Tommi Läntinen UMK-biisistään: “Joskus on pakko laittaa silmät kiinni ja hypätä”

Yli 40-vuotisen uran tehnyt Tommi Läntinen katkaisee hiljaiselon vanhan ja uuden sukupolven rockia yhdistävällä UMK-biisillä, jonka Haloo Helsinki! on tehnyt.
Tämän vuoden UMK-kilpailijoiden konkariosastoa edustaa Tommi Läntinen. Vuonna 1994 soolouransa aloittanut artisti tunnetaan parhaiten klassikkohiteistään Via Dolorosa, Syvälle sydämeen sattuu ja Kevät ja minä.
Ennen soolouraansa Läntinen toimi pitkään muun muassa Boycott-yhtyeen toisena keulakuvana. Yhteensä siis yli 40-vuotisen uran tehnyt Läntinen ei pidä itsestäänselvyytenä, että on näiden vuosien jälkeen edelleen levyttävä ja esiintyvä artisti.
– Vuodet ovat kulkeneet siivin, joskus vähän nokisinkin, mutta silti olen vielä tässä toteuttamassa nuoren pojan unelmaani. Se on ihmeellistä!
Kesällä 2020 julkaistiin Läntisen viimeisin radiohitiksi noussut single Meidän murusia. Viimeisimmästä uutta musiikkia sisältävän albumin julkaisusta on kulunut jo yli 10 vuotta. Hiljaiselon katkaisee helmikuussa julkaistava ja UMK-kappaleen nimeä kantava albumi Elämä kantaa mua.
Haloo Helsinki! on mukana biisin tekijäjoukossa
UMK-biisin sävellyksestä vastaavat Haloo Helsinki! -yhtyeestä tutut Leo Hakanen ja Jere Marttila ja sanoituksesta Elli Haloo. Elämä kantaa mua on samalla bändin ensimmäinen toiselle artistille kirjoittama kappale.
Biisi on tekijöidensä mukaan sekoitus uuden ja vanhan sukupolven rockia. Yhteistyö Läntisen ja Haloo Helsinki! -yhtyeen välillä syntyi luonnostaan saman levy-yhtiön kautta.
– Meillä oli hyvin jäljellä luovuutta ja energiaa oman levyprojektimme jälkeen. Inspiroiduimme siitä, että Tommi on ikoninen rokkari, Leo Hakanen sanoo.
Hyppy tuntemattomaan
Elämä kantaa mua on Läntisen tyylille uskollisesti klassista rockia, jossa on vahva bändisointi. Läntinen kertoo ihastuneensa kappaleeseen heti kuultuaan sen ensimmäisen kerran Ellin laulamalta demolta.
– Hämmästyin. Ja todella kiinnostuin. On todella luontevaa vetää tällaista selkeää ja väkevää rockbiisiä. Tuntui kuin Ellin ikiaikainen teksti laulaisi mua ja mä sitä.
Läntisen UMK-biisi kertoo muutoksesta ja sen tekemiseen vaadittavasta rohkeudesta: Oli muutoksessa kyse sitten ihmissuhteesta, työstä tai mistä tahansa isosta päätöksestä. Kuitenkin siitä hetkestä, kun taaksepäin ei kannata enää mennä, koska “siellä ei ole enää mitään”.
Uutta musiikkia pitkän tauon jälkeen julkaisevalle Läntiselle kappale tuntuu itselleenkin erityisen ajankohtaiselta.
– Joskus vain on suljettava silmät ja hypättävä uskoen, että kaikki menee hyvin. Usein kaikki järjestyy, kun päästää irti menneestä ja antautuu tulevalle.

Raadin perustelu
Tässä on yksi Tommi Läntisen pitkän uran hienoimmista biiseistä. Yksi raadin jäsenistä kommentoi heti ensikuulemalta biisin olevan keikkojen encore-kamaa. Läntisen karismaattinen ja tunnistettava ääni, eletty elämä ja biisin todella tarttuva kertsi ovat saaneet ympärilleen modernin ja kohottavan pop-rock-biisin. Erittäin kiinnostava lisä on se, että Haloo Helsinki! -yhtye on tehnyt biisin.
Tapio Hakanen, UMK-ammattilaisraadin puheenjohtaja
Musiikkipäällikkö Tapio Hakasen vetämä UMK-ammattilaisraati kävi läpi yhteensä 312 UMK22-biisihakuun lähetettyä kappaletta. Niistä valittiin seitsemän finalistia: Cyan Kicks, The Rasmus, Olivera, Younghearted, Isaac Sene, BESS ja Tommi Läntinen.
Raatiin kuuluivat UMK-tuottaja Anssi Autio, TV-ohjaaja Juha-Matti Valtonen, Spotify Suomen soittolistavastaava Samuli Väänänen, freelance-musiikkitoimittaja Joanna Tzortzis, YleX:n musiikkitoimittajat Katri Norrlin ja Jani Kareinen, Radio Suomen musiikkipäällikkö Johan Lindroos sekä Yle X3M:n musiikkipäällikkö Amie Borgar.
Näin seuraat UMK-finaalia 26.2.
Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina 26. helmikuuta suorassa UMK-lähetyksessä klo 21.
Finaali näytetään suorana Yle TV1:llä ja Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi ja Yle X3M -radiokanavilta.
Äänestä suosikkisi voittoon! Äänestys tapahtuu vain lähetyksen aikana heti finalistien esitysten jälkeen. Äänestää voi maksutta Yle-sovelluksella sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Voittajabiisin määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet (75 %) ja kansainvälisen raadin antamat pisteet (25 %).
Finaalia voi seurata suomen-, ruotsin-, pohjoissaamen-, inarinsaamen-, venäjän- tai englanninkielisellä selostuksella. Englanninkielisestä selostuksesta vastaavat YleX:n juontaja-musiikkitoimittaja ja UMK-ammattilaisraadissakin mukana olleet Katri Norrlin ja Jani Kareinen. Suomenkielisenä kommentaattorina toimii jälleen Mikko Silvennoinen ja ruotsinkielisinä selostajina jatkavat Johan Lindroos ja Eva Frantz. Selkokielisestä selostuksesta vastaavat Margit Alasalmi ja Pertti Seppä. Venäjäksi selostaa Novosti Ylen toimittaja Levan Tvaltvadze sekä pohjoissaameksi Linda Tammela ja inarinsaameksi Heli Huovinen.
Keskustele lähetyksen aikana UMK-chatissa, jota juontaa toimittaja Henkka Remes. Chattiin on tulossa myös vierailijatähtiä. Chat aukeaa Yle-sovelluksessa ja osoitteessa yle.fi/umk finaali-iltana klo 20.30.
UMK:n Youtube-tilillä alkaa 9. helmikuuta uusi UMK-juontaja Mmiisasin vetämä tubesarja "Kohti UMK:ta”, jossa katsojat pääsevät tutustumaan kilpailijoihin pintaa syvemmältä.
Faktaboksia päivitetty 7.2.2022