Hyppää pääsisältöön

Elävä arkisto

Sotavuosien pula-aika pakotti kansan kekseliääksi – variksesta tehtiin vesilintuhakkelusta, voikukanjuurista kahvia ja hyönteismyrkyllä nitistettiin syöpäläiset

Naiset ostamassa kahvia.
Kuvateksti Vihdoinkin aitoa brasilialaista kahvia! Naiset ostavat oikeaa kahvia vuonna 1946 ensimmäistä kertaa sodan jälkeen.
Kuva: Museovirasto/ JOKA Journalistinen kuva-arkisto Kaleva

Sota muutti suomalaisten arjen monin tavoin. Säännöstely laittoi elintarvikkeet ja useat tuotteet kortille, mutta korvikkeet ja musta pörssi toivat helpotusta elämään. Suomalaiset oppivat syömään lautasensa tyhjäksi mutta myös jonottamaan ja hamstraamaan.

Kun toisen maailmansodan kynnyksellä lokakuussa 1939 Suomessa ryhdyttiin säännöstelemään kahvin ja sokerin saantia, suomalaiset ymmärsivät, että edessä olivat kovat ajat.

Jo pelkkä suunnitelma kahvin säännöstelystä oli herättänyt vastustusta jopa siinä määrin, että Ravintoloitsijoiden Liiton edustajat olivat yhteydessä ministeriöön, kertoo tietokirjailija Satu Jaatinen radio-ohjelmassa Suomi jatkosodassa (2011).

Pula kaikesta - Toista Yle Areenassa

Oikeaa kahvia riitti vielä talvisodan aikana, mutta ulkomaankaupan pysähtymisen vuoksi edessä oli kahvipula. Paremman puutteessa oli turvauduttava erilaisiin korvikkeisiin. Kahvinkorvikkeessa kahvia oli mukana vain 25 prosenttia. Korvikkeet valmistettiin paahdetusta rukiista, ohrasta, lantusta ja voikukanjuurista.

Tilanteen pahentuessa vuonna 1943 käyttöön otettiin kahvinvastike, jossa ei ollut kahvia ollenkaan. Lopulta myynnissä oli myös erilaisia ”korvikkeiden lisäkkeitä”.

Heinäkuussa 1942 myös tupakka oli joutunut säännöstelyn piiriin, eikä sitä voinut ostaa kuin ostokortin salliman määrän. Pahimpina aikoina tupakkaa ei saanut edes kortilla, jolloin Suomessa ryhdyttiin viljelemään tupakoiden sukuun kuuluvaa kasvilajia palturitupakkaa eli kessua. Jotkut ryhtyivät kasvattamaan tupakkaa kotonaan ulkohuussinsa takana, jossa maa oli riittävän vahvaa kasville.

Korvikkeet avuksi - Toista Yle Areenassa

Rouva Viktoria Honkanen esittelee ohjelmassa Muistatko kessun ja korvikkeen (1972), millainen oli päivän annos lihaa, voita sekä teetä ja sen korviketta, joita ostokortilla sai.

Pula-ajan ruokaohjeita - Toista Yle Areenassa

Peruna oli ollut suomalaisen ruokavalion perusta, joskin muilla juureksilla oli ollut vankka osuus päivittäisestä ravinnosta.

Huomentelevisiossa (1992) Arja Hopsu-Neuvonen Marttaliitosta laittaa pula-ajan ruokaa. Tarjolla on kolmen ruokalajin lounas.

Perunasta tuli suoranainen pula talvisodan jälkeen, sillä perunaa saatiin noin puolet tarpeeseen nähden. Koska peruna oli ollut suomalaisten tärkein C-vitamiinin lähde, paikoin oli havaittavissa keripukkia erityisesti lasten keskuudessa.

Eräs hammaslääkäri oli toimittanut eräälle ravintolalle 250 varista. Niistä valmistettiin niin sanottua vesilintuhakkelusta, mikä ei ollut millään tavalla säännöstelyn alaista ruokaa ja ei se pahempaa ollutkaan.”

― Nils Arthur Osara ravintoloiden raaka-ainehankinnoista.
15 laihaa vuotta – pula-ajan ravintolaruoka - Toista Yle Areenassa

Ohjelmassa 15 laihaa vuotta – pula-ajan ravintolaruoka (1981) muistellaan, millaista ruokaa ravintolat kykenivät tarjoamaan. Ruoka-annoksissa oli paljon sellaisia aineksia, jotka eivät olleet säännöstelyn alaisia. "Keuhkohöystöä, oravanhöystöä ja milloin mitäkin, johon ei kortteja tarvittu", muistelee näyttelijä Irma Seikkula.

Myös varikset saattoivat joutua pataan, kertoo kansanhuoltoministerinä toiminut Nils Arthur Osara.

Kirjailija Armas J. Pulla puolestaan muistelee, kuinka ravintolat hankkivat raaka-aineita monenlaisista lähteistä.

Lautanen tyhjäksi -periaate on sota-ajan peruja.

― Martta Fager kertoo radio-ohjelmassa kuluttajan näkökulmasta sota-ajasta.
Ostoskierros 1940-luvulla (1969) - Toista Yle Areenassa

Radio-ohjelmassa Ostoskierros 1940-luvulla (1969) rouva Martta Fager kertoo, millaista oli elämä kuluttajana sota-aikana. Hamstraus ja jonottaminen oli tyypillistä, toteaa Fager. Hänen mukaansa hamstraus eli kotivaraston hankkiminen oli ikään kuin osoitus "kansalaiskunnosta", kun kykeni huolehtimaan itse itsestään.

Fager kertoo myös, kuinka naiset neuvoivat toinen toisiaan, miten laittaa ruokaa aineksista, joita oli tarjolla ja jotka oli entuudestaan tuntemattomia. Lisäksi naapuriapu oli arvossaan. Naapurin rouvat saattoivat esimerkiksi valmistaa ruokia talkoohengessä, koska sähkön riittävyys oli epävarmaa. Sota-aikana opittiin myös se, että lautanen piti syödä tyhjäksi, koska seuraavaa ateriaa saattoi joutua odottamaan ja näkemään nälkää.

Bensiinin korviketta saatiin puukaasuttimesta eli tututummin häkäpöntöstä. Häkäpöntöissä käytettiin polttoaineena pilkettä, haketta tai puuhiiltä. Jopa turpeen käyttöä tutkittiin.

Häkäpöntöillä varustettujen autojen moottorin teho oli heikko ja ajo keskeytyi häiriöiden vuoksi. Matkustajat joutuivat usein työntämään autoa ylämäessä. Markkinoinnissa asia jätettiin mainitsematta ja sen sijaan kysyttiin, "Miksi rikastuttaa öljymaita, kun omat metsät ovat täynnä puuta?".

Pisteparaati - Toista Yle Areenassa

Myös vaatekankaat olivat säännöstelyn piirissä. Miten näyttää tyylikkäältä, kun käytössä oli vain niukasti uutta kangasta? Suomen Filmiteollisuuden tuottama Pisteparaati (1941) kehottaa käyttämään mielikuvitusta ja muistuttaa, että "tällainen keinottelu on aivan paikallaan, sillä luomakunnan kruunu ei voi esiintyä kuten kantaäiti Eeva, joka ei tarvinnut yhtään pistettä."

Pyykkipäivä 1942 - Toista Yle Areenassa

Saippuarasvat, joita oli ennen tuotu Etelä-Amerikasta, loppuivat kauppateiden katkettua. Samalla loppui saippua myymälöiden hyllyiltä.

Pesuaineiden korvikkeina olivat tuhka ja lipeä. Saippuaa ja säännöstelystä vapaata kortitonta pesujauhetta tuli käyttää säästellen. Kansanhuoltoministeriön valistusfilmi vuodelta 1942 ohjeistaa, miten pyykki pestään.

DDT:tä laitettiin päähän. Se kyllä tuhosi täit ja saivarit.

― Hertta Turunen, kotitalousopettaja
Pula-ajan konstit – puhtaus pula-aikana - Toista Yle Areenassa

Syöpäläiset, kuten täit ja luteet, viihtyivät poikkeusoloissa, etenkin kun kuuman veden saanti oli epävarmaa kaupunkioloissa. Niitä torjuttiin raskain asein kuten paloöljyllä ja DDT:llä, joka oli vahva hyönteismyrkky. DDT tuhosi täit ja saivarit, muisteli kotitalousopettaja Hertta Turunen ohjelmassa Pula-ajan konstit (1992).

Säännöstely loi salakaupan

Kaikkea sai, jos vain rahaa oli.

― Salakuljettaja Viljo Koivunen
Pula-ajan salakuljettaja - Toista Yle Areenassa

Elintarvikkeiden säännöstelyn ja pulan seurauksena sai alkunsa salakauppa, jota vastaan valtio yritti taistella. Viina, tupakka ja elintarvikkeista liha, voi ja viljatuotteet tekivät mustassa pörssissä hyvin kauppansa. ”Kaikkea sai, jos vain rahaa oli”, muistelee Viljo Koivunen ohjelmassa Salakuljettaja Viljo Koivunen (2001).

Vaikka salakuljettaja rikkoi lakia, osa viranomaisista katsoi asiaa läpi sormien. Toisinaan kauppaa käytiin viranomaistenkin kanssa.

Tapahtui 30 vuotta sitten - Toista Yle Areenassa

Elintarvikkeiden ostamista säännösteltiin ostokorteilla. Ostokortteja oli kaikkiaan käytössä yli 50 kappaletta. Elintarvikkeiden lisäksi säännöstelyn kohteina olivat myös kankaat ja vaatteet sekä kumi- ja nahkatuotteet.

Kansanhuoltoministeriö päätti korttiannosten suuruudesta ja korttien jaosta. Korttiannoksen koko riippui henkilön energiatarpeesta. Raskasta työtä tekevillä annos oli vähän suurempi kuin muilla.

Millä perusteella ostokortteja sai? - Toista Yle Areenassa

Tekijänoikeudellisista syistä haastattelu ei ole katsottavissa kokonaan.

Annikki Nuutinen toimi Kansahuollon paikallisjohtajana talvisodasta lähtien. Haastattelussa hän kertoo, millaisia toimenpiteitä täytyi tehdä ostokorttien saamiseksi. Lomakkeiden täyttäminen osoittautui naisille usein vaikeaksi ja siksi ne sisälsivät virheitä. Nuutisen mukaan syy oli se, että normaalisti miehet täyttivät hakemuksia, mutta nyt tehtävä jäi kotirintamalla oleville naisille.

Ihmisiä jonottamassa perunoita Hakaniemessä.
Kuvateksti Ihmiset jonottavat perunoita Helsingin Hakaniemessä.
Kuva: Museovirasto/Kansatieteen kuvakokoelma/ Pekka Kyytisen kokoelma

Pitkät jonot olivat tuttu näky ympäri Suomea kauppojen edessä. Ihmiset jonottivat, vaikka aina ei tiedetty, mitä oli luvassa tai oliko tuotetta enää jäljellä, kun oma vuoro vihdoin tuli.

Sotavuodet olivat monelle suomalaiselle nälkävuosia, vaikka tilastollisesti ruokaa oli riittävä määrä. Kun omilta pelloilta saatiin talvisodan jälkeen vain noin puolet siitä ruokamäärästä, mitä rauhan aikana oli kulutettu, nälänhädän uhka oli todellinen.

Lopulta nälkäkuolemat rajoittuivat pääasiassa sotavankeihin ja ja laitoshoidossa oleviin kansalaisiin. Ruokapula oli vaikea erityisesti kaupungeissa ja se kohdistui usein vähävaraisiin kohdalla. Vaikka mustasta pörssistä sai lähes kaikkea, harvalla kuitenkaan oli varaa hankkia ruokaa ja muita tarvikkeita laittomasti ja kalliisti.

Pula ei koetellut pelkästää ruokaa tai bensaa. Maassa oli myös ankara työvoimapula, kun miehet olivat rintamalla. Se tarkoitti sitä, että myös lasten oli tartuttava työntekoon.

Lähteet: Seppo Jyrkinen: Nälkätalvi 1941/42 poliittisine uhkineen; Iltalehti.fi; Ruokatieto.fi