Hyppää pääsisältöön

Flinkkilä & Kellomäki

Päätoimittaja ja pappi Jaakko Heinimäki: “Tämän päivän kirkko on kuin Mersun merkkihuolto marmoritiskeineen, ja tosielämä tapahtuu kuitenkin Tattarisuon pienissä pajoissa.”

Päätoimittaja, pappi ja tietokirjailija Jaakko Heinimäki Flinkkilä & Kellomäki -ohjelman vieraana, kuva otettu Tampereella Mediapoliksen studiolla.
Kuvateksti Päätoimittaja Jaakko Heinimäki Flinkkilä & Kellomäki -ohjelman vieraana.
Kuva: Harri Hinkka, Yle

Kirkko ja kaupungin päätoimittaja Jaakko Heinimäki toivoo kirkon tulevan lähemmäksi ihmisten arkea. Heinimäen mukaan armon sanoma ei ole vain tyhjää lohduttelua. Uskoa, toivoa ja rakkautta tarvitaan erityisesti vaikeina aikoina.

“Sakkeus oli pieni mies, oli pienen pieni mies!”, lauloi kaksivuotias Jaakko Heinimäki topakkana Pelastusarmeijan päiväkodissa. Pelastusarmeijan asenne viehättää Jaakkoa edelleen.

– Siinä on jotakin sellaista tosissaan olemista. Eletään vakaumusta ja uskoa todeksi.

Tosissaan oleminen ja vakaumuksensa näyttäminen on puhutellut Jaakkoa nuoresta saakka. Teinin maailmankuvaa myllersivät Muhammad Alin ajatukset, joihin Jaakko pääsi tutustumaan ensin Suosikin sivuilta. Kun nyrkkeilijälegendasta julkaistiin elämäkerta, Lohjan lukutoukka polki Mäntynummen sivukirjastoon sitä lainaamaan.

– Kirjan luettuani minäkin rupesin harrastamaan nyrkkeilyä, ja koko Amerikan ihmisoikeustilanne alkoi aueta minulle. Myös Alin kääntyminen muslimiksi teki vaikutuksen. Hänkin oli tosissaan.

Oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden teemat syvenivät, kun Jaakko tutustui Martin Luther Kingin ajatuksiin ja luki hänen Ei väkivaltaa -kirjansa. Siinä käytiin läpi baptistipapin ajatuksia kristityn velvollisuuksista ihmisoikeuskysymysten äärellä.

Jaakko Heinimäki pikkupoikana mustavalkoisessa valokuvassa puinen pyssy olalla ja valtava sombrero päässään.
Kuvateksti Iloinen kesänviettäjä lomamökillä Herrainpäivillä Porissa.
Kuva: Jaakko Heinimäen kotialbumi

Toteutuuko tasa-arvo kirkon toiminnassa?

Jaakko jäi rippikoulun jälkeen isoseksi seurakunnan piireihin ja jatkoi lukion jälkeen Helsingin yliopiston teologiseen tiedekuntaan. Sielläkin häntä kiinnostivat erilaiset etiikkaan ja moraaliin liittyvät kysymykset.

Nuori teologi sai pappisvihkimyksen, mutta monipuolinen kirjoittaminen ja erilaiset viestinnän työt muodostuivat pian elämänuraksi. Jaakko Heinimäki on kirjoittanut tietokirjoja esimerkiksi eettisistä kysymyksistä, ruoasta ja viinistä. Hän toimii tällä hetkellä Kirkko ja kaupunki -median päätoimittajana. Työ tarjoaa mielenkiintoisen näköalapaikan niin pääkaupunkiseutulaisten hengellisyyteen kuin kirkolliseen päätöksentekoonkin.

Erilaiset tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden teemat ovat jatkuvasti esillä Jaakon työpäivässä. Toisinaan päätoimittajan sähköpostiin kilahtaa helvetin lieskoja. Korkeimmalle niitä nostattavat keskustelut esimerkiksi samaa sukupuolta olevien avioliitosta.

– Mistään ei niin rivoa palautetta tule, kuin uskovaisilta sitten, kun he pääsevät oikein noilla seksiasioilla fantasioimaan, Jaakko naurahtaa.

En toivo, että seurakunnat olisivat jonkinlaisia franchising-toimipisteitä niin kuin jotkut pikaruokaravintolat, joissa kaikki kalusteetkin ovat samanlaisia, mutta olen tympääntynyt siihen, että kirkosta voi tulla mitä vain.

Journalistisen linjan täytyy pitää silloinkin, kun mielipiteet kuohuvat.

– Ei pidä olla liian sensitiivinen, eikä ottaa liikaa yliherkkyyksiä huomioon. Mutta kyllä tämmöisessä kirkollisessa mediassa paine ja välillä jopa painostus on aikamoista. Täytyy vain pitää jalat maassa ja selkä suorassa.

Kirkon roolia tarkasteltaessa Jaakkoa kaivelee eniten tietty tasalaatuisuuden puuttuminen.

– En toivo, että seurakunnat olisivat jonkinlaisia franchising-toimipisteitä niin kuin jotkut pikaruokaravintolat, joissa kaikki kalusteetkin ovat samanlaisia, mutta olen tympääntynyt siihen, että kirkosta voi tulla mitä vain, Jaakko toteaa.

Esimerkiksi käy tilanne, jossa sateenkaarinuori lähtee rippikoululeirille. Yksittäisten nuorisotyöntekijöiden ja rippipappien asenteet vaikuttavat Jaakko Heinimäen mukaan liian paljon nuorten kohteluun.

– Nuori ja hänen perheensä eivät voi olla täysin turvallisella mielellä siitä, minkälaista julistusta nuori joutuu siellä kuuntelemaan. Sellaista palvelulupausta ei pystytä antamaan, vaikka esimerkiksi tästä nimenomaisesta asiasta meillä on olemassa todella hyvät materiaalit kirkkohallituksesta. Se häiritsee minua todella paljon.

Nuori teologian opiskelija Jaakko Heinimäki mustavalkoisessa valokuvassa vuonna 1985.
Kuvateksti Jaakko Heinimäki teologian opiskelijana vuonna 1985.
Kuva: Jaakko Heinimäen kotialbumi

Kirkko on väline, ei itseisarvo

Maapallon mittakaavassa uskontojen kannatus kasvaa jatkuvasti, mutta luterilaisen kirkon jäsenmäärä Suomessa laskee. Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja yhteiskunta -yksikön johtaja Kari Latvus esitti Maan suola -sivuston pääkirjoituksessaan, että kirkon jäseniä voisi vuonna 2050 olla 35 – 45 prosenttia väestöstä nykyisen vajaan 70 prosentin sijaan.

Muutos näkyisi väistämättä esimerkiksi kirkon taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman romahtamisena. Jaakko Heinimäki ei pidä tilannetta huolestuttavana, ehkä enemmänkin ymmärrettävänä ja hyvänäkin asiana. Muutos pakottaa miettimään, mikä on kirkon kaikkein ominta ydintä.

Jaakon mielestä perimmäistä ponnistelua ei pidä käydä kirkon aseman puolesta. Kirkon pitäisi olla läsnä ihmisten jokapäiväisessä arjessa.

– Tämän päivän kirkko on kuin Mersun merkkihuolto marmoritiskeineen, ja tosielämä tapahtuu kuitenkin Tattarisuon pienissä pajoissa.

Paras voittakoon uskontojen kilvoittelussa - Toista Yle Areenassa

Jaakko Heinimäki muistuttaa, ettei hänen sankarinsa Martin Luther Kingin baptistiseurakunnassakaan instituution yhteiskunnallinen asema ollut se, minkä eteen sydän roihusi.

– Poltteen pitäisi olla evankeliumissa. Uskossa, toivossa ja rakkaudessa. Minusta kaikessa sellaisessa ponnistelussa, joka tähtää kirkon aseman säilyttämiseen tai olemassaoloon, on vähän halpa sävy. Kirkko itsessään ei ole tärkeä. Jumalan rakkauden todeksi tuleminen tässä maailmassa on tärkeää, ja kirkko on väylä sille.

Jaakko uskoo, että kristinuskolla ja luterilaisella kirkolla on ajankohtaista tarjottavaa tässä päivässä, suurten epävarmuuksien ja kovien koettelemusten maailmassa. Keskeistä on armon sanoma.

– Se ei ole vain tyhjää lohduttelua. Olemme eläneet monien pandemioiden, ruttojen ja muiden keskellä. Tällaiset kovat ajat, nyt vielä naapurimaan sotakin, tuovat näkyviin sen kristinuskon sanoman, että kärsivä Kristus on meidän kanssamme. Se ei välttämättä poista meidän tuskaamme ja kärsimystämme, mutta Hän on siinä kärsimyksessä meidän kanssamme. Se on se kaikkein merkittävin juttu.

Flinkkilä & Kellomäki TV1 lauantaina 12.3. kello 17.10 ja sunnuntaina 13.3. kello 9.10 sekä Yle Areena. #flinkkiläkellomäki