Sadepuutarha on kaunis tapa huolehtia ylimääräisestä vedestä

Me kaikki voimme ottaa talteen sadeveden. Yksinkertaisella kastelujärjestelmällä puutarhan janoisimmat kasvit huolehtivat vedestä, joka valuu alas katoilta.
Sadepuutarha on alue, joka voi ottaa vastaan suurempia vesimääriä kuin muut alueet. Monissa suurkaupungeissa on jo kauniita sadepuutarhoja, eli biosuodattimia, jotka huolehtivat sekä sadevesistä että hulevesistä.
Ylimääräisestä vedestä huolehtiminen on erityisen tärkeää taajamissa, missä vedelle ei ole muuta paikkaa, vaan se juoksee pitkin asvaltoituja teitä ja katuja ja aiheuttaa yhä useammin tulvia. Suuret sadepuutarhat kuluttavat suuria määriä vettä lyhyessä ajassa, puhdistavat vettä ja ovat lisäksi kauniita katsella.
Tavallisten kotipuutarhureiden on myös syytä tarkastella vedenkäyttöään. Onko puutarhassa paikkoja, joihin kertyy vettä? Voiko veden ottaa talteen? Vai johdetaanko sadevesi maan alla olevien putkien kautta pois samaan aikaan, kun istutuksia kastellaan juomavedellä?
Monet puutarhaharrastajat miettivät, miten kastelu pitäisi hoitaa kuivina kesinä. Alhaiset pohjavesitasot rajoittavat veden käyttöä. Sadevettä ei tietenkään ole saatavilla koko ajan, mutta ottamalla talteen se, mitä saadaan, päästään jo pitkälle.
Ota sadevesi talteen
Voimme välttää tulvimista ja seisovaa vettä monin tavoin. Suuret kattopinnat keräävät suuren määrän vettä lyhyessä ajassa. Jos sadevettä on yli tarpeen, voi olla syytä perustaa heinä-, turve- tai muu viherkatto. Voi myös johtaa sadeveden suoraan nurmikolle tai sadepuutarhaan, josta se voi virrata edelleen, jos se on liian märkä. Voi myös valita läpäisevän soran asvaltin sijaan puutarhakäytäville ja autotallin ajoluiskalle.
Hienous luonnon tavassa käsitellä sadevettä on siinä, että kasvit puhdistavat vedestä mahdolliset ilmansaasteet ja käyttävät kaiken veden tai suuren osan siitä. Tällä tavalla vähennetään tulvimisriskiä ja vesistöjen saastumista. Yksi ainoa koivu esimerkiksi juo satoja litroja vettä päivässä. Monet kasvit kestävät sitä paitsi sekä märkiä että kuivia kausia. Sellaiset kasvit ovat täydellisiä sadepuutarhaan.
Antamalla kasvien huolehtia vedenkäsittelystä voimme saada kestävän ja luonnollisen kuivatusjärjestelmän puutarhoihimme.
Strömsön sadepuutarha
Keräämme vettä ulkorakennuksen katolta ja johdamme sen tynnyriin. Tynnyrin yläreunaan olemme liittäneet vesiletkun, jonka kautta ylimääräinen vesi johdetaan sadepuutarhaan.
Me käytämme tynnyrin vettä kasteluun kastelukannulla. Tynnyrin päällä on lyijypainoilla varustettu verkko, joka estää hyönteisiä ja pikkueläimiä putoamasta veteen ja hukkumasta. Verkko pitää poissa myös suuren osan siitepölystä ja kasvien osista. On tärkeää käyttää kantta, jos lähistöllä on uteliaita lapsia tai eläimiä.
Strömsön tynnyrissä ei ole pumppua, mikä tarkoittaa, että letkun pitää olla tasaisesti kallellaan kohti istutusta, jotta vesi kulkee eteenpäin.
Maahan voi tehdä kouruja myös kattotiilistä, yli jääneistä vesikouruista ja vastaavista. On olemassa tarkoitukseen sopivia valettuja betoniosia, joita voidaan käyttää veden johtamiseen haluttuun paikkaan. Kauniita vesiputouksia ja vesikouruja voi tehdä eri mallisia tai tyylisiä. Tärkeintä on johtaa vesi pois rakennusten vierestä kosteusvaurioiden välttämiseksi.
Letku, jota käytämme Strömsön sadepuutarhassa, johdetaan pitkin istutuksen pitkää sivua, jonne olemme valmistelleet uran, jossa on suodattavaa soraa, joka estää mullan pääsyn letkuun. Porasimme letkuun pieniä reikiä, niin että vettä valuu koko istutukseen.
Sadepuutarha on sijoitettu loivaan rinteeseen, minkä ansiosta se on eräänlainen biosuodatin, joka puhdistaa veden ennen kuin se valuu ojaan ja vesistöön.
Jos haluaa perustaa sadepuutarhan nurmikosta kuoritulle alueelle, voi olla hyvä pohjustaa istutus noin 20 cm kerroksella soraa. Biohiiltä voi myös hyvin käyttää. Biohiili toimii veden varastoijana sateisina kausina ja auttaa pitämään mullan happipitoisuuden hyvänä. Sillä on myös kyky kerätä epäpuhtauksia vedestä. Biohiili sekoitetaan suoraan istutusmultaan.
Lenan kasvivalinnat
Sadepuutarhan kasvien pitää kestää suuria vesimääriä kerralla. Samalla niiden täytyy myös kestää kuivia kausia. Koska Strömsön sadepuutarha on kasvimaan vieressä, valinta osui syötäviin perennoihin:
Kotkansiipisaniainen (Matteuccia struthiopteris)
Preeria-angervo (Filipendula rubra ‘Magnifica’)
Tarhapäivälilja (Hemerocallis ‘Janice Brown’)
Merikaali (Crambe maritima)
Sinikuunlilja (Hosta ‘Elegans’)
Sinikuunlilja (Hosta ‘Frances Williams’)
Tarhakuunlilja (Halycon’)
Muut hyvin sadepuutarhaan sopivat kasvit
Puut:
vaahtera (Acer)
leppä (Alnus)
koivu (Betula)
haapa (Populus tremula)
tuomi (Prunus padus)
Pensaat:
lännenheisiangervo (Physocarpus opulifolius)
mustaherukka (Ribes nigrum)
paju (Salix)
tuoksuvatukka (Rubus odoratus)
Perennat:
asterit (Aster)
jaloangervot (Astilbe)
punahattu (Echinacea)
kurjenmiekka (Iris)
rantakukka (Lythrum)
valkoalpi (Lysimachia clethroides)
esikot (Primula)
sulkavaleangervo (Rodgersia)
punatähkä (Liatris spicata)
punahatut (Rudbeckia)
nauhukset (Ligularia)
tädykkeet (Veronica)
elefanttiheinä (Miscanthus sinensis)
Maanpeitekasvit:
suikeroalpi (Lysimachia nummularia)
poimulehdet (Alchemilla)
varjoyrtti (Pachysandra terminalis)
lehtotaponlehti (Asarum europaeum)
Monenlaiset heinät kestävät myös hyvin tilapäistä märkyyttä.
Se, miten suuri kukkapenkin pitää olla suhteessa katolta tulevaan vesimäärään, riippuu täysin kasvivalinnoista. Suuret puut ja pensaat kuluttavat enemmän vettä kuin pienet perennat. Eri kasvit ja lajikkeet kestävät erilaisen määrän märkyyttä, joten suunnittele sadepuutarhan kasvit suhteessa istutuksen kokoon ja vesimäärään. Etene kokeilemalla ja laajenna istutusaluetta tai paranna veden valumista, jos märkyyttä on liikaa.
Lisäämällä sadeistutuksia puutarhoihimme voimme välttää veden juoksuttamisen putkissa pois puutarhasta. Jos me sen sijaan otamme talteen sadeveden, vesi suodattuu ja puhdistuu puutarhassa. Kasvit hyötyvät vedestä paikan päällä, ja me vältymme kastelemasta istutuksiamme juomavedellä.