oopperatalo ja Kansallisbaletti taas Suomen ainoa ammatillinen balettiryhmä. Baletti vakiintui osaksi Kansallisoopperaa lopulta sotien jälkeen ja Suomen Kansallisbaletiksi ryhmää alettiin kutsua 1970-luvulla. Nykyisin taidelaitos on nimeltään Suomen kansallisooppera ja -baletti. Sen yhteydessä toimii myös Balettioppilaitos.

Balettiryhmä harjoitteli lakkautusuhan alla

Vuonna 1919 ooppera sai käyttöönsä Aleksanterin teatterin. Tilat olivat pienet ja uutta oopperataloa odotettiin toiveikkaina. Odotusta kesti lopulta yli seitsemän vuosikymmentä.

 Suomen Kansallisooppera / (Aleksanterin  teatteri) iltavalaistuksessa (1969).
Kuvateksti Aleksanterin teatteri vuonna 1969.
Kuva: Håkan Sandblom / Yle

1930-luvulle tultaessa balettiryhmä jatkoi harjoittelua ahtaissa tiloissa ja ooppera kohtasi suuria talousvaikeuksia. Vaikeudet jatkuivat siitäkin huolimatta, että eduskunta oli vuonna 1926 hyväksynyt lain raha-arpajaisvarojen käyttämisestä muun muassa oopperan toiminnan edistämiseksi. Tanssijoiden korvaukset olivat vaatimattomia ja balettiryhmän toiminta oli lakkautusuhan alla lukuisia kertoja.

Kymmenessä vuodessa baletti oli kuitenkin kehittynyt ilmaisullisesti ja taitotasoltaan. Tanssijakuuluisuudet Lucia Nifontova ja Arvo Martikainen olivat baletin päätähtiä, kunnes epävarmuus baletin tulevaisuudesta ja taloudesta sai kaksikon sekä balettimestari George Gén lähtemään ulkomaille. Moni tanssija seurasi esimerkkiä, sillä ulkomailla oli tarjolla varmempaa toimeentuloa.

Vasemmalta tanssija Arvo Martikainen, tanssijatar Lucia Nifontova, johtaja Edvard Fazer, tanssijatar Irja Aaltonen ja balettimestari George Gé
Kuvateksti Vasemmalta katsoen tanssija Arvo Martikainen, tanssijatar Lucia Nifontova, johtaja Edvard Fazer, tanssijatar Irja Aaltonen ja balettimestari George Gé baletin 10-vuotisjuhlassa.
Kuva: Museovirasto / Historian kuvakokoelma, Pietisen kokoelma CC BY 4.0

George Gén jälkeen balettimestariksi tuli Alexander Saxelin, joka toimi tehtävässään vuosina 1935—1954. Hän oli opiskellut Pietarin keisarillisessa balettikoulussa ja tanssinut myös Mariinski-teatterissa. Saxelin vastasi myös tanssijoiden koulutuksesta ja kokosi balettikuorolaisia ulkomaille lähteneiden tanssijoiden tilalle. Ensitanssijaksi nousi Irja Koskinen.

Mitä tarkoittavat primaballerina, ensitanssija ja balettikuoro?

Tanssijanimikkeet ovat vaihdelleet eri aikakausina ja vaihtelevat myös eri balettiryhmissä.

Vanhassa venäläisessä balettiperinteessä primaballerinaksi kutsuttiin korkeimmassa asemassa olevaa balettitanssijatarta.

Nykyisin ryhmä jaetaan tavallisesti merkittävimmistä tanssijoista alkaen ensitanssijoihin, solistitanssijoihin ja tanssijoihin. Laajaa tanssijajoukkoa on kutsuttu myös balettikuoroksi.

Kansallisbaletissa tämä jaottelu oli käytössä 1960-luvun lopulla, kunnes ensitanssija-nimikkeestä luovuttiin ja ryhmään kuului vain solistitanssijoita ja tanssijoita. 1970-luvun alussa nimityksistä luovuttiin kokonaan, mutta jo annetut nimitykset säilyivät.

2010-luvulla nimitykset otettiin takaisin ja ensitanssijoiden yläpuolelle tuli lisäksi tähtitanssija-nimike ranskalaisen tavan mukaan. Nimikkeestä on kuitenkin päätetty luopua ja ensitanssija on Kansallisbaletin ylin tanssijaluokka. Tähtitanssijoiksi nimetyt tanssijat saavat kuitenkin pitää nimityksensä.

Taidetta rintamalla

Irja Koskinen muisteli työuraansa haastattelussa vuonna 1972. Hänen mukaansa harjoittelu oopperan vintillä oli niin ahdasta, etteivät tanssijat mahtuneet kunnolla hyppäämään.

Sotavuosina tanssijat ja yleisö joutuivat toisinaan siirtymään suojaan oopperan kellareihin ilmahälytysten alkaessa.

Balettitanssija Irja Koskinen muistelee sota-ajan balettiesityksiä - Toista Yle Areenassa

Sota-aikana vallitsi seuratansseja rajoittanut tanssikielto, mutta taidetanssi oli hyväksyttävää. Oopperan toiminta ja tanssijoiden työ kuitenkin keskeytettiin pian olosuhteiden vuoksi. Lisäksi miestanssijoita tarvittiin rintamalla.

Jatkosodan aikana tanssijat ja oopperan laulajat viihdyttivät myös rintamakiertueilla. Kesällä 1943 Irja Koskinen, Alexander Saxelin ja Eva Hemming lähtivät kuukaudeksi esiintymään Itä-Karjalaan. Lisäksi oopperan laulajat ja tanssijat esiintyivät metsien keskelle rakennetuilla näyttämöillä.

Suomalainen Ooppera vieraili kannaksella esittäen ulkoilmateatterissa "Kreivitär Marizan".
Kuvateksti Oopperan ja baletin väki viihdytti esittämällä Kreivitär Mariza -oopperaa Kotselän kylässä 1944.
Kuva: SA-KUVA

Sota oli harventanut miestanssijoiden rivejä, mutta rauhan tultua Alexander Saxelin kasasi balettiryhmän jo toisen kerran uudelleen. Sodan jälkeen oli sopivaa esittää myös venäläisiä baletteja, joten Joutsenlampea tanssittiin jälleen syksyllä 1945.

Seuraavana vuonna baletti vieraili esityksen kanssa ensimmäisellä suurella ulkomaanmatkallaan Tukholmassa ja sai loistavan vastaanoton. Joutsenlampi esitettiin tuolloin Ruotsissa ensimmäistä kertaa kokonaisuudessaan.

Baletin ohjelmistoon sisältyi muitakin klassikoita, kuten Pähkinänsärkijä. Erik Blombergin ja Jack Witikan filmissä Saxelin harjoituttaa tanssijoita ensi-iltaa varten vuonna 1947.

Kansallisooppera valmistautuu baletin ensi-iltaan - Toista Yle Areenassa

Tanssijoiden työmahdollisuuksia paransi jonkin verran suomalainen elokuvateollisuus, sillä viihteellisissä tuotannoissa hyödynnettiin myös tanssijoita. Tanssia kuvattiin myös televisioon, mikä teki balettia tunnetummaksi yhä laajemmalle yleisölle.

Tanssijoiden palkkakysymys oli koko oopperan Akilleen kantapää vuosikymmeniä. Taloudellisissa vaikeuksissa tanssijoiden palkkoja alennettiin entisestään, jotta oopperan toiminta pysyi käynnissä.

Vuonna 1968 Kansallisbaletin Etelä-Amerikan kiertueen alussa tanssijat kävivät palkkataistelua oopperan johdon kanssa. Kiertueen edetessä yhä useampi tanssija jätti Kansallisbaletin ja sopi työsuhteen ulkomaille, muun muassa Zürichiin ja Göteborgiin. "Balettikriisi" nousi otsikoihin.

Kansallisbaletin tanssijat matkustivat esiintymään Etelä-Amerikkaan vuonna 1968 - Toista Yle Areenassa

Tanssija, balettimestarinakin toiminut Klaus Salin näki baletilla kuitenkin olevan tulevaisuutta kriisistä huolimatta ja toivoi, että suomalaiset tanssijat saataisiin palaamaan takaisin.

Kansainväliset näyttämöt tarjosivat mahdollisuuksia tanssijoille myös ilmaisullisesti. Suomeen oli jo pitkään odotettu uutta oopperataloa ja suurempaa lavaa. Tanssijat toivoivat myös kokeilevampaa otetta ohjelmistoon: moderneja tanssiesityksiä klassikoiden rinnalle.

317 Joutsenlampea ja neljä kotimaista balettia

Baletti vietti 40-vuotisjuhlaa vuonna 1962. Oopperanjohtaja Alfons Almi kertoi haastattelussa, että Joutsenlampi oli jo tuolloin koko laitoksen, operetit mukaan lukien, eniten esitetty teos. Teos esitettiin 40-vuotisjuhlassa jo 317. kerran, kun taas kotimaisia baletteja oli esitetty ainoastaan neljä kappaletta.

1950-lukua Almi kuvaili nousun ajaksi. Yleisömäärä oli kaksinkertaistunut ja baletin kansainväliset kiertueet saivat kiitettäviä arvioita. Vuonna 1956 perustettiin Suomen Kansallisoopperan Säätiö (viralliselta nimeltään Suomen kansallisooppera ja -baletti sr.) ja laitos muutti nimensä Suomen Kansallisoopperaksi. Balettikoulusta tuli ammattiin johtava oppilaitos.

Arvostelut ovat olleet myöskin niin hyviä, että niitä ujostuttaa oikein lukea.

― Alfons Almi haastattelussa baletin 40-vuotisjuhlavuonna 1962
Kansallisbaletti 40 vuotta: haastateltavana oopperanjohtaja Alfons Almi - Toista Yle Areenassa

Doris Laine nousi tanssijasta johtajaksi

1970-luvulla baletin johtajat vaihtuivat tiuhaan. Pysyvyyttä balettiryhmän toimintaan toi Elsa Sylvestersson, joka tanssijan uran jälkeen toimi 1960-luvulla koreografina ja nimitettiin balettimestariksi vuonna 1969. Kansallisbaletissa alkoi kokonaan uusi ajanjakso, kun johtajaksi nimitettiin tanssija Doris Laine.

Laine oli ollut tanssijana mukana jo sodan aikaan baletin kiertueilla. Hänen läpimurtonsa oli rooli Pessi ja lllusia -baletissa vuonna 1952. Ensitanssijana hän tanssi yli 40 baletin pääosia esiintyen ympäri maailmaa. Mentyään naimisiin oopperanjohtaja Almin kanssa 1952 Laine kohtasi kritiikkiä ja kateuttakin, mutta syvensi samalla ymmärrystään koko laitoksen johtamisesta ja toimintatavoista. Siitä oli hyötyä, kun Laine aloitti Kansallisbaletin johdossa vuonna 1984.

Doris Laine harjoittelee balettia 1973
Kuvateksti Doris Laine harjoittelee Kansallisoopperan salilla 1973.
Kuva: Kalle Kultala

Omin jaloin, omin sanoin -dokumentissa (2016) Laine muistelee, ettei koskaan erityisemmin haaveillut johtamisesta, mutta päätyi kuitenkin tanssin asialla moniin kotimaisiin ja kansainvälisiin luottamustehtäviin, lopulta myös Kansallisbaletin johtoon.

Laine ajoi aktiivisesti tanssin ja tanssijoiden asiaa: hän ideoi muun muassa Suomen ensimmäisiä kansainvälisiä balettikilpailuja. Uuden oopperatalon suunnittelu oli alkanut jo 1970-luvulla ja Laine jatkoi työtä.

Doris Laineen jälkeen Kansallisbaletin johtoon valittiin Jorma Uotinen vuonna 1990. Hän aloitti kautensa 1992.

Suuri osa tanssijoista ja henkilökunnasta puolsi valintaa. Uotisen arvostelijat kuitenkin pelkäsivät, että hän romuttaisi klassisen baletin ja jättäisi klassikot pois ohjelmistosta.

Vuonna 1990 Uotinen kommentoi haastattelussa, että Kansallisbaletin tehtävä on säilyttää ja kehittää klassisen baletin perinnettä, mutta uusia vaihtoehtoja on mahdollista ottaa ennakkoluulottomasti mukaan.

Minusta on kiinnostavampaa löytää puhuttelevia, hyviä teoksia. Ja sen jälkeen vasta tulee oikeastaan se kysymys, että edustaako se nyt modernia tanssia vai edustaako se klassista tanssia.

― Jorma Uotinen haastattelussa 1990
Jorma Uotinen on valittu Kansallisbaletin johtoon - Toista Yle Areenassa

1990-luvulla Kansallisbaletti yritti rikkoa baletin elitististä leimaa ja tavoittaa uutta yleisöä esiintymällä ympäri Suomea.

Vuonna 1993 pitkän odotuksen jälkeen käyttöönotettu uusi oopperatalo mahdollisti suuremmat puitteet esiintyjille ja yleisöä mahtui yli kaksi kertaa aiempaa enemmän.

Johtoon tanskalaisia tanssijoita

Tanskalainen tanssija Dinna Bjørn siirtyi Norjan kuninkaallisesta baletista Suomeen ja jatkoi Uotisen työtä vuonna 2001. Vuonna 2008 alkaen baletin taiteellisena johtajana aloitti niin ikään tanskalainen Kenneth Greve. Hänen kaudellaan tanssijoiden virkanimikkeitä muutettiin ja tähtitanssijaksi nimitettiin Minna Tervamäki.

Greveä kritisoitiin jo vuonna 2010 tanssijoiden ylikuormittamisesta, sillä tanssijoiden sairauslomat olivat kaksinkertaistuneet. Ennen kautensa loppua vuonna 2018 Greve vapautettiin esimiestehtävistään tanssijoiden esiin tuoman epäasiallisen käytöksen vuoksi.

Joutsenlampi esitetään jälleen juhlavuonna

Kansallisbaletin synnystä ja ensimmäisestä Joutsenlampi-esityksestä tulee tanssin vuonna 2022 kuluneeksi 100 vuotta. Nykyisen taiteellisen johtajan Madeleine Onnen kausi päättyy ja häntä seuraa Javier Torres López. Hän aloittaa työnsä elokuussa 2022. Torres on kertonut toivovansa, että voisi lisätä baletin ohjelmistoon lisää uusia suomalaisia koreografioita ja tarjota lisää mahdollisuuksia suomalaisille tanssijoille. Kansallisbaletin linja pitää edelleen: yleisölle tarjotaan klassikkoja, mutta myös Torresin tavoitteena on tuoda klassisen baletin rinnalle uusia tyylisuuntia.

Sibelius-viikko. Kansallisoopperan baletti harjoittelee tanssia.
Kuvateksti Klassikkobaletit ovat vakiintunut osa Kansallisbaletin ohjelmistoa. Tanssijat harjoittelevat vuonna 1965.
Kuva: Kalle Kultala

Joutsenlampea on esitetty Kansallisbaletin merkittävinä juhlahetkinä ja se nähdään jälleen myös 100-vuotisjuhlavuoden ohjelmistossa. Koreografian on tehnyt David McAllister. Joutsenlampi nähdään suorana Yle Teemalla lauantaina 29.1.2022 klo 14.00 ja se on Areenassa katsottavana puoli vuotta.

Lähteet:

Yle.fi: Pianisti Edvard Fazerista tuli ooppera-Fazer veljiensä karamelli-Fazerin ja musiikki-Fazerin rinnalle; SKS Kansallisbiografia: George Gé; SKS Kansallisbiografia: Doris Laine; Oopperabaletti.fi: Historia;