Hyppää pääsisältöön

Puutarha

Perusta keittiöpuutarha parvekkeelle container gardening -tyyliin

Vuodelta 2022
Perusta keittiöpuutarha parvekkeelle container gardening -tyyliin - Toista Yle Areenassa

Mikään ei vedä vertoja omien auringon lämmittämien ja makeiden tomaattien poimimiselle taimista tai salaatin keräämiselle suoraan lautaselle.

Ruukkuihin ja astioihin voi luoda oman keittiöpuutarhan, container gardenin, ja viljellä monia kasviksia ja marjoja.

Oman ruuan viljelemiseen ei tarvita omaa puutarhaa maanpinnan tasolla. Erilaisissa astioissa voi kasvattaa melkein mitä tahansa, joten keittiöpuutarhaa voi pitää pienissäkin tiloissa, kuten parvekkeella ja terassilla. Ruukkupuutarhassamme Strömsön kuistilla käytämme erikokoisia ruukkuja ja lavakauluksia.

Vinbärsplanta på veranda
Kuvateksti Kaikenlaisia herukoita voi kasvattaa ruukussa. Strömsön kuistille Lena valisti rungollisen punaherukkapensaan.
Kuva: Monica Storm / Yle

Aurinko, vesi ja ravinteet antavat parhaat edellytykset

Puutarhan hoidolla ruukuissa, usein pienessä tilassa on englannin kielessä nimi container gardening. Ei ole mitään estettä kasvattaa marjapensaita, hedelmäpuita tai juureksia astioissa, kunhan edellytykset vain ovat oikeat.

Useimmat hedelmät, marjat ja kasvikset vaativat vähintään kuusi aurinkotuntia päivässä viihtyäkseen. Lisäksi ruukkujen on oltava riittävän suuria kasveille. Markkinoille tulee koko ajan lisää erilaisia hedelmäpuita, marjoja ja kasviksia, joita voi kasvattaa pienissä tiloissa parvekkeen omistajien iloksi.

Batatplanta i odlingslåda på veranda
Kuvateksti Bataatti, eli imelä peruna, on köynnöskasvi, joka soveltuu hyvin kasvatettavaksi ruukussa.
Kuva: Monica Storm / Yle

Keittiöpuutarha Strömsön kuistilla

Valitsimme ruukuissa viljeltäviksi erilaisia tomaatteja, juureksia, yrttejä, mansikoita, kesäkurpitsoja sekä punaherukkaa ja omenoita.

Veranda med planteringar
Kuvateksti Taittoherne saa kasvaa tukea pitkin. Sidomme myös tomaatintaimet siihen sitä mukaa kuin ne kasvavat.
Kuva: Monica Storm / Yle

Korkeassa ja pitkänomaisessa laatikossa, joka on rakennettu kolmesta 40 x 120 cm:n lavakauluksesta, kasvatamme tomaatteja. Kolme lavakaulusta pinottiin päällekkäin, ja ne muodostavat noin 60 cm korkean astian. Pohjana on kestävä puulevy ja laatikon sisään kiinnitimme noin 140 cm korkean raudoitusverkon kasvutueksi. Alle asensimme pyörät ruukun siirtämisen helpottamiseksi.

Tomatplantor i odlingslåda
Kuva: Monica Storm / Yle

Valitsimme tomaattilajikkeiksi kirsikkatomaatit ’Favorita’, ’Chocolat” ja taatelitomaatin ’Luna’. Meillä on myös ruukkutomaatti ’Red Robin’ syvässä ruukussa. Kirsikkatomaatit ovat erityisen kiitollisia viljeltäviä avomaalla ja lasitetulla parvekkeella tai terassilla, koska ne kypsyvät nopeasti ja antavat suuren sadon.

Lila violer i kruka
Kuva: Monica Storm / Yle

Ruukun etureunaan istutimme syötäviä orvokkeja. Jos ostaa orvokkeja, joita on tarkoitus käyttää ruuanlaittoon, niissä pitää olla merkintä, että ne ovat syötäviä tai luomuviljeltyjä. Vaihtoehtona on käyttää siemeniä omasta puutarhasta. Kaupallisesti kasvatettuja taimia on voitu käsitellä eri tavoin, eivätkä ne siksi sovellu lautaselle.

Vita och lila violer
Kuvateksti Luomuorvokit saavat koristaa kesän kakkuja ja salaatteja.
Kuva: Monica Storm / Yle

Muita kasveja, jotka tarvitsevat tukea ja viihtyvät ruukuissa ovat esimerkiksi herneet, pavut ja köynnöstävä pinaatti.

Viiniköynnös ja minikiivi ovat esimerkkejä köynnösperennoista, jotka voivat olla haastavampia viljeltäviä ruukuissa, koska ne aikaa myöten vaativat aika paljon tilaa. Lasitetulle parvekkeelle tai terassille suositellaan erityisesti minikiiviä, joka vaatii pitkän ja lämpimän kasvukauden.

Hjulförsedda odlingslådor travade ovanpå varandra
Kuvateksti On tärkeää, että istutusastia on tiivis, ettei kastelusta synny kosteusvaurioita.
Kuva: Monica Storm / Yle

Teimme suuremman laatikon, jonka pohjana on 80 x 120 cm:n kuormalava. Asensimme sen alle pyörät. Kuormalavan ja samankokoisen lavakauluksen väliin asetimme keräysastian ylimääräistä vettä varten. Lavakauluksen yläpuolelle asetimme pienemmän lavakauluksen 80 x 60 cm, jotta saimme puolet viljelyalasta kasveille, jotka kaipaavat enemmän multaa. Lavakaulus on noin 20 cm korkea, joten puolet laatikosta on 20 cm korkea ja toinen puoli 40 cm korkea.

Bönplanta med två blad
Kuvateksti Pensaspavut kukkivat kauniisti, antavat runsaasti satoa eivätkä tarvitse tukia.
Kuva: Monica Storm / Yle

Matalampaan osaa laatikkoa istutimme salaattia, yrttejä, pensaspapuja ja mangoldia. Syvempään osaan kylvimme porkkanoita ja punajuuria ja istutimme erilaisia sipuleita ja bataattia.

fröpåsar och sättlök på mylla
Kuva: Monica Storm / Yle

Keväällä kasvatamme vertikaalisessa puutarhassamme yrttejä ja mausteita. Korkeussuunnassa viljeleminen mahdollistaa suuren sadon ja paljon eri lajikkeita pienessä tilassa.

Myös hedelmäpuu sopii parvekkeelle

Suureen ruukkuun kuistille istutimme pilariomenapuun. Pilariomenapuusta, tai säleikköomenapuusta, tulee paljon pienempi kuin tavallisesta omenapuusta, ja se pysyy pienikokoisena vuosittaisilla leikkauksilla.

Pelaräppelträd i kruka på veranda
Kuvateksti Valitse mahdollisimman iso ruukku, jos haluat kasvattaa puun parvekkeella tai terassilla.
Kuva: Monica Storm / Yle

Pyydä taimitarhalta apua, kun valitset lajikkeita parvekkeellesi. Jos parvekkeella tai terassilla on omenapuu, pitää varmistaa, että lähistöllä on muita omenapuita pölytyksen ja sitä kautta sadon varmistamiseksi.

Vinbärsblom
Kuvateksti Ota pois kaikki uudet versot rungollisten marjapensaiden rungosta, jotta ne säilyttävät puumaisen muodon.
Kuva: Monica Storm / Yle

Myös marjapensaita kuten herukoita ja karviaisia voi hyvin kasvattaa parvekkeella suuremmissa ruukuissa. Rungolliset lajikkeet voivat olla kaunis lisä parvekkeella.

Vanhaan suureen kattilaan olemme istuttaneet mansikka-amppelin. On olemassa myös ruukkuvadelmia ja amppelikarhunvatukoita, jotka on jalostettu juuri pieniä tiloja varten.

Blommande jordgubbsplanta på veranda med hav i bakgrunden
Kuva: Monica Storm / Yle

Kesäkurpitsa on haastava ruukussa viljeltävä kasvi. Meillä on uusi lajike, ‘Patio Star’, joka soveltuu erityisen hyvin juuri ruukkuviljelyyn.

Zucchiniplanta i metallkruka
Kuvateksti Kesäkurpitsa 'Patio star' on saanut suuren ruukun sadon jouduttamiseksi.
Kuva: Monica Storm / Yle

Miten parvekepuutarhaa hoidetaan?

Ruukuissa ei ole yhtä paljon mikroeliöstön monimuotoisuutta ja niiltä saatavaa apua kuin puutarhan mullassa ja pohjattomissa viljelylaatikoissa. Lisäksi multa ruukuissa kuivuu nopeammin. Kun viljelee ruukuissa, on siksi tärkeää, että on erityisen tarkka kastelun ja lannoituksen suhteen. Seuraa, miten kasvit voivat ja paina sormi kunnolla multaan tarkistaaksesi kosteuden.

Kausikasviksia lannoitetaan ympäri vuoden hyvän kasvun ja sadon takaamiseksi, kun taas monivuotisia kasviksia ja marjapensaita ei pitäisi lannoittaa juhannuksen jälkeen, jotta kasvilla on aikaa kypsymiseen ja valmistautumiseen ennen syksyä ja talvea.

Kastele mielellään sateisella tai pilvisellä säällä, kun kasvit ovat vastaanottavaisimpia. Ilta on myös hyvä kasteluaika. Jos käyttää ruukkuja, joissa ei ole reikiä, niiden pohjalla voi olla ojituksena soraa, koska on tärkeää, etteivät juuret makaa vedessä. Ruukku, jossa on reikiä, päästää ylimääräisen veden pois, ja sen alla pitää olla aluslautanen tai vastaava.

Biohiili voi myös olla hyvä apukeino ruukkuviljelyssä. Biohiili sekoitetaan multaan ja se pitää kosteuden tasaisempana ja mullan muhevampana. Biohiili voi lisäksi varastoida ravinteita, jotka vapautuvat sitä mukaa kuin juuret tarvitsevat niitä.

Jordgubbsplanta med blommor
Kuvateksti Istuta mielellään kasvit suurempiin astioihin, kun tuot ne kotiin taimitarhalta.
Kuva: Monica Storm / Yle

Vaikka ruukkuviljely on monessa tapauksessa haastavampaa kuin viljely avomaalla, voi ilmastosta parvekkeella tai terassilla olla usein selkeää etua. Pitää olla utelias ja kokeilla, mikä toimii parhaiten omalla parvekkeella ja omilla edellytyksillä. Siitä viljelemisessä on kyse, istutti sitten avomaalle tai ruukkuun.

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Sisältö muilla kielillä