Koko Eurooppa oli ikimetsää ennen ihmistä – nyt metsätuho on lähes totaalinen
Ensimmäinen metsätuhon aalto on pyyhkäissyt Euroopan ylitse jo 4000 vuotta sitten, kun maanviljely alkoi. Yksi viimeisistä alkukantaisen lehtimetsän rippeistä on Bialowiezan puisto Puolan ja Valko-Venäjän rajalla.
Jääkauden jälkeen 8000 vuotta sitten koko Eurooppa Atlantin rannoilta Ural-vuorille asti oli ikimetsää, jota vain vuoristot ja joet katkoivat. Meillä nykyihmisillä ei ole kokemusta tästä kadonneesta maailmasta.
Jo tuhansia vuosia ennen maanviljelyä metsästäjät polttivat metsään aukeita, joille kauriit tulivat laiduntamaan. Kohta raivattiin peltoja ja ihmisen mukana kulkevat kotieläimet talloivat metsien taimet. Sitten rakennettiin rautaruukkeja, höyrysahoja, laivoja ja rautateitä. Keksintö keksinnöltä ihminen tyhjensi metsää syvemmältä. Luonnontilaisesta metsästä tuli osa Euroopan menneisyyttä, satujen ja mielikuvitusolentojen maailma.
Meillä nykyihmisillä ei ole kokemusta tästä kadonneesta maailmasta.
Aavistuksen Euroopan alkukantaisesta metsästä voi saada Puolassa Bialowiezan kansallispuistossa. Siellä on säästynyt lähes koskemattomana lauhkean vyöhykkeen lehtevää aarniometsää.
Bialowiezan puisto levittäytyy parinkymmenen kilometrin kaistaleena Puolan ja Valko-Venäjän rajamaille. Usein arvokkaat vanhat metsät ovat säästyneet nimenomaan lähellä valtioiden rajoja.
– Aarniometsät ovat olleet kautta vuosisatojen osa valtioiden puolustusjärjestelmää. Tiheä metsä on edullinen suoja hyökkääjää vastaan, kertoo metsäekologian professori Bogdan Jaroszewicz. Hän johtaa Varsovan yliopiston biologista tutkimusasemaa Bialowiezassa.
Bialowieza on historiallinen oikku. Metsä rauhoitettiin hakkuilta jo 1400-luvulla, koska se palveli Puolan ja Liettuan kuninkaallisten metsästysharrastusta. Erityisesti yksi metsän asukeista, visentti eli euroopanbiisoni, on tehnyt metsästä arvokkaan. Metsä on varjellut visenttiä, ja visentti metsää.
Bialowieza edustaa eurooppalaista metsää ennen maanviljelyä. Eurooppa tuhansia vuosia sitten kasvoi monimuotoista metsää, jossa esiintyi kymmeniä puulajeja - pyökkiä, kastanjaa, jalavaa, vaahteraa, lehmusta ja valkopyökkiä. Puut saattoivat varttua rauhassa monisatavuotiaiksi. Vanhimmat puut olivat tuhatvuotisia tammia ja marjakuusia.
Manteretta hallitsivat laiduntavat kasvinsyöjät; alkuhärät, saksanhirvet, kuusipeurat, metsäkauriit, villisiat ja villihevoset.
Lahoavaa puuta oli moninkertaisesti verrattuna nykyisiin kasvatettuihin metsiin. Puut antoivat vielä sata vuotta kuolemansa jälkeen uutta elämää hitaasti kasvaville sienille, lahoa nakertaville kuoriaisille ja kaarnaa tökkiville linnuille.
Joet ja järvet olivat kirkkaampia, sillä sankkojen metsien juuristot sitoivat irtaimen saven ja hiekan tiukasti kiinni maahan.
Kaksi tutkijoiden koulukuntaa kiistelee siitä oliko Euroopan muinainen metsä täysin lävitsepääsemätöntä tiheikköä vai laiduntajien syömää savannimaista pusikkoa.
Metsäekologian professori Bogdan Jaroszewicz arvioi, että Etelä-Euroopassa runsaat laiduntajien laumat avasivat maisemaa savannimaiseksi. Kuitenkin Alppien pohjoispuolella kylmät talvet rajoittivat kauriiden määriä, joten metsä kasvoi hyvin tiheäksi ja synkäksi.
Koskematonta metsää on säilynyt näihin päiviin asti lähinnä harvaan asutuilla takamailla. Mutta Jaroszewicz ei halua puhua koskemattomasta metsästä. Sellaista ei ole koskaan ollut olemassa.
– Mitkään metsät eivät ole olleet ihmistoiminnan ulottumattomissa. Ihmisen vaikutus on jatkunut vuosituhansia kaikilla mantereilla. Olemme sotkeutuneet kaikkiin ekologisiin prosesseihin polttamalla, hakkaamalla ja kylvämällä viljaa
Missä viimeiset Euroopan viimeiset ikimetsät sitten ovat? Jaroszewicz alkaa luetella. Puolan jalopuumetsät, Karpaattien pyökkimetsät, Unkarin rajaseutujen alavat metsät, Etelä-Uralin metsät... Euroopan aarniometsät voi oikeastaan luetella nimeltä yhden haastattelun aikana. Ja voisi pikemmin puhua puistoista kuin metsistä. Useimmat kohteet ovat muutamien kilometrien levyisiä laikkuja.
Metsät on Euroopassa ajettu vuorille. Luonnontilaista metsää on säästynyt enimmäkseen alueilla jotka olivat kaukana kehityksen ja talouskasvun keskuksista.
Suomessa voisi erehtyä ajattelemaan, että Eurooppa on edelleen metsäinen manner. Humboldtin yliopiston tutkimuksen mukaan jopa 70 prosenttia Euroopan luonnontilaisista metsäalueista on Suomessa. Tästä tutkimuksesta tosin puuttuivat tiedot Ruotsin ja Venäjän metsistä.
Mutta Suomessakin luonnontilaista metsää on hyvin vähän, alle kolme prosenttia Suomen metsäpinta-alasta.
Jopa 70 prosenttia Euroopan luonnontilaisista metsäalueista on Suomessa.
Euroopan metsäistä menneisyyttä voidaan selvittää kaivamalla soiden turpeeseen ja järvien pohjamutiin kerrostuneita siitepölyhiukkasia. Tutkimuksen mukaan metsä on alkanut nopeasti väistyä jo 4000 vuotta sitten, kun maanviljelys ja karjatalous alkoivat yleistyä. Metsää lähdettiin raivaamaan pelloksi ja laitumeksi lehmille, sioille ja lampaille.
Välimeren rannikoille metsien totaalinen tuho tuli ensimmäisenä. Etelä-Euroopassa suurin osa maasta oli raivattu ruuantuotantoon jo 3000 vuotta sitten.
Varhaisessa maanviljelyssä ei käytetty lannotteita, joten maata tarvittiin jatkuvasti lisää. Maaperän ravinteet kulutettiin loppuun muutamassa vuodessa ja kohta piti raivata seuraava metsänkaistale pelloksi.
Väestönkasvun ja varhaisen teollistumisen myötä tämä metsätuho kiihtyi kiihtymistään. Metsää hakattiin talojen lämmittämiseen, ruuanlaittoon, rakentamiseen, raudan sulattamiseen sekä lasin ja tiilen valmistukseen.
Lopputulos oli lähes täysin auki hakattu Eurooppa. Metsäpeitteen pohjalukemat saavutettiin 1900-luvun alussa.
Viimeisen sadan vuoden aikana metsän pinta-ala on kuitenkin lähtenyt lisääntymään. Eurooppa vihertyy hiljalleen, mutta nykymetsät ovat viljeltyjä metsiä.
Voittajia suuren metsätuhon keskellä ovat olleet mänty ja kuusi, joita on helppoa ja tehokasta viljellä.
– Täällä Puolassakin pitäisi luomnollisesti kasvaa pyökkien ja tammien sekalehtimetsää, kuten Bialowiezassa, mutta 80 prosenttia Puolan metsistä on istutettua mäntyä ja kuusta, Jaroszewicz kertoo
Onko eurooppalainen ikimetsä siis kadotettu? Jaroszewicz ei ole kovin toiveikas. Hakkuupaine lisääntyy jatkuvasti, myös suojelluilla alueilla.
– Kyllähän avohakattu ja istutettu metsä voi muuttua takaisin luonnontilaiseksi, jos se jätettäisiin rauhaan. Mutta jos alueelle istutetaan vieraita puulajeja, kuten Puolassa, paluu alkuperäiseen on todella hidasta. Se kestää useita satoja vuosia.
Metsän aikataulu on paljon hitaampi kuin ihmisen aikataulu.
Artikkelia varten haastateltiin myös metsäekologian dosenttia Olli-Pekka Tikkasta Itä-Suomen yliopistosta.
