Joutilaisuus hävettää – onko pakko palaa loppuun, ennen kuin voi löysätä tahtia?
Kirjailija ja sanataideohjaaja Päivi Haanpää osti itselleen 40-vuotislahjaksi viisi kuukautta omaa aikaa. Pysähdyskoe paljasti, millaisia odotuksia työhön ja joutilaisuuteen liittyy.
”Mä haluaisin olla vuoden kotona tekemättä mitään”, totesi sanataideohjaaja ja kirjailija Päivi Haanpää puolisolleen aamiaispöydässä kolme vuotta sitten.
– Tulevan syksyn erilaiset muuttujat alkoivat vyöryä päälle. Piti suunnitella tulevaa ja antaa päivämääriä töille. Pätkätyöläisen tuttu karuselli tuntui käynnistyvän. Tuntui, etten saa keskittyä mihinkään rauhassa, Päivi muistelee.
Kyse ei ollut dramaattisesta loppuunpalamisesta, vaikka jälkeenpäin Päivi myöntää, että jotakin sellaista saattoi olla näköpiirissä. Kulttuurialan freelancerin työarki oli paitsi ihanaa ja innostavaa, myös rytmiltään haastavaa ja voimia verottavaa. Oli tullut yksinkertaisesti tarve vetää hetki henkeä.
– Halusin tutkia ääriviivojani. Olin pitkään ollut keskellä kaikenlaista touhua, ja nyt tarjoutui hetki tarkistaa, missä olen menossa ja olenko jollakin lailla muuttunut matkan varrella, Päivi kertoo.
Viiden kuukauden viikonloppu
Lopulta haave vuoden vapaasta konkretisoitui viideksi työstä vapaaksi kuukaudeksi elokuusta 2019 alkaen.
Päivi toteaa, että töistä pois jääminen nostatti pintaan odottamattomankin paljon syvälle juurtuneita ajatuksia levosta, työn merkityksestä, toimeliaisuudesta ja tarpeellisuudesta. Niistä syntyi lokakuussa 2021 ilmestynyt kirja Pysähdyskoe – kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta.
– En kuitenkaan kirjoittanut sitä taukoni aikana! Se oli minulle alusta asti selvää, Päivi nauraa.
Luovuusvarasto kaipaa täydennystä
Viiden kuukauden vapaansa aikana Päivi luki, kuunteli musiikkia ja kierteli taidemuseoissa. Taiteen merkitys korostui joutilaana aikana: luovuutta ei voi ryöstöviljellä, vaan omaa varastoa pitäisi ehtiä jossain välissä täyttääkin.
– Niin ihanaa kuin onkin antaa virikkeitä muille, niin oli mieletön ylellisyys saada hetken verran niitä vain itselleni, Päivi toteaa.
Joutilaisuuteen käytetty raha tarjosi todellista luksusta. Päivät kuluivat melko arkisissa puuhissa, mutta päähän tuli tilaa antaa ajatusten tulla ja mennä.
– Sain viisi kuukautta aikaa miettiä, mitä minulle kuuluu, kuka olen ja mitä haluan jatkossa tehdä. Toisaalta oli lupa olla myös miettimättä niitä, jos siltä tuntui. Toki myös työssäni moni asia on ihan luksusta. Saan tehdä niin monia ihania asioita.
Tunteilla ladattu loma
Suomalaiset sanalaskut ja vanhat viisaudet ovat täynnä painavia lauseita työn merkityksestä. Kautta aikojen on hoettu, kuinka “hiiri ei tule makaavan kissan suuhun” ja “ken ei töitä tee, sen ei syömänkään pidä”.
Lorvehtiminen ja loikoilu näyttäytyvät sanonnoissa halveksittavana ja ei-toivottuna. Päivi myöntää kokeneensa myös häpeän tunteita pohtiessaan haavettaan töistä poisjäämisestä.
– Mietin, onko hirveän itsekästä tehdä niin, hyvässä työiässä olevana ja perusterveenä ihmisenä. Samalla kyse oli kuitenkin vain lyhyestä ajasta ja omasta rahastani, joten mietin myös, keneltä se olisi pois.
Tuntui erityisen oleelliselta, että vapaaseen käytetty raha oli Päivin omalla työllä ansaittua ja säästettyä. Lomaa ei toteutettu esimerkiksi apurahalla.
Vapaan ajan ostamisesta nousseet ajatukset tarjosivat herkullista pohdittavaa. Jos Päivi olisi laittanut saman rahan vaikkapa keittiöremonttiin tai kaukomatkaan, ei ostos olisi ehkä aiheuttanut läheskään samanlaista syyllisyyttä.
– Jollain lailla se, että käytin rahan vain itseeni, tuntui ehkä itsekkäältä. Keittiöremontissa sentään puolisokin olisi saanut jotakin uutta kotiin, Päivi nauraa.
Samalla mietteet nostivat esiin kysymyksen siitä, miksi lepoa ja joutilaisuutta pitää meidän kulttuurissamme niin vimmatusti ansaita. Miksi jouten olo tuntuu luvalliselta vasta sitten, kun on ajanut itsensä aivan piippuun?
– Minusta on tärkeää muistaa, että lepo kuuluu meille jokaiselle. Sitä ei tarvitse erikseen ansaita, Päivi tuumaa.
Kuka olen ilman työtä?
Pysähdyskokeen aikana Päivi pohti paljon sitä, kuka hän on ilman työminää. Tauon aikana tähän kysymykseen löytyi joitakin vastauksiakin.
– Minussa on monia puolia, kuten meissä kaikissa. Vaikka en tekisi töitä, ei ammattitaitoni putoa mihinkään. Olen silti kirjoittava ihminen ja sanataiteen ammattilainen. Samalla olen monta muutakin asiaa: lähimmäinen eri rooleissa ja ihminen monien harrastusteni ja kiinnostuksenkohteideni kautta.
Päivi huomasi myös, että tasapaino kirjoittamisen ja muiden töiden välillä on tärkeää – ja armollisuus itseä kohtaan silloinkin, kun sitä ei tahdo löytyä.
– Ei ole niin vaarallista, jos työt välillä ovat vähän epätasapainossa, kunhan itse huomaa sen. Tilanteen voi aina korjata. Jos yhtäkkiä onkin sellainen kausi, että tekee hirvittävästi töitä eikä lorvimishetkiä ole, niin siihen voi toivottavasti palata ihan tietoisesti. Tärkeintä on, ettei jää siihen epätasapainon tilaan pysyvästi.
Pyri välillä ei-mihinkään
Viiden kuukauden vapaaehtoinen tauko töistä on harvalle mahdollinen. Syynä saattaa olla esimerkiksi työn luonne tai taloudellinen tilanne.
Sekin on selvää, että ihmiselle, joka haluaisi tehdä töitä, mutta töitä ei ole tarjolla tai terveys ei sitä kestä, moinen vapaalle heittäytyminen voi myös tuntua suorastaan ärsyttävältä etuoikeudelta.
Myös korona-aika on vaikuttanut monen työajatuksiin uudella tavalla: toisilta työt ovat saattaneet loppua tyystin ja toisilla niitä on ollut jaksamisen rajoille asti.
Pysähdyskokeen oivalluksista voi onneksi hyvin oppia, vaikkei pystyisikään irrottautumaan töistä pidemmäksi aikaa. Olennaista on Päivin mukaan raivailla pieniä joutilaisuuden saarekkeita arjen keskelle. Sitä hän harjoittelee nyt itsekin, kun on jälleen täysillä kiinni työnteon tiimellyksessä – välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä.
– Olen yrittänyt muistaa tuoda arkeeni sellaisia hetkiä, jolloin en tee mitään niin sanotusti hyödyllistä. Sehän on siinä mielessä paradoksi, että jonkin näennäisesti hyödyttömän tekeminen kuitenkin itse asiassa hyödyttää meitä. Taukojen ottaminen kannattaa. Se onnistuu itselle mielekkäällä joutilaalla touhuilulla, jolla ei välttämättä pyri mihinkään.
Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 29.1. kello 17.10 ja sunnuntaina 30.1. kello 9.10 sekä Yle Areena.
