Hyppää pääsisältöön

SuomiLOVE

Sairaanhoitajatiimin suuresti arvostama pomo Reija koki elämänsä yllätyksen: “Oot hullu ja ihana! Rakkaudella Samu Haber”

Päivitetty 15.03.2022 16:03.
Reija ja Samu SuomiLOVEn lavalla
Kuva: Atte Mäläskä / Yle

SuomiLOVEn toisessa lähetyksessä nähtiin, kun terveydenhuoltoalan ammattilaisista koostuva tiimi yllätti rakastetun esihenkilönsä Reijan loistokkaalla koko illan yllätyksellä.

SuomiLOVEssa koettiin jälleen riemukkaita ja koskettavia yllätysten hetkiä, kun seitsemänhenkinen sairaanhoitajatiimi oli järjestänyt esihenkilölleen Reijalle koko illaksi ansaittua omaa aikaa Reijan lempipuuhien parissa.

Empaattinen ja aina muita ajatteleva Reija on ollut iso tuki ja turva tiimilleen viimeisen reilun kahden vuoden ajan, joten nyt oli kiitoksen paikka.

Aina muut edellä

Hoitotyötä tekevän sairaanhoitajatiimin yhteinen matka esihenkilönsä Reijan kanssa alkoi yli kaksi vuotta sitten, jolloin Reija aloitti tiimin vetäjänä. Kun sairaanhoitajat Kaisa, Liisa, Eeva ja Maarit kertovat ajatuksiaan Reijasta, hoitajien katseista välittyy vilpitön kunnioitus ja kiitollisuus, joka kiteytyy sanoihin huolehtiva, lämmin ja ymmärtävä.

Reija kävelee kadulla.
Kuvateksti Tässä kohtaa iltaa Reijalla ei ollut aavistustakaan mitä hänen varalleen on suunniteltu.
Kuva: Niki Soukkio / Yle

Kuluneiden kahden vuoden aikana Reijan vetämä, seitsemänhenkinen hoitajatiimi on hitsautunut tiiviiksi ryhmäksi, paljolti Reijan ansiosta.

– Työilmapiiri on kantava voima meidän työssä, ja auttaa meitä jaksamaan. Vaikka tietää aamulla, että on hirveen kiireinen päivä tulossa, niin ei haittaa yhtään tulla töihin, kun tietää että täällä on niin mahtava porukka ja kaikki tukee toisiaan, Maarit pohtii.

Reijan aloitettua työt muutoksia on ollut havaittavissa myös yleisessäkin ilmapiirissä.

SuomiLOVEn katsomossa, jossa Reijan työtoverit ja Samu Haber juonimassa.
Kuvateksti Samu Haber ja Reijan työkaverit juonimassa tulevaa yllätystä.
Kuva: Niki Soukkio / Yle

– Kun Reija tuli kaksi vuotta sitten asemalle, niin tuntui, että koko työpaikan ilmapiiri muuttui sanoin kuvaamattomasti, välittäväksi ja aidoksi, Kaisa muistelee ja lisää:

– ­Koko aseman esihenkilöt auttavat nykyään toinen toisiaan ja myös me tiimit huomaamme sen. Reija on tehnyt valtavasti hyvää.

Hektisen työn lomassa työtiimin merkitys on mullistava, eivätkä naiset pidä sitä ollenkaan itsestään selvänä asiana. Työasioiden lisäksi Reija on osoittautunut isoksi tueksi elämän muiden isojen käännekohtien hetkellä ja ollut aina ymmärtäväinen sekä auttanut parhaansa mukaan.

– Reijan ansiosta meidän tiimistä on muodostunut supersankaritiimi, jonka päähyvis on Reija, Kaisa kiteyttää osuvasti.

Laatuaikaa parhaimmillaan

Kiireisen työn lisäksi Reija on myös kahden pojan äiti ja oma aika saattaa monesti arjessa olla kortilla. Työporukka halusikin yllättää Reijan SuomiLOVEtiimin kanssa nimenomaan omalla laatuajalla ja hemmotella tätä naisen lempiasioilla.

Reija siteet silmillään istumassa taksin kyydissä.
Kuvateksti Siteet silmille ja Lovetaksin kyytiin.
Kuva: Niki Soukkio / Yle

Yllätysten ilta alkoi, kun mitään tietämätön Reija oli matkalla ystävänsä kanssa Rajaton-yhtyeen konserttiin Tampereelle. Reija napattiin konserttijonosta kuitenkin yllättäen LOVEtaksin kyytiin, mistä alkoi jännittävä matka studiolle.

Perillä SuomiLOVEn kakkosstudiolla Reijaa odotti Duudsoneista tutun Jarppi Leppälän isännöimä oman ajan kirpputori. Suureksi kirppisfaniksi kuvailtu Reija oli silminnähden yllättynyt kohdatessaan ihailemansa Jarpin, joka oli järjestänyt paikalle pöydän täyteen Reijan omaan aikaan sopivia kirpputorilöytöjä. Aarteisiin lukeutuivat muun muassa Reijan suosikkiradiojuontajien nimikirjoituksin varusteltu kahvimuki, Hanna Sumarin kuratoima sisustussetti sekä Rajaton-yhtyeen konserttiliput.

Jarppi Leppälä esittelee omaa kirppariiaan SuomiLOVEn studiolla.
Kuvateksti Jarppi oli koonnut kirpputorin juuri Reijaa varten.
Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Isoimman reaktion aiheutti kuitenkin kitara, jonka Jarppi ojensi Reijalle. Pitkään kitaransoitosta haaveillut Reija ei meinannut uskoa silmiään, kun hän luki kitaraan kirjoitetun viestin “Oot hullu ja ihana! Rakkaudella Samu Haber”. Samu on pitkään kuulunut Reijan suosikkiartisteihin, jonka musiikkia kuunnellaan erityisesti automatkoilla.

Reija harjoittelee kitaran soittoa kirpparilla.
Kuvateksti Ja sitten treenaamaan. Opettajana toimii Petteri Sariola.
Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Jotta Reija pääsisi alkuun uuden kitaraharrastuksensa kanssa, Jarppi huitoi paikalle maailmankuulun kitaristin Petteri Sariolan, joka lupasi opettaa Reijalle kitaransoiton perusteet. Hämmentyneenä naurava Reija totesi, ettei kitaransoitosta tulisi varmaan nyt mitään.

– Ai näillä käsillä?, Reija nauroi ja näytti täriseviä käsiään.

Jarppi kertoi, että jos soitto sujuisi hyvin, niin nurkassa ollut punainen nahkatuoli kääntyisi Reijan suosikkiohjelman Voice of Finlandin tapaan. Onneksi paikalle apujoukoiksi saapuivat Younghearted-yhtyeen Reeta, Emil ja Atte, jotka yhdessä Jarpin ja Petterin kanssa auttoivat Reijaa esiintymään.

Younghearted-yhtye saapuu auttamaan Reijaa.
Kuvateksti Younghearted saapuu apuun.
Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Lopulta punainen tuoli kääntyi ja tuolilla istui yksi Voice of Finlandin tähtivalmentajista, Sipe Santapukki. Sipe oli vaikuttunut Reijan soittotaidoista ja piti Reijalle koskettavan puheen.

– Sun vahvuudet on aitous, empaattisuus ja toisten huomioonottaminen. Sä et tekemällä tee itestäs tärkeetä ja just se tekee susta tärkeen”

Sipen tuoli on kääntynyt. Reija esiintyy etualalla.
Kuvateksti Ja Sipen tuoli saadaan kääntymään.
Kuva: Atte Mäläskä / Yle

Kaunis puhe sai ymmällään olevan Reijan silmät kostumaan. Palkintona onnistuneesta esityksestä Sipe ojensi Reijalle keikkapassin, joka oikeuttaisi Reijan vielä illan päätteeksi spesiaaliin konserttielämykseen.

Tiimissä on voimaa

Reijalle järjestetty koko illan yllätys huipentui, kun Jarppi toi VIP-passi kaulassaan kulkevan Reijan mukanaan SuomiLOVEn studiolle suoraan lähetykseen. Vastassa studiolla odotti festarialueen portti ja ovimies joka tarkasti keikkapassin. Keltaisiin huomioliiveihin sonnustautunut ovimies paljastui Reijan suuresti fanittamaksi Samu Haberiksi, jonka nimikirjoittaman kitaran Reija oli hetkeä ennen saanut.

Samu Haber saattaa Reijan SuomiLOVEn soffalle.
Kuvateksti SuomiLOVE sohvalle Reijan saattelee tutun näköinen portsari...
Kuva: Niki Soukkio / Yle

Samu tarttui Reijaa lempeästi kädestä ja kuljetti häkeltyneen Reijan LOVEsohvalle yleisön hurratessa villisti taustalla. Pian sohvalle saapui myös yllätysten juonen punoneet Reijan tiimiläiset eikä ällistynyt Reija voinut kuin pidellä kasvojaan. Reija riensi heti halaamaan kaikkia tiukasti.

Reija yllättyy SuomiLOVEn sohvalla!
Kuvateksti Lopulta Reijalle paljastuu kuka on yllätyksen takana!
Kuva: Niki Soukkio / Yle

Kun porukka oli saatu istumaan sohvalle, näytettiin video, missä Reijan tiimiläiset kertoivat miten paljon Reija heille merkitsee. Kyyneleet valuivat Reijan silmäkulmista, kun hän kuunteli työkavereidensa ylistäviä sanoja samalla puristaen heitä kädestä.

Reija työkaveriensa ympäröimänä
Kuvateksti Reijan työtoverit kokoontuivat kuuntelmaan Samua Reijan kanssa.
Kuva: Niki Soukkio / Yle

Herkän hetken jälkeen Samu esitti sohvalla istuvalle porukalle ja Reijalle kauniin kappaleensa Enkelten kaupunki. Reijan työkaveri Kaisa oli kertonut aiemmin, että Samu on koko olemuksellaan, äänellään ja biiseillään onnistunut menemään Reijan ihon alle.

– Samu saa Reijan sydämen myös vaarallisesti pamppailemaan. Johan tässä joutuu kohta elvyttämään Reijaa, Kaisa vitsaili ja jatkoi.

– Reijan pojat myös huutavat aina kiusallaan, kun Samu on telkkarissa, että äiti sun poikaystävä on telkkarissa!

Esityksen jälkeen Samu riensi antamaan pitkän halauksen Reijalle, joka oli laulanut koko biisin mukana.

Kun Jannika kysyi illan päätteeksi Reijalta, mitä Reijan tiimiläiset merkitsevät hänelle, ei vastausta tarvinnut odottaa kauaa.

– Kaiken. Tää on täydellinen tiimi. En mä olis mitään ilman heitä.

Katso Samu Haberin vaikuttava esitys Reijalle ja tämän työkavereille alta.

Samu Haber - Enkelten kaupunki - Toista Yle Areenassa

Ensi viikon lauantaina 19.3 SuomiLOVEn lavalle nousee taas monia Suomen eturivin artisteja!

Jakso 2: Arjen sankareita ja sydänystävyyttä - Toista Yle Areenassa