Oiva Lohtander etsi puhelinluettelosta näyttelijöiden nimiä, jotta pääsisi tekemään teatteria — nyt hänet muistetaan Raidin legendaarisen lakonisena komisariona
Lohtander teki pitkän uran Televisioteatterissa ja valloitti suuren yleisön Raid-sarjassa. Vaikuttavia roolisuorituksia on koottu Yle Areenaan.
Näyttelijä Oiva Lohtander syntyi Vilppulassa vuonna 1942. Jo lapsena tarinoiden maailma kiehtoi.
Kansansankari-ohjelmassa (2004) hän muisteli, miten hän kävi katsomassa kaikki Bio Säteessä esitetyt elokuvat.
Elokuvaelämyksen jälkeen kotimatkalla raskaatkin mäet tuntuivat kevyemmiltä pyöräillä. "Oli hilpeän voimakas olo. Semmoinen tehtävä elokuvalla ja teatterilla on", Lohtander kuvaili.
15-vuotiaana Lohtander muutti Helsinkiin. Rautakaupasta tienattu palkka kului elokuvalippuihin.
Erään kerran nuori mies pujahti Kansallisteatterin piippuhyllylle salaa. Hän seurasi Martti Katajiston suoritusta Hamletin roolissa ja vaikuttui.
Hän innostui näkemästään niin, että lähti esityksen jälkeen yöllä ulos harjoittelemaan Hamletin repliikkejä.
Lohtander päätti seuraavana päivänä etsiä puhelinluettelosta näyttelijöiden numeroita soittaakseen ja kysyäkseen, miten teatteriin pääsee mukaan. Ensimmäisenä puhelimeen vastasi Ture Junttu, joka neuvoi hakemaan mukaan Kellariteatteriin.
Puhelinsoitosta alkoi matka amatöörinäyttelijäksi ja Teatterikouluun, jossa Lohtander aloitti opinnot vuonna 1962.
Koulua seurasivat vuosikymmenet teattereissa ja elokuvanäyttelijänä. Yleisradion Televisioteatterissa Lohtander aloitti vuonna 1971.
Televisioteatteri esitti paljon klassikoita, ja Lohtander sai palata Hamlet-näytelmän pariin. Hän näytteli Jotaarkka Pennasen ohjauksessa neuvonantaja Poloniuksen roolin.
Meillä oli suurenmoinen nuoruus siinä, että me saatiin tehdä klassikot.
Oiva Lohtander Kansansankari -ohjelmassa
Lohtander on taipunut lukuisiin erilaisiin rooleihin: Raili Ruston ohjaamassa satunäytelmässä Hupakon hovi (1964) Lohtander esitti prinsessa Hupakon portinvartijaa.
Maxim Gorkin näytelmässä Auringon lapset (1978) Lohtander eläytyi 1800-luvun lopun venäläisen sivistyneistön maailmaan.
Klassikkojen ja satunäytelmien lisäksi Lohtander on tuttu kasvo viihdeohjelmista sekä komediasarjoista- ja elokuvista.
Vuonna 1969 nuori Lohtander esiintyi suositussa Heikki ja Kaija -sarjassa vahtimestarina.
Jussi-palkinnon Lohtander ansaitsi miessivuosalla Jari Halosen kulttielokuvassa Joulubileet (1996). Seuraavana vuonna hänet nähtiin vuoden 1997 katsotuimmassa elokuvassa Kummeli Kultakuume.
Olen joutunut tyytymään näihin komeljanttarin hommiin, jotka mulle on hevosmiehen lisäksi olleet tarjolla.
Oiva Lohtander Kansansankari-ohjelmassa
Harri Nykäsen ja Tapio Piiraisen käsikirjoittama rikossarja Raid (2000) sinetöi tuolloin 58-vuotiaan Lohtanderin suosion suuren yleisön silmissä.
Lohtander esitti sarjassa lakonista komisario Eero Janssonia, jonka lausahdukset ovat jääneet elämään.
Lohtander palkittiin roolista Venla-palkinnolla vuonna 2000.
Lohtander jäi eläkkeelle Yleisradiosta vuonna 2002 viimeisenä televisioteatterin näyttelijänä. Teatteri- ja elokuvatöitä hän on jatkanut vielä sen jälkeenkin.
Komisario Janssonin rooliin hän palasi vuonna 2003 ilmestyneessä Raid-elokuvassa.
Kansansankari-ohjelman haastattelussa Lohtander kertoo ammattinsa olleen paikoin raskaskin, mutta mahdollistaneen vierailuja erilaisten ihmisten sielunmaisemissa.
Aika mukavasti jännevälejä on syntynyt, kun yhtenä iltana näyttelee markiisi de Sadea, seuraavana Jumalaa ja siinä välissä jotain veltompaa Oblomovia.
Oiva Lohtander Kansansankari-ohjelmassa
Tästä linkistä löydät Yle Areenasta löytyviä draamasarjoja ja otteita Oiva Lohtanderin uran varrelta.
Kuvat ja videot:
1. Antero Tenhunen / Yle
2. Håkan Sandblom / Yle
3. Leif Öster / Yle
4. Seppo Sarkkinen / Yle
5.Hupakon hovi (1964)
6. Leif Öster / Yle
7. Heikki ja Kaija (1969)
8. Veera Ritola / Yle
9. Matti Sulanto / Yle
10. Pentti Tillder / Yle
11., 12. Raid-televisiosarja (2000)
13. Seppo Sarkkinen / Yle
14. Seppo Sarkkinen / Yle
15. Kansansankari - Oiva Lohtander (2004)