Hyppää pääsisältöön

Kulttuuricocktail

Mielipide

Laura Frimanin kolumni: Somen rasittavin trendi on itse googletettu ADHD-diagnoosi, valtaosalle tarkkaavaisuushäiriö ei ole supervoima

Toimittaja Laura Friman
Kuva: Ilmari Fabritius / Yle

Tarkkaavaisuushäiriöiden määrä suomalaisten kolmekymppisten naisten keskuudessa on äkillisesti noussut noin 4000 prosentilla, jos uskoo Instagramia, kirjoittaa Laura Friman. Entä jos omille ongelmille onkin paljon loogisempi selitys?

Onneksi olkoon, on vasta maaliskuu ja somevuoden rasittavin trendi on jo selvillä. Ei, se ei ole loputon talviuintipäivitysten virta. (Kyllä, olen jo käsittänyt että avannossa on rentouttavaa ja “kaikki huolesi jäivät tänäkin aamuna mereen”.) Sen sijaan se on tämä: itse googletettu ADHD-diagnoosi.

Jos et vietä elämääsi Instagramissa, lause saattaa kuulostaa absurdilta. Totta se kuitenkin on: olen klikkaillut kuukausikaupalla Instagram-stooreja, joissa some-aktiivi toisensa jälkeen on äkännyt, että “niin moni asia” heidän elämässään on juuri kätevästi selittynyt ADHD-diagnoosilla. Mikäli otantaa olisi uskominen, tarkkaavaisuushäiriöiden määrä suomalaisten kolmekymppisten naisten keskuudessa olisi äkillisesti noussut noin 4000 prosentilla.

En tarkoita, ettei yhdelläkään näistä googlettajista olisi ADHD:ta.

Älä naulaa minua vielä ristille. Koska kyse on lääketieteellisestä diagnoosista, aihe on herkkä. En tarkoita, ettei yhdelläkään näistä googlettajista olisi ADHD:ta. Varmasti on. Eittämättä diagnoosien määrän kasvu on sidoksissa myös tietoisuuden kasvuun ja kulttuurin murrokseen: yhä useampi osaa hakeutua tutkimuksiin, eikä tarkkaavaisuushäiriö ole enää häpeä tai varattu 7-vuotiaille pojille. Hyvä niin.

Somessa ADHD-epäilyitä perustellaan ja vahvistetaan humoristisella meemivirralla. “Minä katsomassa kuudetta tuntia reality-tv:tä, kun pitäisi kirjoittaa tärkeää esseetä.” “Minä miettimässä, mitä olinkaan hakemassa jääkaapilta.” “Minä ahdistumassa tunnin päässä häämöttävästä deadlinesta, kun en ole vielä aloittanutkaan hommia.” Minä, minä, minä.

Minusta huomattavasti neuroepätyypillisempää olisi nykyään olla rauhallinen ja keskittynyt.

Vaikka meemitykittäjien itsediagnosointi ei pohjautuisikaan ensisijaisesti meemeihin, ne viestivät postaajien asenteita ja ajatuksia siitä, mitä ADHD heidän mielestään on: ahdistusta, aikataulukaaosta, tylsien tehtävien välttelyä. Kenelle muulle vain tuntuu ilmiselvältä, että meemit sopivat aika lailla keneen tahansa nykyihmiseen.

Entä jos näille ongelmille olisikin paljon loogisempia yhteiskunnallisia selityksiä kuin aivojesi neurologinen epätyypillisyys? Samalla logiikalla burnout-potilaan pitäisi syyttää loppuunpalamisesta itseään sairaan työkulttuurin sijasta.

ADHD tarkoittaa aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriötä. Elämme hyperaktiivisessa maailmassa, joka tekee kaikkensa häiritäkseen tarkkaavaisuuttamme. Minusta huomattavasti neuroepätyypillisempää olisi nykyään olla rauhallinen ja keskittynyt.

Sosiaalisesti hyväksytty diagnoosi on lohdullinen tapa selittää henkilöhistoriansa kompasteluja armottomassa maailmassa.

ADHD some-trendinä ärsyttää eniten juuri siksi, että moni kärsii siitä ihan oikeasti. Valtaosalle tarkkaavaisuushäiriö ei nimittäin näyttäydy supervoimana, vaan elämän mittaisena taakkana ja pulmana, joka on heittänyt kapuloita rattaisiin niin työelämässä kuin ihmissuhteissa.

Tietenkin kaiken voi kääntää vähintään puheissaan voimavaraksi. Narratiivin haltuunottaminen on voimauttavaa ja usein hyödyllistä, ja yhtäkkiä sosiaalisesti hyväksytty diagnoosi on lohdullinen tapa selittää henkilöhistoriansa kompasteluja armottomassa maailmassa. Me kaikki kaipaamme vapautusta ihanneyksilön kohtuuttomasta ideaalista.

Minustakin olisi helpottavaa ajatella, että sössityt parisuhteeni ja korkeintaan välttävä akateeminen menestykseni olisivat aivokemiallista perua. Lätisen myös säännöllisesti, että ahdistukseni kulkee käsi kädessä herkkyyteni kanssa ja antaa minulle ah-niin-paljon.

Varmaan piirre jotakin antaakin (ymmärrän kaikenlaisia ihmisiä ja osaan kirjoittaa raastavaa autofiktiota), mutta jos voisin vaihtaa rauhoittavat, mielialalääkkeet ja tuhansia tunteja terapiaa mutkattomaan päähän, tekisin niin koska tahansa ja luopuisin “upeasta” herkkyydestäni empimättä hetkeäkään. Niin tekisi suurin osa ADHD-ihmisistäkin. Siksi diagnoosin romantisointi voi tuntua ällöttävän alentuvalta.

Voisiko termisensitiivisyyden periaatteen ulottaa myös ADHD:hen?

Tämä tuntuu erityisen räikeältä, sillä sosiaalisesti korrekti some on jo pitkään ollut yhtä mieltä siitä, että lääketieteellisten diagnoosien heittely ei enää sovi heppoisin perustein. Itseä tai pomoa ei kutsuta leikkisästi skitsoksi, “vammainen” ei ole adjektiivi. Hiljattain esitettiin, että edes Putiniin ei liitettäisi itse pääteltyjä diagnooseja: se olisi loukkaavaa niiden persoonallisuushäiriöisten puolesta, jotka eivät päätä hyökätä aseellisesti kenenkään kimppuun.

Tämä on tervetullutta. Voisiko termisensitiivisyyden periaatteen ulottaa myös ADHD:hen?

Tietenkin ADHD-tutkimuksiin on lupa hakeutua matalallakin kynnyksellä, jos aihe huolettaa. Meemien perusteella minunkin pitäisi: unohtelen ja myöhästyn jatkuvalla syötöllä enkä pysty keskittymään keskusteluihin yli kolmea sekuntia. En pysty tyhjentämään tiskikonetta tai käyttämään pyykkikonetta, koska se on liian tylsää, ja saan jatkuvasti kirjeitä ulosottovirastosta kahdenkympin Aku Ankka -tilauslaskuista, vaikka tililläni olisi tuhansia, koska en pysty suorittamaan niin puisevaa toimenpidettä kuin laskun maksu.

Pidän kuitenkin todennäköisempänä, että olen kulttuurin — pätkätöiden, multitaskaamisen ja suoritusyhteiskunnan — uhri. Olen edesauttanut tarkkaavaisuuteni ja tylsyydensietokykyni alasajoa esimerkiksi loputtomalla älypuhelimen runkkaamisella. Mitä muuta Instagram itsessään on kuin tarkkaavaisuushaasteiden elävä helvetti? ADHD:sta kärsivät eivät siis ole laiskoja ja tyhmiä, mutta minä saatan hyvinkin olla.

Jos osaisin tehdä meemejä, oma ADHD-meemini kuuluisi:

Lääkäri: “Kuule, sinulla ei kerta kaikkiaan ole ADHD:tä, olet vain 2000-luvun murskaama.”

Sanoi ei kukaan somessa koskaan.

Lisää aiheesta Yle Areenassa

Keskustelu