Hyppää pääsisältöön

YleX

Feminismin nousu raivasi tietä myös genrelle, jota vielä 40 vuotta sitten pilkattiin – “Tämä musiikki pysyy meidän verenkierrossa”

Päivitetty 14.03.2022 11:34.
Erika Vikman ja Eini pinkissä avaruudessa diskopallojen edessä.
Kuvateksti 2020-luvulla suomidisko elää uutta nousua Erika Vikmanin (vas.) johdolla.
Kuva: Erika Vikmanin kuva: Nelli Kenttä / YleX, Einin kuva ja kuvanmuokkaus: Raine Laaksonen / YleX

Erika Vikman, Litku Klemetti, Eini ja Meiju Suvas kertovat, miksi suomidisko iskee tässä ajassa.

Muutama vuosi sitten Erika Vikman keikkaili Kanariansaarilla. Danny oli esitellyt Vikmanille paikalliset Suomi-baarit, joissa ihmiset pääsivät juhlatunnelmaan vanhojen suomidiskobiisien voimin. Vikmanista paikat näyttivät kiehtovasti siltä kuin olisivat suoraan 1970- ja 80-luvuilta.

Vikman esitti juottoloissa tangoa ja iskelmää, mutta myös vanhoja suomidisko-covereita. Ne menivät läpi kuin väärä raha.

Vuonna 2016 Vikman oli kruunattu tangokuningattareksi, ja siitä asti hän oli tehnyt tanssilavakeikkoja ympäri Suomea ja eteläisiä lomakohteita. Hän oli tehnyt levytyssopimuksen Sonylle ja julkaissut muutaman perinteisen iskelmäsinglen. Ne eivät olleet isoja hittejä, eivätkä ollenkaan sitä, mitä Vikman halusi tehdä.

Suomidisko oli hänellä veressä, ja Kanarian-kokemus tuntui käänteentekevältä. Pian diskovaikutteet alkoivat kuulua valtavirtapopissa ympäri maailman Dua Lipasta Lady Gagaan ja Doja Catista Sam Smithiin.

Disko oli tullut takaisin – josko se oli koskaan mihinkään mennytkään.

“Tällaista läähätystä ei Lapin tyttö laula”

Eini Pajumäki (os. Orajärvi) kuuli tulevaisuutensa 1970-luvun puolivälissä. Teini-ikäinen Eini istui kotonaan Pellossa ja kuunteli ruotsalaista radiokanavaa, josta kuuli kaikkea paljon kiinnostavampaa kuin kotimaisilta kanavilta. Kuten diskoa.

Käänteentekevä hetki oli vuonna 1977, kun radiosta kuului Giorgio Moroderin Moog-syntetisaattorin futuristinen pulputus. Donna Summerin kerrottiin purkittaneen kappaleen lauluosuudet yhdellä otolla. Musiikkijournalisti Simon Reynolds on kirjoittanut, että 1980-luku alkoi Donna Summerin I Feel Lovesta. Kappale oli pioneerityö.

Eini kuunteli laulua haltioituneena. Hän äänitti sen c-kasetille ja kuunteli sitä koko ajan. Siitä lähtien hänelle oli selvää, millaista musiikkia hän haluaa itse tehdä.

Samaan aikaan Einin isoveli kävi töissä Ruotsissa. Hän kannusti siskoaan diskomusiikkia kohti. Veli sattui kuulemaan Ruotsissa Baccaran kappaleen Yes Sir, I Can Boogie. Hän osti levyn ja lähetti sen siskolleen.

Sekin laulu oli Einin mielestä valtavan ihana. Hän vei sen Toivo Kärjelle saatesanoilla, että tällaista hän haluaa laulaa. Kärki vastasi kannustavasti, että “tällaista läähätystä ei Lapin tyttö laula.”

Eini värikkäiden valojen edessä.
Kuvateksti Teini-ikäinen Eini kuuli vuonna 1977 Donna Summerin diskohitin I Feel Loven ja tiesi mitä halusi tehdä.
Kuva: Raine Laaksonen / YleX

Yes sir, alkaa polttaa

Diskomusiikki oli 1970-luvun lopussa punkin rinnalla ajan merkittävin musiikki-ilmiö. Aluksi disko oli alakulttuurien musiikkia ja suosittua esimerkiksi homoklubeilla, mutta viimeistään 70-luvun lopussa se soi jo kaikkialla. Suomessa kaupallinen musiikki keskittyi silloin vielä käännösiskelmiin, joita tehtiin aina ajan suosituimmasta musiikista. Niin syntyi väistämättä myös ilmiö nimeltä suomidisko.

Kului pari kuukautta siitä, kun Eini oli käynyt Toivo Kärjen toimistossa. Myös Suomessa Baccaran biisistä oli tullut valtava hitti ja “Lapin tyttö” pääsi levyttämään laulun. Esikoissingle teki Einistä yhden suomidiskon keskeisistä tähdistä ja pioneereista.

– Sille laululle oli haluajia paljon. Siihen aikaan joutui myös tappelemaan paljon käännöksistä, että kuka saa laulaa ja mitä. Levy-yhtiön tyypit tietysti antoivat biisejä omille suosikeilleen. Tässä tapauksessa sain laulun saatesanoin: no annetaan sen Lapin tytön yrittää. Olinhan sitä jo itse levy-yhtiölle ehdottanut.

Vuoden 1977 lopussa ilmestyneestä Yes sir, alkaa polttaa -kappaleesta tuli valtaisa hitti ja se on säilyttänyt asemansa yhtenä suomidiskon keskeisistä tyylinäytteistä. Silloin laulu äänitettiin vielä ison orkesterin voimin Kassu Halosen johtamana. Muutama vuosi myöhemmin syntyi koneiskelmän käsite ja Jori Sivosen ohjelmoidut koneet ottivat orkesterin paikan Eininkin tuotannossa.

– Se oli tosi hyvä, että alettiin käyttää koneita, mutta oli se vähän sellaista humppadiskoa. Se oli soundiltaan ohuempaa kuin Earth, Wind & Firen kaltainen jytkedisko, jota mä pidin oikeana diskomusiikkina, Eini sanoo.

Tiesit koko ajan, että kaikkien alan tyyppien mielestä sä esität ihan paskaa musaa, mutta yleisö tykkäsi ihan älyttömästi.

― Eini Pajumäki

Kansa rakasti koneiskelmää ja levyt myivät, mutta monet kanssamuusikot ja kriitikot pilkkasivat sekä vähättelivät. 80-luvulla kriitikot olivat rockväkeä eikä suomidiskolla ollut heidän silmissään uskottavuutta. Topi Sorsakoski sanoi Soundin haastattelussa jopa, että “kaikki jorisivoset pitäisi ampua”.

– Tiesit koko ajan, että kaikkien alan tyyppien mielestä sä esität ihan paskaa musaa, mutta yleisö tykkäsi ihan älyttömästi.

Artistien piti valita ryhmänsä. Rokkarit olivat ylintä kastia, diskomusiikin esittäjät alempana, tanssilava-artistit vielä alempana. Eini muistelee yhä lämmöllä keikkaa Alibi-yökerhossa, joka oli aikanaan ravintolatyöntekijöiden ja muusikoiden suosiossa. Yleisössä istui rokkareita Remu Aaltosesta ja muista Hurriganesin jäsenistä lähtien.

Suomidiskon esittäjät olivat useimmiten naisia, ja hyvästä mausta päättivät miehet.

Tanssilavabuumi tuhoaa diskon

Aluksi Meiju Suvas oli vähän kuin Remu Aaltonen: laulava rumpali. Hän perusti ensimmäisen bändinsä teini-ikäisenä ja oli legendaarisen rumpalin Upi Sorvalin opissa. Opiskeluvuosina Kauppaopistossa hän luopui rummuista. Hänestä tuli sanojensa mukaan bändin “pystysolisti”.

Kaj Westerlund kiinnitti Suvaksen Tilt-levymerkille, jolle myös Kaija Koo levytti diskovaikutteista musiikkia Steel City -yhtyeessä.

Suvas toimi uransa alussa myös diskotanssien opettajana. Hänen tiensä suomidiskon ytimeen alkoi siitä, kun Jori Sivonen kysyi kiinnostusta lähteä taustalaulajaksi Dublinissa järjestettäviin Euroviisuihin. Vuosi oli 1981, biisi oli Titanic, ja sen esittäjän tietävät kaikki.

Frederik jäi karsinnoissa kuitenkin seitsemänneksi ja Dublinin-reissu jäi tekemättä. Suvas teki kuitenkin vaikutuksen Frederikiin, joka palkkasi hänet taustalleen koko kesäksi. Ja seuraavaksi kesäksi, jolloin Suvaksella oli jo oma listaykkönen suomidisko-hitillään Tahdon sinut.

– Mua huudettiin siellä lavalla vähintään yhtä paljon kuin Reetua. Sanoin Reetulle, että vähän enemmänkin voisi jo maksaa. Sain 15 markan palkankorotuksen.

Meiju Suvas värikkäiden valojen edessä.
Kuvateksti Meiju Suvas muistelee, kuinka Agentsin tanssilavabuumi 1980-luvun puolivälissä "sotki diskomeiningin ihan täysin".
Kuva: Raine Laaksonen / YleX

Suvas on levyttänyt useita suomidiskon klassikoita: Viet itsekontrollin, Kova duuni on rahaa, Tahdon sinut, Pidä musta kiinni.

Einin 80-luvun suomidiskon helmiä ovat esimerkiksi Uuno Turhapuro Armeijan leivissä -elokuvassakin kuultu Kesä ja yö, Madonna-käännös Olen neitsyt sekä Laura Branigan -käännös Tyydytys. Niin Suvaksen kuin Eininkin keikkakalenterit olivat täynnä 80-luvun puoliväliin saakka.

Sitten tuli iskelmää ja rautalankaa soittanut Agents, joka aloitti uuden tanssilavabuumin.

– Agents sotki meidän diskomeiningin ihan täysin, Suvas sanoo ja nauraa.

Tunnelma keikoilla muuttui, Eini sanoo. Hän huomasi, että disko ei enää purrut yleisöön samalla tavalla.

– Mun piti tehdä valinta, että joko mä lopetan kokonaan tai jatkan ja alan esittämään tanssilavamusiikkia. Valitsin jälkimmäisen ja lähdin Agentsin aurassa tekemään tanssilavakeikkoja seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi, Eini sanoo.

Myös Suvas siirtyi esittämään tanssilavamusiikkia. Monet lopettivat kokonaan, kuten Mona Carita.

Kärjistetysti voi sanoa, että hillittömän suosituksi noussut Topi Sorsakoski & Agents tuhosi suosiollaan suomidiskon. Tai vähintään siirsi yleisön korvat toiseen asentoon. Suomidiskon aikakausi loppui kuin seinään 80-luvun puolivälissä. Suomidisko unohtui löydettäväksi.

Suuri seksipyörä

Litku Klemettinä tunnettu Sanna Klemetti syntyi samoihin aikoihin vuonna 1987. Klemetti on sekoittanut musiikissaan niin rockia, indietä, iskelmää kuin hieman progeakin. Kuhmossa kasvanut Klemetti fanitti iskelmää jo lapsena ja kuunteli runsaasti esimerkiksi Taiskaa.

Hän suunnitteli omaa diskolevyä vuosia. Se syntyi lopulta yhdessä Pekka Tuomen kanssa koronaeristyksissä keväällä 2020. Kukkia muovipussissa oli yksi vuoden 2021 kehutuimpia kotimaisia levyjä. 2020-luvulla suomidisko kelpaa myös kriitikoille. Klemetin diskolevyssä on tyypillisiä suomidiskon piirteitä, kuten suorasukainen seksuaalisuus kappaleessa Suuri seksipyörä.

– Jo kymmenen vuotta sitten Jyväskylässä Radio Hearin porukoissa kuunneltiin paljon iskelmää. Tuollaiset ilmiöt aina kuplii ja jonkin ajan päästä ne on jo valtavirtaa. Tällainen kasaridisko taitaa olla nyt ihan kansainvälinen buumi, Klemetti sanoo.

Kansainvälisestä suosiosta käy esimerkiksi brittiläisen Dua Lipan Future Nostalgia (2020), jonka nostalgia kurottaa vuosituhannen vaihteen diskoon. Se on ollut valtaisa hittilevy.

Litku Klemetti pinkissä avaruudessa diskopallon edessä.
Kuvateksti Sanna "Litku" Klemettiä inspiroi suomidiskon naisten asenteet.
Kuva: Nelli Kenttä / YleX, kuvanmuokkaus: Raine Laaksonen / YleX

Klemettiä kiehtoo suomidiskossa se, että lauluissa on tunnetta ja voimaa, mutta ne ovat myös kepeitä ja tarttuvia.

– Suomidiskossa on sellainen inhimillinen tatsi, mikä tekee siitä erityistä. Nykyään se herättää paljon tunteita ja muistoja lapsuudesta.

Suomidiskossa Klemettiä inspiroi myös vahvat naiset, heidän asenteensa ja ulosantinsa.

Kake Randelin on yksi suomidiskon miespuolisista uranuurtajista ja myös Fredi teki yhden diskolevyn, mutta suurin osa suomidiskon esittäjistä on ollut naisia. Kappaleiden takana on ollut tosin useimmiten miehet.

Tyypillinen yhdistelmä oli, että Raul Reiman sanoitti ja Jori Sivonen sävelsi sekä sovitti. Emilia oli harvinainen poikkeus, joka vuonna 1982 käänsi itse esimerkiksi italiankielisiä kappaleita ainoaksi jääneelle albumilleen. Se on noussut 2000-luvulla keräilyharvinaisuudeksi ja kulttimaineeseen Satan In Love -käännöksen levittyä netissä.

Tässä ajassa suomidisko resonoi eri tavalla. Feminismi ei ollut päivänpolitiikan tai popmusiikin kestopuheenaihe 1980-luvulla. Nyt suomidiskon kappaleet voi kuulla aikaansa edellä olevina, feministisinä ja vahvojen naisten esittäminä. Suomidisko oli kevyttä mutta uskaliasta: seksuaalisuudesta laulettiin paljon suoremmin kuin tanssilavojen iskelmissä.

Vaikka ei suoruus aina mennyt levy-yhtiön miehille läpi nikottelematta, mistä kertoo Toivo Kärjen Einille osoittama kommentti läähättämisestä.

2010-luku oli feminismin valtavirtaistuttua myös popmusiikissa emansipaation aikaa. Tasa-arvo ja vähemmistöjen oikeudet nousivat tärkeiksi puheenaiheiksi. Olisikin ollut oikeastaan ihme, jos alakulttuurien voimaantumisesta ja biletyskulttuurista syntynyt diskomusiikki ei olisi tullut takaisin.

Cicciolinasta tulee suomidiskon merkkipaalu

Erika Vikman osuu tähän aaltoon täydellisellä ajoituksella. Hän sanoo tulevansa perheestä, jossa on kuunneltu todella paljon suomi-iskelmää.

Vikmanin sooloura lähti lentoon, kun hän vaihtoi vuonna 2018 levy-yhtiötä Sonylta Mökkitielle ja siirtyi suomidiskon pariin. Intressit kohtasivat: Vikman halusi tehdä tämän päivän Kikkaa. 1990-luvun taitteessa suursuosioon noussut Kikka edustaa kolmannen aallon suomidiskoa, jossa on vaikutteita 90-luvun tanssimusiikista, kuten eurodancesta.

Mökkitien tyypeiltä ei ollut myöskään jäänyt havaitsematta, että uudella suomidiskolla voisi olla taas kysyntää. Vuonna 2020 UMK:n yhteydessä julkaistusta Cicciolinasta tuli valtava hitti ja nykysuomidiskon merkkipaalu, jopa statement: avoimen feministinen, seksuaalisuutta ja vapautta korostava laulu.

– Kyllä suomidiskolla ihmiset saa viimeistään vapautumaan ja hyvälle tuulelle. Jossain vaiheessa tanssilavakeikoilla huomasin, että en enää nauttinut niillä keikoilla minkään muun kuin suomidiskon esittämisestä. Niissä olin vahvimmillani.

Uutta musiikkia syntyy parhaillaan samalla tyylillä.

– Mun mielestä suomidisko on hyvä muistutus menneistä ajoista ja sitä ei kuulu unohtaa. Se on ollut yksi perusta myös tämän päivän modernille musiikille.

Häntä ei haittaisi, vaikka modernia suomidiskoa tehtäisiin enemmänkin.

– Tervetuloa vaan kentälle!

Dua Lipa roikkuu diskopallosta kuun muotoisella keinulla, taustalla pinkki avaruus.
Kuvateksti Dua Lipan diskosävytteinen Future Nostalgia oli yksi vuoden 2020 suosituimmista levyistä.
Kuva: pressikuva, kuvanmuokkaus: Raine Laaksonen / YleX

Uusi sukupolvi bilettää suomidiskon tahtiin

Agentsin auraan siirtynyt Eini ei esittänyt Yes Sir, alkaa polttaa -hittiään yli kymmeneen vuoteen. 1990-luvun lopussa ilmapiiri alkoi taas muuttua, kun elektroninen tanssimusiikki alkoi kiinnostaa. Yleisö kyseli keikoilla Einiltä, että mikset vedä niitä vanhoja diskobiisejä, nehän ovat niin hyviä.

Suomidiskobiisit palasivat settiin jäädäkseen.

Eini tunnistaa esimerkiksi Olen neitsyt -kappaleen huumoriarvon, kun nykyiset parikymppiset laulavat sitä keikoilla hurmoksessa. Käännösbiiseissä on ilmeistä camp-arvoa. Mutta erityisen ilahtunut hän on kuullessaan, että esimerkiksi Draamaa-kappale on soinut Euroviisu-klubilla ulkomailla ja yleisö on osannut laulaa sen mukana.

– Euroviisuissa yleisö kuulee mielellään, että lauletaan omalla äidinkielellä. Mielestäni liikaa katsotaan itseämme täällä Suomessa alaspäin. Ei suomen kieli ole yhtään sen huonompi kuin mikään muu.

Eini tekee edelleen uutta musiikkia. Hän sanoo olevansa “niin diskon lapsi kuin vain voi olla”, ja vaikka hänen uusi musiikkinsa ei ole esteettisesti suomidiskoa, niin disko kuuluu yhä musiikin pohjalla.

Eikä keikoista tulisi kuulemma mitään ilman 80-luvun suomidiskobiisejä. Ne tarvitaan oikean tunnelman luomiseksi.

– Mun 22-vuotias poikani haluaa tulla mun keikoille kavereidensa kanssa bilettämään. He kokevat sen musiikin hyvin turvallisena ja hauskana. Kaikki uusi tulee ja menee, mutta tämä musiikki pysyy meidän verenkierrossa.

Juttua korjattu 14.3. klo 11:34: Korjattu vuoden 1981 Euroviisujen järjestämispaikka.