Hyppää pääsisältöön

Oppiminen

Lemmikkiä ei pidä ottaa, jos ei ole varaa hoitaa sitä

Vuodelta 2022
Päivitetty 03.02.2022 12:15.
Länsigöötanmaanpystykorva katsoo suoraan kameraan.
Kuva: Anu Heikkinen / Yle

Lemmikin hankintakustannus on usein vain pieni osa sitä rahanmenoa, mikä eläimeen uppoaa. Jos haluaa selvitä edullisesti, kannattaa satsata terveeseen rotuun ja yksilöön, sanoo SEYn toiminnanjohtaja Kati White.

– Jouduimme luopumaan nuoresta 2,5-vuotiaasta rotukoirasta, kun meillä ei ollut varaa maksaa sen olkanivel-leikkausta, kertoo eräs koiranomistaja.

Koiralla oli kipuja, joihin särkylääkkeet eivät auttaneet ja se alkoi purra tuskissaan ihmisiä. Koiran leikkaukseen ja fysioterapiaan olisi voinut ottaa lainaa, mutta sitä olisi pitänyt maksaa pari vuotta takaisin, ja yksikin koiran komplikaatio olisi kaatanut talouden.

– Se oli vaikea päätös, mutta lopulta kivulias koira lopetettiin, omistaja kertoo.

Lääkärin vastaanotolla joutuu miettimään, riittävätkö rahat hoitoihin.

Suomen eläinsuojelun toiminnanjohtaja ja eläinlääkäri Kati White sanoo, että lopettaminen on eläimelle parempi ratkaisu kuin se, että tuskainen lemmikki jätetään hoitamatta ja eläin sinnittelee.

– Esimerkiksi hammashoidot voivat olla tosi kalliita ja kipeitä, eikä niitä omistaja välttämättä tajua. Eläimet ovat hirveän hyviä peittelemään kipujaan, White sanoo.

Terveet yksilöt maksavat lopulta vähemmän

Eläimen hankintakustannus on hyvin pieni osa lemmikkiin menevästä rahasta. Jos miettii esimerkiksi koiran hankkimista, hintaa ei kannata tuijottaa liikaa.

– Moni ottaa kiireesti vähän halvemman tai ylijalostetun koiranpennun eikä ota selvää, millä roduilla on tauteja, White sanoo.

Lääkärikulut voivat nousta koirilla ja kissoilla helposti moniin tuhansiin euroihin. Jos ottaa vaikkapa lättänäkuonoiseksi jalostetun koiran, se saattaa kärsiä hengitysongelmista.

Omistajan pitää varautua siihen, että koira pitää viedä kalliiseen hengitysleikkaukseen.

Tietoa eri roduista on kyllä saatavilla.

– Minkä tahansa koiran kanssa voi käydä myös huono tuuri. Koira voi joutua onnettomuuteen tai sille voi tulla ennakoimaton sairaus.

Eläinlääkäri on yksityinen ammatinharjoittaja, eikä yhteiskunnalta saa tukea tai Kela-korvauksia eläinlääkäripalveluihin.

Kuluihin voi valmistautua ottamalla lemmikille vakuutuksen, mutta vakuutusehdot kannattaa tutkia kunnolla: mitä kaikkia hoitoja ne kattavat?

Kissan omistaja puolestaan kertoo, että kissaa ottaessa ei tullut mieleenkään, mitä kaikkia sairauksia niille voi tulla ja että nykyään niitä voi myös hoitaa. Hänen kissoillaan on ollut sokeritautia, dementiaa, kilpirauhasen liikatoimintaa ja virtsatientulehduksia. Lääkärin vastaanotolla joutuu miettimään, riittävätkö rahat hoitoihin.

– Minulla ei ole lapsia, joten ihan rehellisesti sanottuna kissat ovat hoivattavan korvikkeita ja todella tärkeitä. Eli hoidettu on, useiden tonnien edestä. Enkä rakkaista kissoista luopuisi.

Ihmiset ovat tottuneita maksuttomiin lääkärikäynteihin

SEYlle valitetaan jatkuvasti korkeista eläinlääkärikuluista, jotka tulevat monille yllätyksenä.

– Ihmiset ovat tottuneita siihen, että ihmisen lääkäri ei maksa juuri mitään, White sanoo.

Eläinlääkäri on yksityinen ammatinharjoittaja, eikä yhteiskunnalta saa tukea tai Kela-korvauksia eläinlääkäripalveluihin.

– Jotkut paikallisyhdistykset voivat tukea vähävaraisten lemmikkien hoitoja, mutta lähtökohtaisesti vastuu eläimen kustannuksista on omistajalla.

Pitäisikö vähävaraisten lemmikkien hoitoa tukea enemmän?

– Se on isompi yhteiskunnallinen keskustelun aihe. On totta, että lemmikeistä on paljon mielenterveydellisiä hyötyjä. Mutta meillä lähtökohtana on, että eläimen hyvinvointi on tärkein. Jos ei ole varaa hoitaa lemmikkiä, ei sellaista pidä ottaa.

Joidenkin lemmikkien, kuten esimerkiksi hiirten lopettaminen saattaa maksaa jopa enemmän kuin lemmikki itse.

Ruokaan uppoaa paljon rahaa, mikäli lemmikille ostaa hyvin spesifejä ruokia.

– Ei ruoan mitään kovin ihmeellistä tarvitse olla, mutta ei esimerkiksi koiralle voi pelkkää kaurapuuroakaan syöttää, White sanoo.

Etenkin pennun huono ruokinta voi johtaa kasvuhäiriöihin – mistä taas tulee lisää kustannuksia ja kärsimystä lemmikille.

Lemmikin kulut vaihtelevat paljon riippuen lemmikin koosta, ruuasta, ja siitä, koulutetaanko lemmikkiä itse vai ostetaanko se palveluna.

Monista asioista voi tinkiä: koira voi elää hyvää elämää markettiruoalla ja leikkien vaikka metsän kepeillä. Hienoja varusteita tai koulutusta ei ole pakko ostaa. Eläinlääkäristä ei kuitenkaan voi tinkiä. Ei silloinkaan, kun tulee lemmikin lopettamisen aika.

– Lopettaminen, tuhkaus ja uurna isolle koiralle maksoivat yli 400 euroa, kertoi eräs koiranomistaja.

White sanoo, että joidenkin lemmikkien, kuten esimerkiksi hiirten lopettaminen saattaa maksaa jopa enemmän kuin lemmikki itse.

Kuuntele podcast-jakso siitä, mihin tulevaisuudessa käytetään rahaa

Jos on päässyt mukavaan keskiluokkaiseen asemaan ja rahaa jää perusarjen jälkeen yli, niin miten siitä saa nauttia tänä ilmastokriisin ja ekokatastrofin aikana? Julia Thurén ja toimittaja Riikka Suominen miettivät, mistä löytyy uusi hedonismi.

Mihin rahansa sitten muka saa käyttää?

39:54

Keskustelu