Hyppää pääsisältöön

Historia

Peter Franzénin sukuhistoria kiertyy yhteen uutuusdokumentin kanssa – isovanhemmat joutuivat jättämään Petsamon toisen maailmansodan aikana

Näyttelijä Peter Franzénin isoisä työskenteli Petsamon nikkelikaivoksessa, josta tuli lopulta suurvaltojen kiistakapula. Tarinat Petsamosta ja sodasta elävät vahvoina näyttelijän perhepiirissä.

Pohjois-Suomessa sijainnut Petsamo oli 1930-luvulla edistyksellinen kaupunki. Asunnoissa oli mukavuuksia, joista ei siihen aikaan muualla Suomessa voinut uneksiakaan: sisä-wc:t, suihkut ja vesikiertoiset patterit. Asukkaat edustivat montaa eri kulttuuria, ja kaupungissa toimi myös elokuvateatteri.

Pohjoisen paratiisiin muuttivat myös Linnea ja Viljo Pessa, näyttelijä Peter Franzénin isovanhemmat, vuonna 1938.

Peter Franzén on käynyt viime aikoina läpi sukunsa historian vaiheita osallistuessaan Ylen historiasarjan Vaietut arktiset sodat tekemiseen. Hän on kertojaääni sarjassa, joka avaa toisen maailmansodan aiemmin tuntemattomaksi jääneitä tapahtumia pohjoisessa.

Sarjan keskiössä on arvokkaasta nikkelistään tunnettu, Jäämeren rannalla Suomen entisessä itäisessä käsivarressa sijaitseva Petsamo. Sinne myös Franzénin isovanhemmat halusivat rakentaa yhteisen elämänsä. Monien muiden lailla he joutuivat kuitenkin lähtemään, kun toinen maailmansota yltyi.

– Minulla oli onni saada asua isovanhempieni luona iso osa lapsuudestani ja nuoruudestani. Heiltä sain kuulla paljon sodasta, Petsamon ihmeellisyydestä ja kodin menettämisestä siellä.

Peter Franzénin isovanhemmat Linnea ja Viljo Pessa.
Kuvateksti Peter Franzénin isovanhemmat Linnea ja Viljo Pessa.
Kuva: Peter Franzénin kotialbumi.

Vastanaineiden elämä rakentui eläväiseen Petsamoon

Franzénin Kokkolasta ja Ala-Torniosta kotoisin olevat isoäiti Linnea ja isoisä Viljo tapasivat Oulussa vuonna 1938, Kuusiluodon sahalla työskennellessään. Vastanaineet muuttivat Petsamoon työn perässä juuri ennen sodan syttymistä.

– Pappa oli hitsaaja ja sai töitä Petsamon nikkelitehtaalta. Mummo toimi Petsamossa terveyssisaren avustajana. Lisäksi he toimivat talonmiehinä hienossa, ”engelsmannien” rakentamassa taloyhtiössä, jossa asuivat.

Ympäri vuoden sulana pysyttelevä Jäämeri antoi uskomattomia lohisaaliita. Franzénin isoisäkin oli innokas kalastaja.

- Ihmisillä oli siellä tyypillisesti useitakin ammatteja, pappa tosin kalasti vain harrastusmielessä. Kaupunki tarjosi niin erilaisia ja uudenlaisia mahdollisuuksia, asuinolosuhteista puhumattakaan.

Sitten puhkesi sota, joka vei isoisän rintamalle.

– Pappa lähti sotimaan osasto Pennasen riveihin, hän palveli konekiväärikomppanjassa. Mummo jäi talonmiehen töihin Petsamoon. Heidän ensimmäinen lapsensa, enoni, syntyi marraskuussa 1941.

Kaiken keskellä isovanhemmat alkoivat kuitenkin myös rakentaa omaa taloaan. Petsamosta oli tarkoitus tulla loppuelämän koti.

Alue kuitenkin kiinnosti suurvaltoja, niin Saksaa, Iso-Britanniaa kuin myös Neuvostoliittoa. Kaikki halusivat Petsamon nikkelikaivoksen haltuunsa, sillä sen nikkelivarannot oli todettu Euroopan suurimmiksi ja sotateollisuus kaipasi kipeästi nikkeliä.

Jatkosota syttyi ja Saksa sai Petsamon kaivoksen käyttöönsä. Se hyödynsi kaivoksen nikkelivarantoja lähes sodan loppuun saakka, kunnes Neuvostoliitto aloitti alueella suurhyökkäyksensä vuonna 1944.

Kartta jossa näkyy Petsamo Suomen itäisessä käsivarressa.
Kuvateksti Petsamo sijaitsi Suomen ja Neuvostoliiton rajalla.
Kuva: NTRNZ media/ Riku Paaso

Lapsi koriin ja evakkomatkalle

Monet päättivät lähteä Petsamosta jo ennen jatkosodan päättymistä, jolloin kaupunki luovutettiin Neuvostoliitolle. Partisaanien uhka ja pommitukset saivat ihmiset pakenemaan. Yhteensä alueelta lähti evakkoon lopulta noin 5500 ihmistä.

Myös Franzénin isovanhemmat joutuivat jättämään Petsamon. Viljo sai lomaa rintamalta, jotta hän pystyi saattamaan perheensä turvaan. Taakse jäivät Petsamon rakas luonto ja haaveet tulevasta elämästä.

– Enoni oli niin pieni, että mahtui nukkumaan korissa. Heitä kuljettanut kuorma-auto vaihtui jossain vaiheessa linja-autoon, ja sen kuski oli köyttänyt korin auton katolle. Hän ei ollut huomannut, että siellä oli lapsi. Isoisä kertoi saaneensa melkoiset raivarit, kun lapsi onneksi löytyi ennen liikkeelle lähtöä.

Linnean ja kolmivuotiaan pojan evakkomatka vei ensin Kokkolaan, sitten Ala-Torniolle, isoisän vanhempien luo. He saapuivat juuri, kun taistelut saksalaisten kanssa alkoivat Torniossa.

– Isoäiti kertoi, kuinka he piilottelivat saunassa, kun suomalaiset nousivat Röyttässä maihin. Suomalainen komppanja löysi heidät piilosta, ja he ihmettelivät kovasti, miten siviilejä oli vielä alueella. Heidät ohjattiin ylittämään Torniojoki ehjää rautatiesiltaa pitkin Ruotsin puolelle. Ruotsalainen juna peruutti edellä, näin valaisten etulyhdyillään siltaa, kun evakot kävelivät sitä pitkin turvaan.

Ruotsissa perhe sijoitettiin Jokkmokkiin. Isoisä jatkoi sotaa saksalaisia vastaan Pennasen osastossa, kunnes osasto kotiutettiin. Suomen puolelta löytyi viimein kotipaikka Keminmaalta.

– He saivat lunastaa itselleen maata Lautiosaaresta, johon sitten jäivät loppuelämäkseen. Rakensivat sen talonsa sitten sinne, eikä sitä onneksi kukaan polttanut.

Monelle Suomeen paluu oli karu pudotus Petsamon jälkeen, mutta Keminmaalla elo löysi uomansa. Elanto tuli pienimuotoisesta viljelystä ja Viljon hitsaustöistä Kemi-yhtiössä. Linnea jäi kotiäidiksi. Heidän huomissaan varttui myös nuori Peter.

– Mummo ja pappa sopeutuivat. He säilyttivät aina optimistisuutensa ja eteenpäin katsovan elämänasenteensa. Keskittyivät tekemään parhaan mahdollisen elämän perheelleen. Hyville ihmisille kävi hyvin. Surullisempiakin tarinoita on, liikaa.

Kodin ja elämän menetys Petsamossa ei kuitenkaan unohtunut koskaan, eikä sodan lopputuloksen epäreiluus. Franzénin isoisä ei katkeroitunut, mutta muisti aina kertoa sodan todellisuudesta.

– Isoisä vietti arktisella rintamalla neljä vuotta elämästään. Hän muistutti kertomuksillaan aina sotimisen raakuudesta ja epäinhimillisyydestä. Kaikesta huolimatta hän säilyi loppuun saakka empaattisena ihmisenä, ja minulle on ollut onni saada hänessä sellainen miehen malli. Toivon, että siitä on itseenikin jotain tarttunut.

Kertoja kahdella kielellä

Peter Franzén toimii Vaietut arktiset sodat -sarjan kertojaäänenä sekä suomeksi että englanniksi. Useissa kansainvälisissä tuotannoissa mukana olleelta näyttelijältä luonnistuu äänityöt kummallakin kielellä.

– Englanti on minulle yhtä luonnollinen työkieli kuin suomikin. Viikingit-sarjassa näyttelin englannin lisäksi muinaisnorjaksi. Olen tehnyt rooleja myös muinaisruotsiksi, viroksi, ranskaksi ja venäjäksi. Työssäni tarkoitus on oppia heittäytymään erilaisiin ihmiskohtaloihin, ja kieli on siinä olennaisessa osassa.

Kertojana näyttelijä tekee myös roolin, vaikka katsoja ei sitä välttämättä tule ajatelleeksi. Se vaatii oman ammattitaitonsa.

– Kerrontaan haetaan oikea äänenväri, sen tummuus tai kirkkaus, ja sopiva eläytyminen. Sarjoissa tärkeää on myös kerronnallisen rytmin säilyttäminen alusta loppuun. Se on mekaniikkaa, jonka on oltava hallussa, mutta myös eläytymistä, samaan tapaan kuin näytellessä henkilöhahmoa.

 Kuvassa näyttelijä Peter Franzén saunamökin verannalla ottojen välissä.
Kuvateksti Peter Franzén syksyllä 2021 Veikko Huovisen Hamsterit-romaaniin perustuvan elokuvan kuvauksissa.
Kuva: Miikka Varila / Yle

Franzén äänitti dokumenttisarjan kertojaosuudet omassa studiossaan Ranskassa. Työtä tehtiin tiiviisti sarjan tuottajien, käsikirjoittajien ja äänisuunnittelijan kanssa.

– Tähän aiheeseen ja tuotantoon sopi toteava tyyli, jossa äänessä on tietynlainen voima, mutta samalla empatia, ilman että mennään melodraaman puolelle.

Opimmeko koskaan?

Franzénilla on työpöydällä myös draamasarja, joka kertoo samoista arktisen alueen taisteluista.

– Tästä aiheestahan eivät tarinat lopu, eikä sen merkityksellisyys himmene. Vaikka sotasarjoja ja -elokuvia on tehty maailman sivu, näistä pohjoisista tarinoista tai sankareista ei maailma vielä ole kuullut.

Millaisin ajatuksin Franzén on katsonut Vaietut arktiset sodat -sarjaa?

– Päällimmäinen ajatukseni on, että täällä pohjoisessa käytiin uskomaton henkiinjäämistaistelu. Tunnetasolla sarjaa seuraa kuin trilleriä: asiat tulevat todella silmille. Näkökulma, sotilaiden ja siviilien kärsiminen, on erittäin humaani. Kerronta on rehellistä ja raakaa.

Kiitosta saa myös sarjan tapa esittää tapahtumat visuaalisesti niin kuin ne voisivat tapahtua tässä hetkessä.

– Tärkein tehtävähän tällä sarjalla on herättää ihmiset ympäri maailmaa. Ei kai kukaan halua tätä toistaa?