Hyppää pääsisältöön

UMK22

Vesala ja Mmiisas juontavat UMK22-shown — Vesala myös esiintyy suorassa lähetyksessä

Vuodelta 2022
Päivitetty 01.02.2022 13:54.
Vesala ja Mmiisas ekoissa juontotreeneissä - Toista Yle Areenassa

Suomen suurin musiikkishow UMK saa kaudelle 2022 arvoisensa juontajaparin, kun Vesala ja Mmiisas luotsaavat UMK22-finaalia helmikuun 26. päivänä Turun Logomossa.

UMK22:ssa esiintyy finalistiartistien lisäksi myös Vesala täysin UMK:ta varten suunnitellun kansainvälisen tason shown kanssa.

Suomen arvostetuimpiin ja seuratuimpiin artisteihin lukeutuva Vesala eli Paula Vesala sekä yksi maamme suurimmista sosiaalisen median vaikuttajista, Mmiisas eli Miisa Rotola Pukkila, ovat molemmat ensimmäistä kertaa juontamassa UMK:n kokoluokan tapahtumaa ja odotukset ovat molemmilla korkealla. Vesalalle oma esiintyminen UMK22-show’ssa kruunaa kokemuksen.

— UMK:ssa otin tavallaan pestin hulluuteen, koska en yhtään tiedä onko minusta juontajaksi. Mutta odotan UMK:ssa upeita esityksiä sekä ihan eniten sitä hetkeä, kun saamme kysyä kansainvälisiltä raadeilta pisteet, Vesala kertoo.

Omasta esityksestään Vesala toteaa, että hänellä on upea tekijätiimi mukana. Erityisesti Vesala on iloinen, että jo hänen areenakeikaltaan tutut suomalaiset nykytanssikentän ammattilaiset saadaan koreografi Natasha Lommin johdolla mukaan lavalle.

Mmiisas kertoo olevansa todella kiitollinen juontajapestistä ja mahdollisuudesta päästä kehittämään omia juontotaitojaan.

— Kun kuulin juontomahdollisuudesta purskahdin itkuun ja jalat pettivät alta. Tämä on minulle uskomattoman hieno tilaisuus ja euroviisufanina on upeaa päästä kokemaan UMK-huuma paraatipaikalta, Mmiisas kertoo. Hän lisää, että perinteisen median maailma ja tv-esiintyjän työ ovat alkaneet kiinnostaa häntä yhä enemmän.

— Suoran lähetyksen taianomainen tunnelma kiehtoo minua, Mmiisas kiteyttää.

Uuden Musiikin Kilpailun juontajat Vesala ja Mmiisas.
Kuva: Nelli Kenttä /Yle

Mukaan euroviisuhuumaan

Vesala kuuluu Suomen arvostetuimpiin ja seuratuimpiin artisteihin. Hänen musiikkinsa on erityinen yhdistelmä taiteellista tinkimättömyyttä sekä koko kansan tavoittavia pophittejä radio- ja suoratoistopalveluiden soitetuimpien kappaleiden listoilta. Mutta mitä Euroviisut merkitsevät pop-tähdelle?

— Olen kuunnellut pienenä Euroviisuja. Katsoin pienempänä myös kaikki tenavatähdet ja osallistuin Popstarsiin, sillä musiikkiohjelmat ovat aina kiehtoneet minua. Katson välillä vieläkin Katri Helenan Katson sineen taivaan -esitystä vuodelta 1979. Se on täydellinen veto!

Vesalan ikimuistoisin viisuvuosi on 1985, jonka hän oli äänittänyt c-kasetille. Sonja Lumpeen Eläköön elämä ja yö on hänen kaikkien aikojen suosikkiviisubiisinsä Katri Helenan klassikon rinnalla.

Mmiisas puolestaan aloitti YouTube-videoiden tekemisen vuonna 2013 ja on tällä hetkellä yksi seuratuimmista sosiaalisen median vaikuttajista Suomessa. Hänen Youtube-tilillään on 388 000 tilaajaa, Instagramissa yli 440 000 seuraajaa. Kauppalehti nimesi hänet kymmenen vaikutusvaltaisimman media-alan vaikuttajan joukkoon vuonna 2016.

— Euroviisut ovat minulle kevään kohokohta ja merkki alkavasta kesästä. Innostuin viisuista kunnolla 11-vuotiaana Lordin voiton jälkeen. Meillä on kotona tapana pitää aina kisakatsomo ja fiilistellä biisejä semifinaaleista lähtien. Kaikista eniten vaikutuin Marija Šerifovićin esityksestä Molitva, jolla Serbia voitti Euroviisut Helsingissä 2007, Mmiisas kertoo.

Luvassa kaikkien aikojen upein UMK-show!

Juontajakaksikko odottaa helmikuun UMK22-show’sta kaikkien aikojen upeinta, ja molemmat ovat innoissaan finaalin poikkeuksellisen kovasta tasosta.

— Vähän vaihtelevin tuntein olen seurannut Suomen euroviisukarsintoja vuosikymmenten varrella. Viisuja pidettiin jossain vaiheessa kuolonsuudelmana uralle, mutta nyt se kiinnostaa kaikkia, Vesala sanoo ja kertoo olevansa ylpeä UMK:n tekijäporukasta, jonka ansiosta show'sta on tullut tasokas ja kiinnostava.

— On uskomatonta, miten tästä on tullut näin hieno tapahtuma!

Myös Mmiisas ylistää UMK-kilpailijoita ja -show’ta:

— Olen luukuttanut kilpailijoiden biisejä joka päivä niiden julkaisusta lähtien. Olen varma, että tulossa on kaikkien aikojen upein UMK-show!

Lähtisitkö itse mukaan laulukilpailuun?

Vesalalla on siis kokemusta vuosituhannen alun Popstars-kilpailusta ja Mmiisas puolestaan osallistui viime vuonna Masked Singer -ohjelmaan saaden kehuja laulamisestaan. Miten juontajat itse suhtautuvat UMK:n kaltaiseen kilpailuun osallistumiseen?

— Se ei ehkä ole juuri minun paikkani artistina, mutta olin kyllä tekemässä Stigin Laululeija-kappaletta, jolla hän pyrki edustamaan Suomea viisuissa. Ehkä biisintekijänä voisin olla mukana toistekin, Vesala kommentoi.

— Sen verran paljastan, että laulajanuraa on ehdotettu minulle paristakin eri suunnasta. Olen siitä otettu, mutta siitä huolimatta laulelen mieluummin yksin autossa kuin muiden kuullen. Esiintyminen ja juontaminen sen sijaan tuntuvat enemmän omilta jutuiltani, Mmiisas sanoo.

Treenit ovat käynnissä

Uuden Musiikin Kilpailun juontotreenit osuivat tammikuun viimeiselle maanantaille. Videolle tallentui Vesalan ja Mmiisaksen iloinen ja jännittynyt tunnelma. Sekä juontajien että kilpailijoiden treeneistä löytyy lähipäivinä kiinnostavaa katsottavaa UMK:n Instagram-tililtä.

Vesala ja Mmiisas hassuttelevat juontotreeneissä - Toista Yle Areenassa

Näin seuraat UMK-finaalia 26.2.

  • Suomen euroviisuedustaja selviää lauantaina 26. helmikuuta suorassa UMK-lähetyksessä klo 21.

  • Finaali näytetään suorana Yle TV1:llä ja Yle Areenassa sekä kuullaan Yle Radio Suomi, YleX ja Yle X3M -radiokanavilta.

  • Äänestä suosikkisi voittoon! Äänestys tapahtuu vain lähetyksen aikana heti finalistien esitysten jälkeen. Äänestää voi maksutta yle.fi-sovelluksella sekä maksullisesti tekstiviestillä tai soittamalla äänestysnumeroon. Voittajabiisin määrittävät finaalissa annetut yleisöäänet (75 %) ja kansainvälisen raadin antamat pisteet (25 %).

  • Finaalia voi seurata suomen-, ruotsin-, pohjoissaamen-, inarinsaamen-, venäjän- tai englanninkielisellä selostuksella. Englanninkielisestä selostuksesta vastaavat YleX:n juontaja-musiikkitoimittajat Katri Norrlin ja Jani Kareinen. Suomenkielisenä kommentaattorina toimii jälleen Mikko Silvennoinen ja ruotsinkielisinä selostajina jatkavat Johan Lindroos ja Eva Frantz. Selkokielisestä selostuksesta vastaavat Margit Alasalmi ja Pertti Seppä. Venäjäksi selostaa Novosti Ylen toimittaja Levan Tvaltvadze sekä pohjoissaameksi Linda Tammela ja inarinsaameksi Heli Huovinen.

  • Keskustele lähetyksen aikana UMK-chatissa, jota juontaa toimittaja Henkka Remes. Chattiin on tulossa myös vierailijatähtiä. Chat aukeaa yle.fi-sovelluksessa ja Yle Areenassa finaali-iltana klo 20.30.

  • UMK kuuluu 26.2. YleX:llä pitkin päivää. UMK-finaalin fiilistely alkaa jo alkuiltapäivästä Tuppiksen ja Womman YleX Viikonlopussa, jossa UMK-etkoillaan 13.00 - 17.00. Itse finaali kuullaan suorana lähetyksenä 21.00 - 23.00. UMK voittajan selvittyä ilta huipentuu YleX:n studiossa UMK-Jatkoihin Papananaaman ja TheMannisen seurassa. Jatkoja voit seurata myös suorana striiminä Yle Areenassa.