“Olen päihdeongelmainen laitosnuori, minkä takia mua pidetään b-luokan kansalaisena” – Malla joutui 13-vuotiaana laitokseen itsetuhoisuuden ja perheongelmien vuoksi

Tytöt 18 -dokumenttisarjassa neljä oululaisnuorta opettelevat itsenäistä elämää, kun vuosien ajan kasautuneet mielenterveysongelmat kaatuvat päälle.

Aliisalla on joskus neljän viikon putki. Miki ei masennuksensa vuoksi jaksa joka päivä nousta sängystä. Sunisa ja Malla taas ovat asuneet laitoksessa monta vuotta ja yrittävät opetella itsenäistä arkea omilleen muutettuaan.

Tytöt 18 -dokumenttisarja kertoo täysi-ikäistymisen kynnyksellä olevista nuorista naisista, joille itsenäistymisen tuoma vapaus ja velvollisuudet eivät ole pelkkää auvoa. Sarjan päähenkilöillä on ollut mielenterveysongelmia varhaisnuoruudesta tai lapsuudesta saakka: masennusta, ahdistuneisuushäiriöitä, traumaperäistä stressihäiriötä, itsetuhoisuutta. Jokainen heistä on avun piirissä, mutta sen saaminen on takkuillut ja ollut hidasta milloin mistäkin syystä.

Sunisa, Miki, Malla ja Aliisa kertovat haluavansa näyttää avoimesti, millaista elämä on “erilaisella nuorella”, tai kun on “jo 18-vuotiaana kussut elämänsä”.

– 18-vuotiaana saa paljon valtuuksia, ja joskus kaikki saattaa vaan lähteä käsistä. Tällaista on minun elämäni ollut. Loputonta juhlimista, päihteiden käyttöä ja rahaongelmien kanssa tappelua, Aliisa toteaa.

Ohjaaja halusi löytää nuoret, joista uutisissa ollaan huolestuneita

Nuorten pahoinvoinnista on puhuttu pitkään, ja tuoreimman kouluterveyskyselyn tulokset toistavat tuttua viestiä. Sen mukaan nuorten ahdistus- ja masennusoireilu on lisääntynyt merkittävästi vuoden 2019 mittauksesta, ja tyttöjen kohdalla nousu on ollut erityisen voimakasta. Nuorten hyvinvointia tutkineen Katariina Salmela-Aron mukaan tytöt voivat nyt huonommin kuin kertaakaan 15 vuoden aikana.

Vuosi sitten Tytöt 18 -dokumenttisarjan ohjaaja-käsikirjoittaja Kati Laukkanen ihmetteli, missä ovat nuoret, joista mediassa ja otsikoissa ollaan huolissaan.

– Uutisissa törmää paljon siihen, kuinka nuorten pahoinvointi on lisääntynyt, mutta mua on häkellyttänyt, etteivät itse nuoret näy missään. En tiennyt, ketkä nämä nuoret ovat tai miltä ne ongelmat näyttävät.

Laukkanen halusi käsitellä nuorten pahoinvointia nimenomaan tyttöyden kautta ravistellakseen sukupuoleen liittyviä käyttäytymisen oletuksia. Hänen mielestään kapeiden roolimallien vuoksi nuorten naisten elämää päihteineen ja mielenterveysongelmineen voi olla häiritsevää nähdä ja hyväksyä.

– On varmasti raflaavampaa nähdä päihteistä helpotusta hakevia tyttöjä kuin poikia. Se ei istu siihen kuvaan, mitä tytöiltä odotetaan, kun taas poikien on ehkä hyväksyttävämpää etsiä itseään kauemmin.

Lisää ymmärrystä, kiitos

“Milloin menet kouluun? Eikö sun pitäisi jo alkaa tehdä jotain?”

Ihmisten ymmärrys ei aina riitä mielenterveyden häiriöitä sairastavan nuoren työ- tai opiskelukyvyttömyyteen. Miki opiskelee ammattikoulussa, mutta on joutunut olemaan vuoden sairauslomalla vaikean masennuksen vuoksi. Vaikka suunta on jo parempaan päin, masennusta ei ole saatu tasapainotettua lääkkeillä riittävästi, eikä hän ole siksi vielä päässyt terapiaan.

– Kyllä mä haluaisin mennä jo takaisin kouluun, mutta jos nyt menisin, romahtaisin uudelleen, ja hoitoprosessi pitkittyisi. Tällä hetkellä simppelitkin asiat, kuten kaupassakäynti tai ruoanlaitto, voivat tuntua ylitsepääsemättömiltä.

Ennakkoluuloihin on tottunut myös Malla, joka joutui 13-vuotiaana laitokseen itsetuhoisuuden ja perheongelmien vuoksi. Siitä asti hän asui useissa koulukodeissa ympäri Suomea, kunnes nyt 18 vuotta täytettyään muutti omaan asuntoon ja aloitti opinnot ammattikoulussa.

Kontrasti itsenäisen elämän ja laitoksessa vietettyjen vuosien välillä on suuri. Yhtäkkinen vapaus ja toisaalta tavalliset arjen velvollisuudet olivat Mallalle uusi maailma, joka on vaatinut sopeutumista. Hän olisi toivonut saavansa enemmän valmennusta tai tukea omillaan asumiseen, mutta oman tukihenkilön tai sosiaaliohjaajan saamisessa on kestänyt.

Koulussa Malla kertoo tuntevansa ulkopuolisuutta. Muita opiskelijoita hän kuvaa normaaleina nuorina, jotka asuvat kotona, puhuvat vanhemmistaan ja saavat viikkorahaa.

– Itse olen päihdeongelmainen laitosnuori, minkä takia mua pidetään b-luokan kansalaisena ja huonompana ihmisenä.

Ihmisten asenteellisuus ärsyttää myös Sunisaa, joka on myös asunut laitoksessa muutaman vuoden ennen täysi-ikäistymistään.

– Ihmisten pitäisi ymmärtää, kuinka vaikeaa mielenterveysongelmia sairastavalla ihmisellä voi oikeasti olla, vaikka itsellään sattuisi mennä elämässä paremmin.

Nuorten lisääntynyt pahoinvointi ei uusi juttu

Tampereen yliopiston nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltialan mukaan nuorten lisääntyneet masennus- ja ahdistusoireilut eivät ole vain korona-ajan seurauksia. Nuorten ja tyttöjen mielenterveysongelmat ovat olleet kasvussa jo kauan ennen pandemiaa.

– Erityisesti tyttöjen mielenterveyspalveluihin hakeutumisessa ja erikoissairaanhoidon tarpeessa on ollut kasvua jo 90-luvulta alkaen.

Yksinkertaisia selityksiä kasvaneen ahdistus- ja masennusoireilun taustalle tuskin on. Kaltiala itse nimeää yhteiskunnassamme korostuneen yksilökeskeisyyden, koventuneet suoritus- ja menestymispaineet sekä sosiaalisen median. Psykiatrista erikoissairaanhoitoa tarvitsevilla oireilun taustalla on usein myös laiminlyöntejä ja traumaattisia kokemuksia lapsuuden tai nuoruuden ajalta.

Kaltialan mukaan pelkkä resurssien lisääminen mielenterveyspalveluihin ei ole pitkässä juoksussa kestävä ratkaisu, vaan muutosta pitäisi tapahtua myös kulttuurissa. Esimerkkinä hän sanoo yhä nuoremmille valuvat paineet pärjätä ja menestyä.

– Ei ole tarkoituksenmukaista, että nuorten elämä viritetään niin, että iso osa ei siitä selviä, ja mitä sitten hoidolla yritetään jälkikäteen korjata.

“Oma menneisyys ei ole elinkautinen”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Laukkaselle oli tärkeää kuvata päähenkilöiden elämää mahdollisimman totuudenmukaisesti, vaikka tietää, että jotkut saattavat kavahtaa esimerkiksi dokumentissa näkyvää päihteidenkäyttöä. Jos nuorten pahoinvoinnista kirjoitetaan ja puhutaan jatkuvasti, sitä pitää hänen mielestään pystyä myös näyttämään sellaisena kuin se on.

– Koska monet kärsivät ahdistuksesta ja masennuksesta, päähenkilöiden elämä on arkipäivää todella monelle muullekin tytölle.

Dokumentin päähenkilöille tärkeää on ennen kaikkea kannustaa muita hankkimaan apua, vaikka heilläkin hoitoprosessi on vielä kesken.

– Mielenterveysasiat ovat tosi vaikea aihe puhua, vaikka siinä ollaankin edistytty. Vaikka ongelmani alkoivat jo 14-vuotiaana, hankin itse vasta 18-vuotiaana apua, koska pelkäsin sitä niin paljon. Tiedän, että avun hankkiminen voi olla tosi vaikeaa, mutta se oikeasti kannattaa, masennusta sairastava Miki sanoo.

Samaa korostaa myös Aliisa, joka viimeistelee tällä hetkellä lukio-opintojaan ja on töissä päiväkodissa. Vaikka elämänhallinnan ja mielen kanssa on edelleen tekemistä, hän ei halua heittää omaa potentiaaliaan hukkaan.

– Ajattelen, että kaikki vielä helpottaa. Ei oma menneisyys ole mikään elinkautinen.

Katso neljän täysi-ikäistyvän oululaisen nuoren elämää seuraava dokumenttisarja Tytöt 18 Yle Areenassa.