Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

Jaakko Kuusisto tunnettiin jo lapsena tv:n viuluviikarina – hengästyttävä ura oli laajenemassa musiikista politiikkaan

Jaakko Kuusisto Arto Nybergin vieraana - Toista Yle Areenassa

Jaakko Kuusisto (1974–2022) tunnettiin suurena muusikkona, jonka ote piti vahvasti ensin viulunkaulasta ja sitten tahtipuikosta ja partituureista. Musiikin ohella hän ei epäröinyt ottaa kantaa näkemiinsä yhteiskunnallisiin epäkohtiin.

Vuonna 2019 Arto Nyberg kutsui Jaakko Kuusiston vieraakseen tuoreen lehtitiedon innoittamana. Sen mukaan Kuusiston viulukonsertto oli tehnyt Pete Townshendiin, The Whon rocklegendaan niin suuren vaikutuksen, että tämä oli ottanut asiakseen kirjoittaa Kuusistolle ylistyskirjeen "mielensä räjäyttämisestä". Tieto piti paikkansa, ja miehet olivat haastatteluhetkellä pitäneet yhteyttä jo puolentoista vuoden ajan.

Nybergin haastattelussa käy hyvin ilmi se, miten monipuolista ja tuotteliasta muusikonuraa klassisen koulutuksen saanut Kuusisto teki. Erilaiset "aidan toiselta puolelta" tulevat yhteydenotot olivat hänelle tuttuja ja hän lähti herkästi mukaan erilaisiin rajaa rikkoneisiin yhteistyökuvioihin.

Kodinperintönä kyky innostua

Kuusisto on tunnettua musiikkisukua: sekä hänen isoisänsä Taneli Kuusisto että hänen isänsä Ilkka Kuusisto ovat jättäneet säveltäjinä ohittamattomat jälkensä suomalaiseen musiikkiin. Hänen veljensä Pekka Kuusisto tekee vahvaa uraa yhtenä aikakautemme kysytyimmistä viulisteista.

Pelkkä sukutausta ei kuitenkaan selitä heidän menestymistään, vaan taustalla on jo nuorena tehty kymmenientuhansien tuntien harjoittelu. Kodin ilmapiiri sekä se, että heidän äitinsä jätti omat työnsä musiikinopettajana huolehtiakseen poikien viulutunneille menemisestä ja opettajan ohjeiden seurannasta pitivät harjoittelun motivoituneena. Peruskoulun viimeiset vuodet pojat opiskelivat kotona ja kävivät koulussa vain kokeissa. Kuulemma heidän todistuksensa tässä vaiheessa vain paranivat.

Kotona luonnollisesti myös kuunneltiin paljon musiikkia, eikä vain klassista sellaista. "Ensimmäinen LP-levy, jonka muistan, on Boney M:n albumi", Jaakko muisteli vuonna 2019. Isä Ilkka onnistui siirtämään rajoista vapaan musiikkimaun ja siitä innostumisen kyvyn poikiinsa jo varhain.

Multa on usein kysytty, että oliks pakko? Ei ollut pakko, mutta kun tehtiin, niin tehtiin hyvin.

― Jaakko Kuusisto vastaa kysymykseen, oliko hänen lapsena pakko soittaa viulua (2019)

Koko kansan viuluviikarit

Harvan muusikon uraa on voinut seurata kotisohvilta lapsesta asti, mutta Jaakon ja Pekan kohdalla se on ollut mahdollista. Ensimmäinen arkistolöytö persoonallisista viulistiveljeksistä on vuodelta 1984. Kun viulu oli epävireessä, oli apu onneksi lähellä.

Jaakko ja Pekka Kuusisto virittävät viulujaan - Toista Yle Areenassa

Koko kansan tunnettuus tuli Viuluviikareiden myötä: huippusuositun ohjelmasarjan vuonna kuvatuissa 1986 osissa oppilaina ovat myös Kuusiston veljekset.

Kuusiston veljekset miettivät sävelasteikoita - Toista Yle Areenassa
Viulunrakentajan työpajassa - Toista Yle Areenassa

Jaakon mukaan vasta Kuopion viulukilpailun voitto vuonna 1989 sinetöi hänen uravalintansa. Seuraavana vuonna hän ylsi Sibelius-viulukilpailun finaaliin. Vuonna 1992 koko perhe muutti Amerikkaan, jotta pojat saattoivat opiskella viulunsoittoa Indianan yliopistossa Bloomingtonissa. Kolme vuotta myöhemmin Pekka Kuusisto voitti ensimmäisenä suomalaisena Sibelius-viulukilpailun.

Jazz oli molemmille veljeksille tuttua jo lapsesta: he tekivät sillä saralla ensimmäisen keikkansa isänsä kanssa Pori Jazzissa Jaakon ollessa kahdeksan- ja Pekan kuusivuotias. Myöhemmin heitä kuultiin vierailijoina usein erilaisissa kokoonpanoissa. Alla oleva esimerkki on Trio Töykeiden kanssa vuodelta 1997.

Ona Kamu, Trio Töykeät, Jaakko ja Pekka Kuusisto - Toista Yle Areenassa

Jussi Chydenius haastatteli myöhemmin Jaakko ja Ilkka Kuusistoa heidän yhteisistä kiinnostuksenkohteistaan. Lämminhenkisessä haastattelussa käy hyvin ilmi perheen sisäinen huumorintaju sekä innostuneisuus.

Merelliset muusikot - Ilkka ja Jaakko Kuusisto - Toista Yle Areenassa

Viulistista vapaaksi taiteilijaksi ja vaikuttajaksi

Vuonna 1997 Kuusisto pyydettiin konserttimestariksi Sinfonia Lahteen ja siitä sai alkunsa monivuotinen työ lahtelaisorkesterissa, joka nousi pian kansainväliselle huipputasolle Osmo Vänskän johdolla. Kaupunki palkitsi Kuusiston monipuolisesta työstään vuonna 2010.

Jaakko Kuusistolle Lahden kulttuuripalkinto - Toista Yle Areenassa

Kuusisto irrottautui työstään Lahdessa vuonna 2012 ja ryhtyi vapaaksi taiteilijaksi. Se antoi enemmän aikaa sävellystyölle ja mahdollisti lukuisat vierailut kapellimestarina niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Viulusolistina häntä kuultiin enää harvemmin.

Vapaampi kalenteri mahdollisti myös erilaiset luottamustehtävät. Vuosina 2016–17 hän mm. johti työryhmää, joka tähtäsi valtionosuusjärjestelmän uudistamiseen. Yhteiskunnalliset asiat olivat kiinnostaneet häntä aina eikä hän epäröinyt sanoa mielipidettään yleisillä keskusteluforumeilla. Kuusisto puolusti tiukasti ihmisoikeuksia ja jaksoi käydä keskustelua vaikkapa maahanmuutosta silloinkin, kun moni jo luovutti.

Tuon ajan sävellyksistä Ylellä on esitellä kokonaisuudessaan tämä konserttitallenne. Ylen tilausteoksena syntynyt konsertto fagotille ja orkesterille op. 35 kantaesitettiin Musiikkitalossa huhtikuussa 2017.

RSO konsertti 21.4.2017: Helsing, Virtanen - Toista Yle Areenassa

Saman vuoden marraskuussa Kuusisto istahti Kantapöytään ja kertoi tuoreimmista kuulumisistaan. Hänet oli vastikään nimitetty Kuopion kaupunginorkesterin ylikapellimestariksi.

Jaakko Kuusisto Kantapöydän vieraana - Toista Yle Areenassa

Millaista musiikkia aiot Kuopiossa johtaa? – Tietysti hyvää musiikkia!

― Jaakko Kuusisto vastaa Janne Palkiston kysymykseen (2017)

Vuonna 2018 tehdyssä "mietiskelevässä musiikkiohjelmassa" hän mietti musiikin erityisyyttä ihmisen luomuksena hyvin filosofisella tasolla.

Jaakko Kuusisto: Musiikissa on jotain selittämätöntä - Toista Yle Areenassa

Kesällä 2020 Jaakko Kuusisto hakeutui päänsäryn vuoksi lääkäriin ja sai varsin pian tietää sairastuneensa pahanlaatuiseen aivokasvaimeen. Leikkaukset ja hoidot sujuivat niin hyvin, että hän pystyi jatkamaan töitään liki keskeytyksittä: jatkamaan sävellys- ja sovitustöitään, palaamaan orkesterimonttuun johtamaan Jää-oopperaansa, nousemaan lukuisia kertoja kapellimestarikorokkeelle sekä käymään yhteiskunnallista keskustelua. Vuoden 2021 kuntavaaleissa hänet valittiin Oulun kaupunginvaltuustoon vihreiden edustajana.

Kapellimestari Jaakko Kuusisto: Olen hämmentynyt tiukoista yleisörajoituksista - Toista Yle Areenassa

Viimeinen Ylen tekemä Kuusisto-haastattelu on joulukuulta 2020. Siinä hän kritisoi koronarajoituksista, hän piti niitä kulttuuritapahtumien osalta ylimitoittuina.

Vuotta myöhemmin hänen vointinsa romahti. Kuusisto menehtyi Oulussa 23.2.2022.

Keskustelu

Keskustelu sulkeutuu 26.8.2022.