Riikka Suomisen kolumni: Vallalla on yhä romanttisen yksiavioisen rakkauden ihanne – mutta moni hakee sille vaihtoehtoa

Ihastuminen, rakastuminen, kihlat, avioliitto, lapset... Parisuhteen marssijärjestys on tarkkaan määritelty, vaikka se ei kaikkien toiveita vastaisikaan. Riikka Suominen kirjoittaa suhdenormien ja -toiveiden hiljaisesta muutoksesta.

Artikkelin kirjoittaja Riikka Suominen on toimittaja joka itse elää avoimessa suhteessa ja vetää aiheesta kursseja. Hän on kirjoittanut romaanin Suhteellisen vapaata.

Kukaan ei pidä tilastoa siitä, moniko Suomessa elää avoimessa suhteessa. Ehkä tarkin luku tulee Finsex-tutkimuksesta vuodelta 2015, jossa on vuosikymmeniä kartoitettu suomalaisten parisuhteita ja seksielämää. Tuoreimman Finsex:in perusteella jonkinlaista monisuhdetta toivoi miehistä 12 prosenttia ja naisista viisi prosenttia.

Tämä tarkoittaa satojatuhansia suomalaisia. Olen lukumäärästä aivan ihmeissäni. Kuinka on mahdollista, etten ollut vuoteen 2020 mennessä koskaan kuullut kenenkään mainitsevan monisuhdetta esimerkiksi työpaikan lounaskeskustelussa tai harrastuksen pikkujouluissa? Miten monta kaappiin tungettua identiteettiä, kahvipöydässä lasketeltua valkoista valhetta, deittipalstoilla nieltyä toivetta, sukujuhliin tuotua ”kaveria” Suomessa onkaan?

Kahden viime vuoden aikana monisuhteisuus on ryöminyt päivänvaloon. Seuranhakupalvelu Tinderissä kuvaillaan toiveita useista kumppaneista ja illanistujaisissa lapsiperheet vaihtavat kokemuksia parinvaihdosta. Lehdissä terapeutit vinkkaavat eriparisista seksihaluista kärsiville neuvoksi suhteen avaamista.

Samaan pitää yltää kuin isovanhemmat mustavalkoisessa hääkuvassa.

Samaan aikaan ne, jotka ovat eläneet monisuhteessa jo pidempään, uskaltavat kertoa siitä julkisemmin. Aiemmin pelko leimaamisesta on saattanut johtaa siihen etteivät esimerkiksi polyamoriset vanhemmat ole päiväkodissa ja neuvolassa paljastaneet perhemuotoaan.

Oma havaintoni on, että avointa suhdetta ei tuomita kasvokkain, mutta vuorenvarmana sanotaan, että itselle sellainen ei kyllä sopisi. Tai linjataan että ”itse voisin, mutta kumppani on liian mustasukkainen”. Usein nämä lausunnot tulevat niin nopeasti, että ihmettelen, onko asiaa edes harkittu vai puhuuko selkäydin.

Vallalla on romanttisen yksiavioisen rakkauden dominanssi. Käsitystä Oikeasta Rakkaudesta on vahvistanut moni taho: Disneyn sadut, Raamattu, Hollywood ja Väestöliitto. Koko oman aikuisuuteni vallinnut parisuhdeihanne on ääriperinteinen.

Samaan pitää yltää kuin isovanhemmat mustavalkoisessa hääkuvassa. Ei haittaa että heidän ajastaan huomattavan moni asia on muuttunut: naisilla on työt ja pankkitilit, isillä suhde lapsiinsa, raiskaus parisuhteessa on rikos ja elämme neljännesvuosisadan pidempään.

Suhteen marssijärjestyskin on tarkkaan saneltu. Ensin on ihastuminen, sitten rakastuminen ja sitoutuminen, yhteenmuutto, kihlat, häät, kaksi lasta muutaman vuoden ikäerolla ja isompi asunto. Tässä kohtaa lausutaan ”onnellisina elämänsä loppuun saakka”, paitsi että listan jatkoksi tulevat ero, uusi ihastuminen, rakastuminen, uusioperhe, yhteenmuutto ja niin edelleen.

Tätä suhteen etenemistä kutsutaan parisuhdeliukuportaiksi. Mikään ei siihen velvoita mutta jostain syystä melkein kaikki sitä seuraavat ja vahtivat että muutkin noudattavat. Niinpä pariutumattomilta ihmisiltä, ainakin naisilta, kysytään miksi olet sinkku. Etäsuhteessa kysytään, koska aiotte muuttaa yhteen ja yhden lapsen vanhemmilta sisaruksista… Eroja kauhistellaan ja vapaaehtoisesti lapsettomia syytetään itsekkäiksi.

Kun suhdekuviossa on useita ihmisiä, ei voida edetä liukuportaiden automaatiolla.

Nämä hyvää tarkoittavat kysymykset muodostavat parisuhdenormin.

Intiimisuhteisiin liittyy paljon moraalista ja lähes taikauskoista latausta. Hääpäivä on symbolinen ja pakko muistaa. Niinpä hääkirkot varataan täyteen päivämäärinä 7.7.2017 ja 2.2.2022. Osa normeista on absurdia mikromanageerausta kuten sänkyjärjestelyt. ”Vain onneton pari nukkuu erillisissä makuuhuoneissa”. Esimerkiksi ystävyyssuhteita ei säännellä lainkaan näin tarkasti.

On kuitenkin kasvava porukka, joka kyseenalaistaa romanttisen parisuhteen muotin. Kattokäsite avoimille suhteille, polyamorialle ja ihmissuhdeanarkialle on eettinen monisuhde.

Kun suhdekuviossa on useita ihmisiä, ei voida edetä liukuportaiden automaatiolla. Sen sijaan kaikesta pitää kommunikoida. Tunteista, peloista ja odotuksista keskustelu ei tietenkään vaadi suhteen avaamista, mutta hämmästyttävän monessa suljetussa suhteessa näitä keskusteluja vältellään.

Kun käsitys siitä millainen on ”tavallinen” kunnon parisuhde, haastetaan, aletaan ehkä nähdä yhtä hyviä kysymyksiä esitettävän myös perinteisissä suhteissa oleville. Kai heiltäkin voisi kysyä miten työstätte mustasukkaisuutta? Onko läheisyydenkaipuuta? Miltä tuntuu kun seksuaalisuus on yhden ihmisen varassa? Onko avioliitossa negatiivisia puolia? Kenen idea oli hankkia lapsia?

Seitsemän asiaa avoimesta suhteesta

1. Avoimessa suhteessa ei tarvitse olla yli-ihminen. Se ei edellytä ennakkotaitoja tai kirjallisia opintoja. Parisuhteen ei tarvitse myöskään olla täydellisessä kunnossa, jotta sen avaaminen voi olla hyvä ratkaisu. Eron sijaan saa kokeilla toista suhdemallia. Ja jos suhteen avaaminen ei toimikaan, voi erota hyvällä mielellä, kun kaikki kivet on käännetty.

2. Vaikka suhteen avaajan ei tarvitse suorittaa ajokorttia polyamoriasta niin helpommalla pääsee jos hiukan perehtyy. Blogeista, podcasteista ja tietokirjoista selviää miten muut ovat avanneet suhteensa. Arkea helpottaa, Arkea helpottaa, kun oppii että moni muukin kokee hähmäisiä tunteita ja niille on jopa omat termit. Lisäksi voi löytää esimerkkejä toimivista suhdemuodoista, vertaistukea ja hyviä käytäntöjä.

3. Suhteen avaaminen voi tuntua siltä että kerjää verta nenästä. Mitä jos tulee paha mieli? Mitä jos kokeilu kaataa parisuhteen? Pahin pelko tuntuu olevan, jos joku rakastuu. Siksi alussa korostuvat säännöt. Kun ylisukupolvisia suhdekäytäntöjä ei ole, on pakko muovata ne itse. Pitääkö treffeillä vastata puolison puheluihin? Keitä saa tuoda kotiin? Saako yhteisiä kavereita deittailla?

4. Vaikka monisuhteissa puhutaan paljon, ei jokaista kompastuskiveä ole mahdollista ennakoida. Kun suhteen osapuolten ja odotusten määrä kasvaa, törmätään todennäköisesti asioihin jotka eivät aluksi tulleet edes mieleen: Kenen kanssa lomaillaan? Kenet esitellään lapsille? Onko suhteilla hierarkiaa ja jos on, miten se näkyy?

5. Suhteet muuttuvat ja elämäntilanteet vaihtuvat. Sairastuminen, lapsen saanti, työt ja muutot vaikuttavat siihen paljonko voimia ihmissuhteille on. Monisuhteessa on monta liikkuvaa osaa ja sikäli se vie enemmän aikaa ja energiaa kuin perinteinen parisuhde. Toisaalta myös tukea ja rakkautta on tarjolla enemmän.

6. Avoimeen suhteeseen lähdettyään havaitsee miten paljon oletukset siitä mikä on ”tavallinen” parisuhde ohjaavat elämää. Kannattaa muistaa, että toive avoimesta suhteesta, erillään asumisesta tai lapsettomuudesta on yhtä oikeutettu kuin päinvastainen.

7. Suhdemuodosta ei ole mikään pakko tiedottaa ulkopuolisille. Mutta jos elämäntilanne vain sen sallii, se kannattaa. On helpompi saada tukea ja tuntea olevansa hyväksytty, jos ei ole kaapissa. Lisäksi sillä leikkaa juorut pettämisestä. Normit muuttuvat vain jos niitä muutetaan ja silloin kaikille tulee helpompi hengittää.

Suhde toiseen kertoo erilaisista valinnoista

Sarja Suhde2 esittelee tavanomaisesta poikkeavia suhteita. Etäsuhde, polyamoria, tyytyväinen ikisinkku ja avoin suhde tuodaan siinä esiin ilman arvostelua, koska mitä arvosteltavaa aikuisten suostumuksellisissa intiimisuhteissa voisi ollakaan.

suhde² - Toista Yle Areenassa