Kaikki UMK22-finaalista – Näin seuraat, äänestät ja chattailet mukana!

Lauantaina 26.2. käytävässä Uuden Musiikin Kilpailussa selviää Suomen tämän vuoden euroviisuedustaja. Katsojat voivat vaikuttaa voittajaan äänestämällä omaa suosikkiaan.
Cyan Kicks, Isaac Sene, Olivera The Rasmus, Tommi Läntinen, BESS ja Younghearted kilpailevat ensi lauantaina Suomen viisuedustuspaikasta Turun Logomossa.
Illan juontavat artisti Vesala eli Paula Vesala ja somevaikuttaja Mmiisas eli Miisa Rotola-Pukkila.
Tapahtuma on loppuunmyyty, mutta finaalia voi katsoa suorana kello 21 alkaen Yle TV1:llä ja Yle Areenassa tai kuunnella YleX, Yle Radio Suomi ja Yle X3M -radiokanavilta.
UMK:ta voi tänä vuonna seurata suomen ja selkosuomen lisäksi neljällä eri kielellä: englanniksi, ruotsiksi sekä pohjois- ja inarinsaameksi.
Vaikuta äänestämällä
UMK:ssa valitaan Suomen euroviisuedustaja toukokuussa Italiassa järjestettäviin Euroviisuihin. Voittaja valitaan yleisön ja kansainvälisen raadin äänten perusteella niin, että lopullinen tulos muodostuu 75 prosenttia yleisön ja 25 prosenttia raadin äänistä.
Katsojat voivat äänestää vain lähetyksen aikana äänestysajan ollessa käynnissa joko Yle-sovelluksella, tekstiviestillä tai soittamalla. Yle-sovelluksella äänestäminen on ilmaista ja onnistuu kirjautumalla Yle Tunnuksella. Sovelluksen kautta voi äänestää vain kerran. Tekstiviesti- ja puhelinäänestys on maksullista, mutta äänestyskertoja ei ole rajoitettu.
Katso tarkemmat äänestysohjeet.
Väliajalla JVG, Vesala ja Blind Channel
UMK:ssa näyttävät show't nähdään myös rapduo JVG:ltä, finaalin juontavalta Vesalalta sekä viime vuoden UMK-voittaja Blind Channelilta. Blind Channelin ura lähti nousukiitoon viime vuoden Euroviisujen jälkeen, ja uutta musiikkia julkaisseelle bändille on tälle vuodelle tiedossa yli sata keikkaa neljällä kiertueella Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Rapduo JVG:n kevät on julkaisujen osalta aktiivinen. Yhtyeen 10-vuotisesta urasta kertova dokumenttielokuvan ensi-ilta on maaliskuussa. JVG julkaisi tammikuussa myös kultarajaa lähentelevän Vamos-biisin, ja yhtye kertoo UMK-esityksensä vievän katsojat “matkalle uusiin maisemiin”.
Myös UMK-juontaja Vesala julkaisi viime viikolla uuden singlen Uu mama, jonka ensiesitys on lauantaina suorassa lähetyksessä. Biisi kertoo naisten ikäsyrjinnästä.
– Keski-iän ylittäneitä naisia arvostellaan ulkonäön, pukeutumisen ja tekemisien takia ihan koko ajan. Näin yritetään kontrolloida ja kaventaa naisten tilaa olla, työskennellä ja näkyä.
Osallistu huumaan UMK-chatissa
UMK-chat on viisufanien oma green room ja spekulointipaikka. Chat on auki jo perjantaina kello 21–22.30, jolloin keskustelua juontavat viisuselostajakonkari Mikko Silvennoinen sekä toimittaja ja UMK-podcastin juontaja Henkka Remes. Remes jatkaa chat-hostina myös finaalipäivänä lauantaina, jolloin chat on auki kello 20.30–23.30.
Lauantaina chattiin on tulossa useita artistivieraita. Noin puoli yhdeksältä keskusteluun liittyy viime vuoden UMK-kilpailijat Aksel ja Oskr ja noin kymmeneltä Blind Channel. Myöhäisillassa noin puoli yhdentoista aikaan chatissa vierailevat artistit Vilma Alina ja Tomi Saario. Vilma Alina on ollut mukana tekemässä UMK-finalisti Youngheartedin biisiä, ja Tomi Saario puolestaan BESSin.
Chattiin pääsee Yle-sovelluksen tai Yle Areenassa striimattavan lähetyksen kautta. Keskusteluun osallistuminen vaatii kirjautumisen Yle Tunnuksella. Chat halutaan pitää kunnioittavana ja siistinä, minkä vuoksi kaikki chat-viestit esimoderoidaan ennen julkaisua.
UMK:n takana iso ammattilaisporukka
UMK-finaalin suunnittelu aloitetaan lähes vuotta etukäteen, ja jokaisen esityksen suunnittelu ja toteutus vaatii ammattilaisia useilta eri aloilta: koreografeja, puvustajia, teknikkoja, valo- ja äänisuunnittelijoita. Tämän vuoden erikoisuuksina lavalla nähdään ainakin 750-kiloinen nuoli ja mahdollisesti maailman pienin peruukki.
Kilpailijat ovat aloittaneet lavatreeninsä joulukuussa. Jo pelkästään yhteispeli 13 kameran kanssa vaatii harjoittelua, mutta esitykset ovat muutenkin teknisesti haastavia. Esimerkiksi The Rasmuksen vedossa hiomista ja kikkailua on vaatinut todella nopea asunvaihto, ja BESSin esityksessä puolestaan haastetta ja sykettä lisää samanaikainen laulaminen ja tanssiminen.
Näyttäviin esityksiin kuuluvat upeat asut. Kilpailijoiden puvuista vastaavat Teemu Muurimäki, Vesa Silver ja Elina Lario. Tämän vuoden erikoisuuksia ovat Sofia Ilmosen suunnittelema Oliveran siirreltävistä neliöistä tehty puku sekä Cyan Kicksin laulaja Susanna Alexandran asu, johon on ommeltu yhteensä 50 metriä leikattua kangasnauhaa.
Tänä vuonna tuotannon suunnitteluapuna on ollut palkittu ruotsalainen koreografi-ohjaaja Fredrik "Benke" Rydman. Hän on alallaan yksi Ruotsin kysytyimmistä ammattilaisista, jonka tyylille on ominaista modernit ja vahvat visuaaliset elementit. Hänen töitään on esimerkiksi Joutsenlampi- ja Pähkinänsärkijä-balettien versioinnit sekä vuoden 2015 viisuvoittaja Måns Zelmerlöwin kappaleen Heroes ohjaus.
UMK:n pääsuunnittelijat ovat pääohjaaja Juha-Matti Valtonen, visuaalinen pääsuunnittelija Ari Levelä, lavastesuunnittelija Riikka Kytönen, koreografi-lavaohjaaja Reija Wäre sekä Show Team -tuottaja Elias Koskimies. Kilpailijoiden hiuksista ja meikistä vastaavat Tarja Nylander ja Essi Saarinen.
Katseltavaa ja kuunneltavaa UMK-faneille
Kaikkien kilpailijoiden musiikkivideot
Mmiisasin Kohti UMK:ta -sarja
Henkka Remeksen UMK-podcastin uudet jaksot
Biisin tarina -sarja, jossa kilpailijat avaavat kilpailubiisinsä syntymistä ja taustaa
Mitä UMK22-kilpailijat ovat mieltä toistensa biiseistä?
Päivitetty 22.2.2022: Koreografi-ohjaaja Fredrik Rydmanin sukunimi korjattu.
Päivitetty 23.2.2022: Juttuun ja otsikkoon lisätty tieto JVG:n esiintymisestä.
Päivitetty 24.2.2022: Lisätty lauantai-illan chattiin tulevien artistien vierailuaikataulut.
Päivitetty 26.2.2022: Päivitetty selostuskielet ja puvustajat.