Hyvin sanottu: Ennakkoluulot lievenevät, kun opimme suhtautumaan toisiimme yksilöinä: ”naapurin somalista” tulee ”naapurin Liban”
Uskonnolliseen, kansalliseen tai muuhun ryhmään kuuluminen häivyttää kykymme nähdä toisemme yksilöinä. Ryhmien väliset jännitteet purkautuvat, kun näemme toisemme ihmisinä, kirjoittaa psykologi ja uskontotieteilijä Teemu Pauha Hyvin sanotussa.
Tekstejä kirjoittaa laaja joukko Hyvin sanottu -hankkeessa mukana olevia tekijöitä
Kaikki Hyvin sanotun kumppanikirjoitukset löydät täältä.
Hyvin sanottu on viisivuotinen hanke, jota koordinoivat Yle ja Erätauko-säätiö. Lisää hankkeesta voit lukea täältä.
Ukrainan ja Venäjän armeijat ovat vastakkain taistelukentällä, koronarajoitusten kannattajat ja vastustajat netin keskustelupalstoillla. Maailma on täynnä ryhmien välisiä konflikteja, ja keinoja niiden lievittämiseen tarvitaan kipeästi.
Ryhmädynamiikka ja ryhmien väliset suhteet ovat sosiaalipsykologian perinteisiä tutkimuskohteita. Sosiaalipsykologit ovatkin kehittäneet useita erilaisia teorioita, joiden avulla ymmärtää ja ratkaista ryhmäkonflikteja. Teorioista ehkä merkittävin on sosiaalisen identiteetin teoria.
Sen lähtökohtana on, että koemme jokapäiväisen elämämme vuorovaikutustilanteet joko yksilöiden tai ryhmien välisinä. Parisuhde on tyypillinen esimerkki edellisestä: useimmille oma kumppani on ennen kaikkea yksilö – Jarno tai Maria – ei jonkin ryhmän edustaja, esimerkiksi demari tai hammaslääkäri. Sota puolestaan on klassinen esimerkki ryhmien välisestä konfliktista. Sodassa vastapuolen sotilaaseen ei kohdisteta aggressiota sen takia, millainen tämä on yksilönä, vaan sen takia, mitä ryhmää hän edustaa.
Jokainen meistä on jäsenenä useissa erilaisissa ryhmissä, mutta samaistumisemme niihin vaihtelee. Yhtenä hetkenä koemme voimakkaasti olevamme osa jotain tiettyä ryhmää, toisena hetkenä taas jotain toista. Koemme yleensä vahvasti esimerkiksi ne ryhmäjäsenyydet, jotka erottavat meidät muista läsnäolijoista. Moni tuntee itsensä kaikista suomalaisimmaksi ollessaan ulkomailla.
Kun koemme olevamme osa jotain ryhmää, laitamme sen edut muiden edelle. Sosiaalipsykologien sanoin alamme ”suosia sisäryhmää”. Lisäksi stereotypia oman ryhmän jäsenistä alkaa ohjata käyttäytymistä; jos esimerkiksi koen tilanteessa olevani ennen kaikkea poliisi, henkilökohtainen persoonallisuuteni siirtyy taka-alalle ja alan käyttäytyä niin kuin poliisilta mielestäni oletetaan.
Samat säännönmukaisuudet pätevät yhtä lailla uskonnollisiin yhteisöihin, urheilujoukkueisiin, työyhteisöihin kuin mihin tahansa muihinkin ryhmiin. Esimerkiksi sisäryhmän suosimista ilmenee myös koeasetelmissa, joissa ryhmät on muodostettu avoimen mielivaltaisesti ja ryhmän jäsenet tietävät päätyneensä tiettyyn ryhmään täysin sattumalta.
Ryhmien välisten suhteiden lainalaisuuksista seuraa eräitä yleispäteviä periaatteita, joilla purkaa me-ja-muut-vastakkainasetteluja. Ryhmien väliset ennakkoluulot yleensä lievenevät, kun ryhmien jäsenet oppivat suhtautumaan toisiinsa yksilöinä – kun ”naapurin somalista” tulee ”naapurin Liban”.
Toinen keino purkaa ryhmien välisiä vastakkainasetteluja on löytää ryhmille jokin yhteinen nimittäjä. Esimerkiksi Ukrainan sota on nostanut yhteisen eurooppalaisuuden kapeiden kansallisten intressien edelle. Ihmiset niin Suomessa kuin muuallakin ovat kokeneet Ukrainan taistelevan koko Euroopan puolesta, mikä on herättänyt monissa syviä sympatian tunteita ja halua auttaa.
Vaikuttajat tasavallan presidentti Sauli Niinistöä myöten ovat todenneet, että Venäjän hyökkäys on tehnyt Euroopasta yhtenäisemmän kuin se on ollut koskaan aiemmin. Jokaisella sisäryhmällä on kuitenkin ulkoryhmänsä – ”muut”, joita vasten ”meitä” määritellään. Onkin tärkeä huolehtia, ettei eurooppalaisuuden voimistuminen saa aikaan vastakkainasetteluja suhteessa niihin, jotka jäävät yhteisen eurooppalaisuuden ulkopuolelle.
Teemu Pauha,
psykologi ja uskontotieteilijä
Helsingin yliopisto
