Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Mustahiuksinen koomikko punaisessa kravatissa juttelee pilke silmässään harmaahiuksiselle miehelle sinisessä kravaatissa.

Norm Macdonald oli aikamme parhaita koomikoita ja hauska samasta syystä kuin satavuotias isoäitini – kyse ei ole vitsistä, vaan miten se kerrotaan

Viime syksynä kuolleen Norm Macdonaldin faneja ovat esimerkiksi yhdysvaltalainen Conan O'Brien ja suomalainen André Wickström.

Päivitetty 11.02.2022 09:03.

Silloin tällöin, kun käyn satavuotiaan isoäitini luona vierailulla, hän on hetken hiljaa, katsoo minua sivusilmällä, ja sanoo kuin salaisuutena muilta: "voihan paska".

En tiedä mitään hauskempaa. En voisi kuitenkaan kuvitella nauravani samalle lauseelle kenenkään muun sanomana.

Olen alkanut nimittää isoäitini huumoria karismahuumoriksi. Olennaisinta siinä on ajoitus ja rakkaus isoäitiäni kohtaan. Vielä tärkeämpää kuin mitä isoäitini sanoo, on, miten hän sen sanoo. Hän saattaa todeta aivan tavallisen lakonisen kommentin, mutta niin viekkaasti, että se muuttuu kertaheitolla joksikin paljon suuremmaksi.

Juuri oikealla hetkellä kuultu "voihan paska" tekee kaikesta hetkeksi hauskempaa ja ikävistäkin tilanteista elämisen arvoisia.

Macdonaldin esitystavassa oli jotain vallankumouksellista.

Monet minulle rakkaimmat koomikot ovat isoäitini kaltaisia karismakoomikoita.

Viime syksynä kuoli yksi pohjoisamerikkalaisen huumorin merkittävimmistä nimistä, kanadalainen Norm Macdonald (1959–2021). Hän jos kuka on karismakoomikko.

Olin lapsena liimattu television ja sen huumoriohjelmien eteen. Katsoin etenkin Late Night With Conan O'Brien -ohjelmaa Subtv:ltä niin paljon, että huomasin, kun ohjelman lattian kuviointi muuttui.

Macdonald oli ohjelman paras vieras, mutta hänen viehätystään on vaikea selittää.

Gif, missä kaksi henkilöä keskustelee televisiossa ja molemmat nyökyttelevät.
Kuvateksti Norm MacDonald ja Conan O'Brien vuonna 2009.

Macdonaldin kuuluisin vitsi on neliminuuttinen kertomus yöperhosesta, joka menee lääkärille. Voit katsoa, kun Macdonald kertoo vitsin Conan O'Brienille (Youtube).

Tarina etenee niin verkkaisesti, että se voisi hyvin olla peräisin radion huumoriohjelmasta 40-luvulla. Kyse ei olekaan vitsistä, vaan siitä, miten se kerrotaan. Macdonald kertoi ajastaan jälkeen jääneitä kaskuja silmät kiiluen, lisäten absurdeja yksityiskohtia, aivan kuin hän kehittäisi jutun päästään sillä hetkellä. Macdonaldin esitystavassa oli jotain vallankumouksellista.

Conan O'Brien on kuvaillut Macdonaldia ihmiseksi, joka sai hänet nauramaan voimakkaammin kuin kukaan muu. Siihen riitti pelkkä katsekontakti.

– [Nauroin] vatsaani pidellen, kun näin hänen tulevan verhon takaa hullun kiilto silmissään, mielipuolinen virne pyöreillä poskillaan. Hän oli ilkikurinen lapsi, pahat mielessään.

Gif missä mies puhuu televisiossa.

Karisma on koomikon tärkeimpiä työkaluja. Olennaista karismassa on ajoitus, eli missä tahdissa jutut kertoo. Suomalaiset stand up -koomikot sanovat, että rytmin rakentamisessa voi mennä kymmenenkin vuotta.

Eeva Vekki esimerkiksi kirjoitti uransa alkuvaiheessa vitseihinsä hengityskohdat valmiiksi, jotta happi kulkisi lavalla, vaikka jännittäisi.

Vuosien varrella hän on huomannut, että jutut elävät vastaanoton mukaan. On aivan eri asia kertoa vitsejä muutaman henkilön Zoom-pikkujouluissa kuin satoja henkilöitä vetävässä teatterissa.

– Yleisö on koomikon instrumentti, Vekki sanoo.

Vuosien varrella minulle on kehittynyt tuttavallinen suhde MacDonaldiin ja hänen vähän narisevaan puhetyyliinsä. Kutsumme häntä ystäväni kanssa aina Normiksi, aivan kuin puhuisimme jostain kaveristamme.

Myös koomikko André Wickströmillekin Macdonald on tuttavallisesti "Norm".

– Hänen tyylinsä oli hirmu rohkea. Norm esitti itseänsä tyhmempää. Jos yleisö ei osta esitystä, tilanne olisi kauhea kaikille.

Yleisö on koomikon instrumentti.

― Eeva Vekki

Macdonald oli mielestäni hauskimmillaan keskusteluohjelmien vieraana. Se johtuu siitä, että osa hauskuutta on nähdä juontajien reaktio Macdonaldin puheenparteen. Yleisön reaktio ei välity vaikka Macdonaldin stand up -spesiaaleissa, joissa hän puhuu yksin lavallaan.

Conan O'Brien esimerkiksi pitää yöperhosvitsin aikana päätään kädessään, aivan kuin ei voisi uskoa, mitä kuulee.

Gif missä kaksi miestä istuu. Yksi pyörittää sormiaan.

Syy sille, miksi isoäitini jutut naurattavat minua niin paljon, on se, että rakastan häntä. Ymmärrän siis, että olen jäävi puhumaan hänen huumoristaan.

Olen huomannut, että olen samoin jäävi puhumaan monista koomikoista, joista pidän: suhtaudun heihin kuin iäkkäisiin sukulaisiini. Kuuntelen melkeinpä mieluummin heidän tapaansa puhua, kuin vitsien sisältöä. Niistä muodostuu sisäpiirin juttuja. Voisin kuunnella Dave Chapellea tuntikausia riippumatta siitä, mitä hän sanoo, koska olen niin tottunut hänen ilmaisuunsa. Tai katsella kun Tig Notaro vain työntää tuolia lavalla minuuttien ajan.

Chappelle selvästi tietää asemansa komediakuninkaana: vanhemmalla iällä hänestä on tullut pahemman luokan jaarittelija, mutta se ei tunnu haittaavan yleisöä. Viime aikoina Chappelle on ollut julkisuudessa transfobiseksi syytetystä Netflix-spesiaalistaan.

Ei siis ole ihme, että moni stand up -koomikko onkin löytänyt uuden elämän podcast-juontajana, koske silloin he voivat jutustella tuntikausia omistautuneille faneilleen.

Suomi ei ole stand up -maa

Stand upin historia ei ole Suomessa pitkä. Kun André Wickstöm aloitteli komediaa, Helsingissä ei ollut alan klubeja. Hän kertoo saaneensa ensikosketuksen komedialajiin vhs-kasettien ja myöhäisiltojen amerikkalaisten ohjelmien kautta. Televisio-ohjelmilla on ollut valtava vaikutus omankin huumorini kehittymiseen.

On harvinaista herkkua, että yhdysvaltalaiset isot nimet edes vierailevat täällä. Kun koomikko Bill Burr kävi Kulttuuritalolla muutama vuosi sitten, tuntui siltä, että hän itsekin yllättyi saamastaan vastaanotosta. Yleisö mylvi jokaisen sanankäänteen ja tauon aikana.

Norm Macdonald ei tiettävästi esiintynyt Suomessa koskaan. Se ei haittaa, koska internet-klippien määrä hänestä tuntuu loputtomalta.

Macdonald kuoli 61-vuotiaana, ja se tuli kaikille yllätyksenä. Hän sairasti vuosikausia syöpää kertomatta kenellekään asiasta, joka oudolla tavalla sopii hänen tinkimättömään tyyliinsä. Hän paljasti itsestään lavalla hyvin vähän: tärkeimpiä olivat vitsit, ei ihminen niiden takana.

Macdonaldia on muisteltu poikkeuksellisella lämmöllä hänen kuolemansa jälkeen.

– Olisinpa voinut kertoa hänelle, että hän oli ainutlaatuinen taiteilija, Conan O'Brien on sanonut.

Mummini taas – hän saattaisi sanoa: voihan paska. Ja se naurattaisi minua kuten aina.

Gif missä kaksi henkilöä keskustelee tv:ssä. Ruudussa teksti: "Onnittelut kaikille, jotka kestivät loppuun asti!"

Tässä artikkelissa mainittujen koomikoiden podcasteja:

Conan O'Brien Needs a Friend

Conan O'Brien juttelee julkkisvieraiden kanssa, mutta podcastin isoin anti on hänen samaan aikaan lämminhenkinen ja samalla passiivisagressiivinen suhteensa avustajaansa Sona Movsesianiin ja tuottaja Matt Gourleyhin.

Don't Ask Tig

Tig Notaro on lakonisen ilmaisun suurimpia nimiä. Podcast on amerikkalainen Auta Antti, jossa Tig Notaro vastaa kuulijoiden kysymyksiin, vaikka hänellä ei olisikaan mitään pätevyyttä käsiteltäviin asioihin.

Monday Morning Podcast

Bostonilainen Bill Burr on hionut tyylinsä kärttyisänä vastarannankiiskinä huippuunsa. Burr julkaisee podcast-jakson kahdesti viikossa, viime vuosina hän on tullut suurelle yleisölle tutuksi The Mandalorian -sarjasta.

Oikaisu 11.2. klo 9:03: Korjattu, että Norm MacDonald oli kanadalainen, ei yhdysvaltalainen.

Keskustelu