Mitä minuutin pituisilla Tiktok-tanssivideoilla voi saavuttaa? – “Olen elättänyt itseni sosiaalisella medialla lukiosta lähtien”, sometähti Netta Oikkonen, 20, kertoo
Z-sukupolvi nojaa vahvasti sosiaaliseen mediaan tehdäkseen itsensä tunnetuksi ja esitelläkseen taiteilijuuttaan. Kolme Tiktok-tähteä kertoo, mitä minuutin pituisilla tanssivideoilla voi saavuttaa.
Tiktok on somealusta, jossa käyttäjät julkaisevat lyhyitä, viihteellisiä videoita. Suuressa osassa sovelluksessa ovat myös videoiden taustalla olevat ääniraidat, jotka ovat usein trendikkäitä kappaleita tai toisten käyttäjien suosituista videoista otettuja puheraitoja.
Kokeneen tiktokkaajan Leevi Lehtosen, 16, mukaan menestyminen alustalla vaatii paljon järjestelmällistä työtä ja rautaista luottoa omiin kykyihin.
– Jos haluat menestyä, kerran viikossa julkaiseminen ei riitä, vaan videoita täytyy tehdä todella paljon, sanoo tanssijana ja somekoomikkona tunnettu Lehtonen.
Muihin alustoihin verrattuna Tiktokissa katsojaluvut ovat usein moninkertaiset. Seuraajia saattaa kerääntyä räjähdysmäisesti lyhyessäkin ajassa sisällön osuessa oikeaan hermoon.
Lehtonen kertoo tavoittaneensa tanssivideoillaan monia Suomen ykköstanssijoita ja saaneensa nimensä hyvin yleisön tietoisuuteen. Tiktokissa saavutettu suosio on tuonut mukanaan paljon mahdollisuuksia, kuten juontokeikkoja eri tapahtumissa.
Jos haluaa menestyä, videoita täytyy tehdä todella paljon.
tiktokkaaja Leevi Lehtonen
Kaksi vuotta sitten Lehtonen osallistui Talent Suomi -kilpailuun. Hän arvelee, että kilpailu olisi hyvinkin voinut jäädä välistä ilman Tiktokissa kerättyä suosiota, sillä vankasta seuraajajoukosta oli hyötyä.
Lehtosella on Tiktokissa kaksi profiilia, joilla molemmilla on yli satatuhatta seuraajaa.
– Teen nykyään Tiktokissa paljon näyteltyjä huumorivideoita, joiden tarkoitus on tarjota samaistumista. Tanssivideoihin keskityn nykyisin enemmän Instagramin puolella, @leevirasmus-nimistä Tiktok-tiliä pitävä Lehtonen kertoo.
Somevaikuttajan opissa
Tiktokissa on tarjolla paljon erilaista sisältöä, mutta aivan erityistä suosiota alustalla nauttivat ylävartalolla tehdyt tanssivideot.
Niissä tiktokkaajat tekevät perinteisistä tyyleistä helpommaksi varioituja liikkeitä – usein paikallaan seisten. Monissa videoissa näkyy vaikutteita esimerkiksi hip hopista-, k-pop- ja vogue-tanssityyleistä.
Tiktokin suosio näkyy muun muassa siinä, että useat tanssikoulut ovat alkaneet järjestää kyseiseen tyyliin keskittyviä tanssitunteja nuorten toiveesta. Monet oppilaat hakeutuvat sovelluksesta tunnettujen opettajien tunneille.
Yksi tunnetuista Tiktok-tanssityylin opettajista on Elviira Fält. Hänet tunnetaan Tiktokissa nimellä @elviraidaa.
23-vuotias Fält aloitti tanssimisen taaperona ja harrasti balettia, jazzia ja showtanssia jo ennen kymmenettä ikävuottaan. Lukion jälkeen hän opiskeli tanssinopettajaksi Savonian ammattikorkeakoulussa ja valmistui keväällä 2021.
– Vaikka monet oppilaat tunnistavat minut somesta ja osaavat hakeutua sen ansiosta tunneilleni, olen opetushommissa kuitenkin ammattiroolissa, en Tiktok-tähtenä, Fält toteaa.
Tunnettuus Tiktokissa on tuonut Fältille useita työmahdollisuuksia: Hän kertoo tehneensä muun muassa kaupallisia yhteistöitä, näytelleensä mainosvideoissa ja tehneensä Tiktok-koreografioita useille artisteille eri levy-yhtiöiden kautta.
Monet oppilaat hakeutuvat sovelluksesta tuttujen opettajien tunneille.
Fält toimii koreografina myös Yle Summerin uudessa Moves Like Summeri -tanssikilpailussa. Kilpailun haku on käynnissä 28.2.2022 asti. Fält on suunnitellut haastekoreografian hakuvaihetta varten.
Hakijoiden joukosta valitaan kilpailijat, joista kootaan kolme ryhmää. Ryhmät kisaavat kilpailun voitosta Samuli Emeryn, Alex Komulaisen ja Sanaz Hassanin valmennuksessa.
– Opettajakoulutuksesta ja Tiktok-trendien tietämyksestä on ollut paljon apua koreografin työssä. Aluksi vähättelin itseäni, mutta nyt tuntuu siltä, että tämä sujuu. Toki jännitti nähdä, kun kovasti ihailemani Sanaz Hassani tanssi tekemäni sarjan kilpailun kuvauksissa.
For you -sivulta pankkitilille
Monet kokeneet tiktokkerit ovat kasvattaneet seuraajakuntaansa tasaisen varmasti vuosien ajan. Noin seitsemän vuotta Tiktokia käyttänyt Netta Oikkonen, 20, on kerännyt @nettaeleonoora-tililleen jo miltei 147 000 seuraajaa.
Näyttökertoja Oikkosen videoihin kertyy yleensä sadan tuhannen molemmin puolin. Katseluennätys on lähes miljoona katselukertaa saanut yhteistyövideo Robin Packalenin kanssa.
– Tiktokin käyttö on helppoa: videot voi kuvata suoraan ja ne voi julkaista editoimatta ulkopuolisissa sovelluksissa. Tiktokissa myös näkee itsensä etukameran kautta, mikä helpottaa kuvaamista, Oikkonen tuumaa.
Hän aloitti hip hop -tanssitunnit Tiktokin myötä ja kertoo opetelleensa myös nopeatempoiseen jalkatekniikkaan painottuvaa shuffle-tanssia Tiktok-videoiden avulla.
Kuten Lehtonen ja Fält, myös Oikkonen osallistuu viraaleihin trendeihin itselleen tyypillisen sisällön ulkopuolelta. Hän julkaisee sisältöä myös YouTubessa ja Instagramissa.
Somesuosio on mahdollistanut sen, että Oikkonen on elättänyt itsensä sosiaalisella medialla lukiosta valmistumisen jälkeen.
– Tiktokissa merkittävimpiä ovat tykkäykset ja katselukerrat. Jos video saa yli sata tuhatta katselukertaa, se pääsee varmasti sovelluksen for you -sivulle. Seuraajamäärällä ei ole niin paljoa väliä, koska yksittäiset videot ovat tärkeitä.
Varsinkin suuria yleisöjä tavoittaville vaikuttajille maksetaan yhteistyövideoista toisinaan suuriakin summia.
– Aloittelijana voi pyytää joitain satasia. Kokeneempien tekijöiden palkat menevät kuitenkin jo yli tuhannen euron per video, Oikkonen kertoo.
Oma tyyli on tärkein
Oikkonen kertoo, että parasta somevaikuttajan työssä on päätäntävalta siitä, milloin ja millaista sisältöä tekee.
Hän on tehnyt tanssivideoita myös yhdessä Fältin kanssa Tiktokiin ja YouTubeen.
– Videot ovat näyttävämpiä, kun tanssijoita on useampi, sanoo Fält.
Oikkonen kannustaa someuraa tavoittelevia nuoria olemaan ahkeria ja pitämään rohkeasti kiinni omasta visiostaan.
– Mielestäni sisältöä pitää tehdä ehdottomasti omalla tyylillä. Aluksi kannattaa toki seurata Tiktok-trendejä, sillä trendivideoita tekemällä voi saada paljon näkyvyyttä. Kannattaa myös kuvata videoita mahdollisimman aktiivisesti ja tehdä vain sellaista sisältöä, mitkä tuntuu omalta, Oikkonen vinkkaa.
Videot ovat näyttävämpiä, kun tanssijoita on useampi.
tiktokkaaja Elviira Fält
Myös Lehtonen ja Fält rohkaisevat tekemään vahvasti omannäköisiä videoita.
– Jos haluat uran tanssijana, tee koreografioita suosittujen biisien tahtiin ja tuo oma persoonasi näkyviin. Hyvä asenne ja positiivinen fiilis ovat tärkeimpiä, ajattelee Lehtonen.
Fält kehottaa hödyntämään Tiktok-tanssitrendejä, mutta muistuttaa, että oma tyyli voi löytyä myös niiden ulkopuolelta.
– Itse tanssin aina täysillä. Vinkkini on, että ei kannata pienentää liikkeitä jotenkin tiktokmaisemmiksi, vaan tanssia juuri niin isosti ja luovasti kuin haluaa, Fält painottaa.