Hyppää pääsisältöön

Yle Tapahtumat

Vain harva pääsee tapaamaan Sorjosen näyttelijöitä ja tekijöitä virtuaaliseen tapahtumaan – oletko sinä yksi heistä?

Päivitetty 03.03.2022 19:18.
Kolme henkilöä ovat kuvassa selkä edellä. Heillä on päällään päällyspaidat, joiden selässä on Sorjonen-sarjan kuvat. Keskimmäisellä henkilöllä on valkoinen paita, jossa lukee teksti Sorjonen isolla ja kuvassa on sarjan hahmoja. Kuvan kolme henkilöä halaavat pitävät käsiään toistensa harteilla ja vyötäisillä halausomaisesti.
Kuvateksti Sarjat yhdistävät! Sorjonen on saanut runsaasti myös kansainvälistä huomiota ja fanitusta Netflix-näkyvyytensä ansiosta.
Kuva: Fisher King Oy/Pexels, kuvankäsittely: Mikael Norri

Juhlistamme Sorjosen viimeistä kautta Areenassa 7.3. klo 19. Kaikki katsojat voivat osallistua suoraan lähetykseen chatin kautta. Lisäksi etsimme muutamia sarjan ystäviä itse tapahtumaan.

Rikossarja Sorjosen viimeinen tuotantokausi Muraalimurhat nähdään yksinoikeudella Areenassa 4.3. ja TV1:ssä 6.3. alkaen. Samannimiseen elokuvaan perustuva kausi sisältää yli 40 minuuttia lisämateriaalia ja erilaisen loppuratkaisun.

Tarinan päättymisen kunniaksi järjestämme virtuaalisen tapahtuman Sorjonen - tapaa tekijät, johon ovat tervetulleita kaikki sarjan ystävät.

Lähetykseen on lupautunut kattava joukko rikosdraaman keskeisiä tekijöitä. Tapahtumaan osallistuvat näyttelijät Ville Virtanen (Kari Sorjonen), Anu Sinisalo (Lena Jaakkola), Olivia Ainali (Janina Sorjonen) ja Lenita Susi (Katia Jaakkola), sarjan luoja Miikko Oikkonen sekä ohjaaja Juuso Syrjä. Juontajana toimii Jenny Lehtinen.

Luvassa on taatusti kiinnostavaa keskustelua ja materiaalia Sorjosen tarinasta ja taustoista, yllätyksiä unohtamatta. Tärkeä rooli on katsojilla, jotka voivat esittää kysymyksiä ja kommentteja Areena-lähetyksen alla pyörivän chatin kautta.

Sen ohella tosifaneille on tarjolla melkoinen elämys - nimittäin mahdollisuus päästä virtuaalisesti mukaan itse tapahtumaan! Alla olevalla lomakkeella tapahtuva haku on voimassa 3.3. klo 19 asti. Olemme yhteydessä valittuihin viimeistään seuraavana päivänä.

päivitys 25.2. klo 11.40: lisätty Lenita Susi vieraiden joukkoon.

päivitys 3.3. klo 19.15. haku on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille!

Lisää aiheesta Yle Areenassa