Mitä tehdä rakkaille, mutta hankalille tavaroille? Kerro tarina ikimuistoisesta esineestä!
Jos olisit vastuussa isoäidin iltapuvuista, joissa hän on juhlinut Linnassa, mitä tekisit niille? Entä Viipurista 1940 evakuoitu Raamattu, kuka sen perii? Kerro sinun aarteesi tarina.
Suomalaisissa kodeissa on vähintään 10 000 esinettä, monissa niitä 100 000. Tavaraa on vintti, kellari ja ehkä jopa vuokrattu varastokin täynnä.
Tavarapaljouden joukossa on helmiä. Esineitä, joihin on liittyy pala omaa henkilöhistoriaa, Suomen tarinaa ja merkkejä maailman muuttumisesta.
Näitä aarteita ei heitetä muutossa pois, vaikka koville se saattaa ottaa. Mutta mitä niille voisi tehdä? Ottaisiko ne joku taho talteen?
Nuppu Stenros kertoo, miltä tuntuu kantaa vastuu isoäidin eli koko kansan tunteman Kyllikki Virolaisen vaatekokoelmasta ja muuton keskellä Joel Hallikainen pohtii Viipurista vuonna 1940 pelastetun Raamatun arvoa.
Jos sinulla on erityinen esine tai kokoelma, johon liittyy väkevä tarina, soita lauantaina 5.3. klo 19-21 Ikimuistoisten esineiden iltaan. Numero Yle Radio 1:n suoraan lähetykseen on 09-144800.
Tavaroiden tarinoita kommentoivat studiossa Minna Joenniemen kanssa antiikkiasiantuntija Wenzel Hagelstam, Museoviraston pääjohtaja Tiina Merisalo ja tutkija Eerika Koskinen-Koivisto. Tuuletetaan yhdessä tavaroihin liittyviä tarinoita ja tunteita!
Voit myös jakaa tarinasi ja halutessasi kuvan esineestä tällä lomakkeella tai sosiaalisessa mediassa tunnisteella #tavaratarina. Jätäthän yhteystietosi, jotta voimme olla sinuun tarvittaessa yhteydessä. Voit lukea muiden tarinoita artikkelin lopusta.
Iltapukuja vuoden lähes jokaiselle päivälle - Kyllikki Virolaisen vaatteiden kohtalo on auki
Nuppu Stenros on saanut ihanan ja kamalan tehtävän. Hän on saman kokoinen kuin rakas isoäiti Kyllikki Virolainen (1923-2009). Niinpä Nupun vastuulla on ratkaista, mitä tehdään tämän vaatteille. Niitä on kaapit täynnä.
– En ole laskenut niitä, mutta täältä saisi iltapuvun - ellei ihan vuoden jokaiselle päivälle - niin melkein.
Kun Kyllikki Stenros ja poliitikko Johannes Virolainen menivät naimisiin, heistä tuli koko kansan tuntema pari.
– Muistan lapsuudesta, kun Linnan juhlien jälkeen julkisuudessa kommentoitiin, mitä isoäidillä oli päällä. Että miten se kehtaa vielä laittaa niitä rusetteja, kun ne eivät ole enää yhtään muodissa. Minusta oli kuitenkin ihanaa, että hän aina laittoi omannäköisen puvun.
Nuppu helähtää usein nauruun penkoessaan eri vuosikymmenniltä olevia muotiluomuksia. Kaapista löytyy niin villakankainen perinneasu kuin kimalteleva ilmestys, jonka puhvihihoihin mahtuisivat maailman vahvimman miehen hauikset.
Kyllikki Virolainen seurasi muotia ja hänen omistautumisestaan edustustaville vaatteille kerrotaan suvussa:
– Isoäiti söi purkista valkoisia papuja, jotta he saivat ostettua Amerikan reissulta ihania kankaita.
Linnan juhlien asut olivat Vironperän vetonaula, kun pariskunnan koti toimi museona. Parhaimpina vuosina siellä vieraili 10 000 kävijää. Nyt museo on suljettu.
Koronan aikaan Nuppu Stenros on viettänyt siellä aikaa lapsiensa kanssa ja on ehtinyt tutkia tarkemmin isoäidin historiaa. Hän on löytänyt uusia puolia naisesta, joka juhla-asuja hän on käyttänyt.
– Havahduin, että täällä on isoäidin naisasialiikettä käsittelevä kirjahylly ja löysin hänen tekemiensä radio-ohjelmien käsikirjoituksia. Hänellä on ollut oma ura. Ja hän oli tehnyt paljon työtä muun muassa tyttöjen oikeuksien puolesta.
Lapsenlasta painaa vastuu ilmastosta. Osan rakkaan isoäidin vaatteista hän haluaa pitää itse, mutta voisiko osan laittaa kiertoon.
– En ole muodin tuntija, mutta ystävät ovat kertoneet, että tällaisia kankaita ei enää tehdä. Kiinnostaisi, että mitä jos puvut muodistettaisiin, tuotaisiin tähän aikaan.
Toiveena on, että ammattilainen arvioisi vaatekokoelman, ettei perikunta heitä helmiä roskiin.
Toistaiseksi Nuppu Stenros on ratkaissut tavaraongelman kuten moni muukin. Hän ei ole vielä tehnyt asialle mitään.
Joel Hallikainen ja tarina raamatusta, jonka sota teki taas ajankohtaiseksi
Joel Hallikaisen talo Raisiossa on myynnissä. Se on ollut seitsenhenkisen perheen koti 40 vuotta. Nyt Hallikainen muuttaa vaimonsa kanssa kahdestaan pienempään asuntoon.
Eletään eräänlaista aviokriisiä, jossa puolisot neuvottelevat, mitä vanhasta elämästä kannetaan uuteen. On käynyt ilmi, että eri esineet ovat aviopuolisoille tärkeitä.
Hallikainen pohtii karsiessaan tavaroita:
– Miten esine on minuun liittynyt ja mitä se tuki minussa silloin, kun sen sain tai hankin. Ja miksi se roikkuu minussa nyt.
Mutta mitä tehdä palkinnoille ja kultalevyille? Hallikainen ei tunne muusikkoa, joka olisi heittänyt levyt ne pois. Hän sai lahjoitettua kahdeksan muuttolaatikollista fanipostia eli noin 15000 kirjettä ja korttia Suomen Pop & Jazz arkistoon jo 2014.
Yksi aarre on sellainen, jonka tarinan hän haluaa kertoa juuri nyt sodan sytyttyä. Hän sai sen tuttavalta, joka kävi mökillä vieraana.
- Sain häneltä oudon lahjan eli Raamatun. Hän kertoi saaneensa sen isältään, joka oli ollut yksi viimeisistä Viipurista lähtijöistä talvisodan lopulla.
Raamatun kansilehdelle on kirjoitettu sen tarina:
Muisto Viipurin viimeisistä päivistä maaliskuussa armon vuonna 1940. Noista epätoivon päivistä. Etsittyäni löysin ja "evakuoin" tämän pyhän kirjan eräästä rikkiammutusta kirjakaupasta, jonka nimeä ei ollut edes näkyvissä. Toivon, että osaan käyttää tätä hyödykseni.
Vasta myöhemmin kävi ilmi, että tuttava oli lahjan antaessaan tiennyt olevansa kuolemansairas.
- Tuli valtava vastuu minulle. Lasten kuvien jälkeen tämä on esine, josta en luovu.
Nyt Raamattu ja maailman tilanne vievät Hallikaisen ajatukset lähisukulaisten kokemuksiin sotien aikana, jolloin Suomen rajat piirrettiin uudestaan.
Mitä esineitä museo pelastaa?
Kun käsissä on rakas, hankala esine niin moni haluaisi lahjoittaa sen turvaan museoiden kokoelmiin.
Hetekat, poljettavat ompelukoneet, kaappikellot, urheilijoiden mitalikokoelmat, suuret koneet ovat esineitä, joille museoiden kokoelmista vastaavat joutuvat sanomaan - ei kiitos. Meillä on useampia kappale. Tai ei mahdu.
Esimerkiksi Tuusulan Lottamuseolla on jo yli sata lottien pukua. Mutta heitä kiinnostavat muun muassa pikkulottien puvut, harmaat työesiliinat ja -takit, lottien housu-asut, haalarit ja voimistelupuvut. Näitä vaatteita ei helposti enää löydy.
Esineiden ottaminen museoiden kokoelmaan harkitaan aina tarkkaan ja tavaran tarinalla on väliä.
Olennaista on kysyä, mitä sen myötä tallentuu tästä ajasta tuleville sukupolville. Museot ovat jakaneet keskenään vastuuta eri elämän alueiden tallentamisesta kokoelmiin.
Tässä esimerkkejä siitä, millaisia tavaroita kaivataan juuri tällä hetkellä eri puolella Suomea:
Tampereella sijaitseva Työväenmuseo Werstas kerää tulevaa Ysäri -näyttelyä varten esineitä, jotka kertovat 1990-luvun tuomista muutoksista. Espoon kaupunginmuseo kaipaa kuvia juhlinnasta, kun Espoon muuttui kauppalasta kaupungiksi 1972. Seinäjoen uutta museokeskusta varten kerätään niin soihin kuin tansseihin liittyviä muistoja ja esineitä. Lapin maakuntamuseota kiinnostaa Rovaniemen kyliin liittyvä aineisto. Espoon Museo Leikki on kiinnostunut turvaleluista, jotka ovat auttaneet vaikeina hetkinä.
Lisää museoiden tallentamista aarteista Ikimuistoisten esineiden illassa Yle Radio 1:ssä lauantaina 5.3. klo 19-21.
Tähän kerääntyy tavaroiden tarinoita:
