Olut oli sivistyksen alku – varhaisimmat kirjoitetut tekstit olivat kuitteja olutannoksista
Muinaiset korkeakulttuurit rakennettiin oluen ja leivän voimalla. 5000 vuotta sitten Mesopotamiassa, nykyisen Irakin alueella, olut oli jokapäiväinen juoma.
Olut ja leipä ovat olleet keskeinen osa ihmiskunnan ruokavaliota maanviljelyn alusta alkaen. Mutta kumpaa opittiin valmistamaan ensin, olutta vai leipää?
– Siitä on väitelty pitkään, eikä lopullista selvyyttä ole syntynyt. On vahvaa näyttöä, että kummatkin on hyvin varhaisia keksintöjä, kertoo Lähi-idän kielten ja kulttuurien tutkija Tero Alstola Helsingin yliopistosta
Se kuitenkin tiedetään, että olut oli alunperin metsästäjä-keräilijöiden juhlajuomaa.
Välimeren itärannikolla kivikaudella eläneet Natufin kulttuurin ihmiset ovat valmistaneet jyvistä velliä ja panneet olutta. Villiheiniä osattiin hyödyntää jo kauan ennen maanviljelyä ja kasvinjalostusta.
Ensimmäiset merkit sekä oluesta että leivästä löytyvät samalta ajalta, 12 000 vuoden takaa. Jäljelle on jäänyt hiiltyneitä jyvähitusia jauhinkivien pinnoille.
Jos halutaan paljon olutta, tarvitaan peltoja.
Arkeologeille on pitkään ollut selvää, että olut oli merkittävä syy sille, että viljaa ylipäätään alettiin viljellä. Ravintoa on aina osattu hankkia kalastamalla, metsästämällä ja keräilemällä kasveja, mutta jos halutaan paljon olutta, tarvitaan peltoja.
On jopa mahdollista, että oluen humalluttava vaikutus ja rituaalinen merkitys kivikauden ihmisille olivat leivän kaloreita tärkeämpi houkutin tarttua kuokkaan.
Tärkeä askel kohti oluen panemista on ollut eräänlainen paistamaton mämmi.
Kasveja hyvin tuntevat metsästäjä-keräilijät ovat aikojen alusta tienneet, että itäessään heinänjyvät muuttuvat mukavan makeiksi. Tätä ilmiötä on hyödynnetty keittiössä jo ainakin 10 000 vuotta.
Kun jyvät jätetään likoamaan päiväkausiksi, syntyy maltaita, joista saadaan imelää mämmimäistä velliä. Tärkeä askel kohti oluen panemista on luultavasti ollut mallasvelli eli eräänlainen paistamaton mämmi.
Mallasvellistä saadaan olutta, kun ilmassa leijailevat villit hiivat alkavat pilkkoa maltaiden hiilihydraatteja alkoholiksi.
– Mallasvelliä myös kuivattiin ja näin voitiin säilöä oluen raaka-ainetta, Alstola kertoo
Oluen panemisen salat on hoksattu moneen otteeseen eri puolilla maailmaa. Olutta pantiin maissista Meksikossa ja hirssistä Kiinassa.
Kun kirjoitettu historia sai alkunsa Mesopotamiassa nykyisen Irakin alueella 5000 vuotta sitten, olut oli jo keskeinen osa ihmisten jokapäiväistä elämää maailmanlaajuisesti.
Varhaisten korkeakulttuurien synty perustui peltojen kapasiteettiin tuottaa enemmän kuin syödään. Olut oli yksi ylijäämätuotteista, jonka ympärille varhaiset talousjärjestelmät muodostuivat.
Kaikkein vanhimmat savitauluille kirjatut tekstinpätkät 5000 vuoden takaa olivat kirjanpitoa työntekijöiden palkoista, jotka oli maksettu oluena ja ruokana.
Muinaisessa Mesopotamiassa olut oli koko kansan päivittäistä juomaa. Sitä juotiin yhteiskuntaluokkaan ja sukupuoleen katsomatta. Olutta oli turvallista juoda silloinkin, kun juomavesi oli ihmisen ja kotieläinten ulosteiden saastuttamaa.
Oluttavernoiden pitäminen ja oluen paneminen olivat naisten ammatteja. Kirjallisena reseptejä on säilynyt vain muutamia. Oluenpanemisen taidot kulkivat katkeamattomana suullisena perinteenä panimomestarilta seuraavalle.
Nuolenpääkirjoituksessa vilisee useita erilaisia oluita, toiset arkisempia, toiset hienommin suodatettuja ja maustettuja. Tarkkaan ei tiedetä, mitä mausteita oluessa käytettiin, koska kasvien nimet on kirjattu jo aikaa sitten kuolleilla sumerin ja akkadin kielillä.
Ainakaan nykyoluista tuttua humalaköynnöksen kukkaa ei tuolloin vielä käytetty. Se vakiintui olutmausteena vasta myöhäisellä keskiajalla. Sitä ennen käytettiin erilaisia luonnonyrttejä, hedelmiä ja hunajaa.
Mesopotamiassa oluenjuomista tai humaltumista ei paheksuttu.
Nuolenpääkirjoituksessa olutta symboloi saviruukkua muistuttava merkki. Olutta juotiin mukeista tai yhteisistä saviruukuista pillillä. Ruukun pohjalle sakkaantunutta hiivaa ei suotta haluttu sekoittaa kaatelemalla. Varhaiset oluet olivat luultavasti paksumpia ja sakeampia kuin nykyiset.
Ei tiedetä tarjoiltiinko olutta kellariviileänä vai lämpöisenä. Käymisastioita oli ainakin tapana haudata maahan, kenties käymisprosessin nopeuden säätelemiseksi.
Oluella oli sumerilaisessa kulttuurissa jumalatar, Ninkasi, jolle kirjoitetussa hymnissä kuvataan, miten maltaita idätetään, mäskiä siivilöidään ruokomatoilla, vierteeseen sekoitetaan mausteita ja lopulta, miten suodatettu olut valuu keruuastiaan “kuin Tigris ja Eufrat tulvivat”.
Ruuan ja juoman ympärillä vietetty aika olivat Mesopotamiassa yhtä tärkeitä kuin ruuan sisältämä ravinto. Yhdessä nautiskelu ja humaltuminen ovat olleet jo tuhansia vuosia yhteisöä koossapitävä rituaali.
Nuolenpääkirjoituksesta paljastuva suhde olueen ja humaltumiseen on ongelmaton. Oluenjuomista tai kapakoissa istumista ei millään tavalla paheksuttu.
– Teksteissä kuvataan kyllä, miten kauhea päänsärky tulee, kun olutta juo liikaa. Ei se varmaankaan aina jäänyt yhteen eikä kahteen kupposeen, Lähi-idän kielten ja kulttuurien tutkija Tero Alstola arvelee
