Tee tiiliskiviromaani – oikein raskasta kirjallisuutta tiilistä

Tiiliskivet ovat kooltaan ja painoltaan täydellisiä muutettavaksi vanhoiksi, paljon luetuiksi romaaneiksi – tiiliskiviromaaneiksi.
Ne voi saada näyttämään oikein hienoilta vanhoilta niteiltä, joissa on nahkaselkä ja kultakoristeet.
Kun olet valmis, sinulla on valtavan kaunis koriste, joka voi seistä ulkona puutarhassa tai miksei kirjatukena kirjahyllyssä.
Tiiliskivien lisäksi tarvitset:
akryylivärejä
erikokoisia siveltimiä
viivain tai kartonginpaloja
kultatussi tai muu tussi
Tee näin:
1. Aloita pyyhkimällä ja harjaamalla lika irti tiilistä.
2. Purista esiin tarvitsemiasi värejä, esimerkiksi mustaa, ruskeaa, valkoista ja kultaa.
3. Aloita ”selästä", eli tiiliskiven pitkästä sivusta. Usein vanhat kirjat ovat mustaa tai ruskeaa nahkaa. Maalaa pari senttiä sivuillekin.
4. Sekoita vähän okraa valkoiseen väriin, niin saat ”likaisen” värin, jolla voit maalata ”kirjansivut" yhdeltä lyhyeltä ja yhdeltä pitkältä sivulta. Jos haluat, että kirja on kyljellään, maalaa myös alapuoli, muuten kaksi puolta riittää.
5. Ota avuksi viivain tai kartonginpala, jossa on suora reuna, ja maalaa ruskea raita kirjan kylkiin. Vanhoissa niteissä on paksut kannet, joten raidan ei tarvitse olla ihan ohut.
6. Ota avuksi viivain ja maalaa viivoja kirjansivuihin harmaan tai keltaisen sävyillä, näin kirja näyttää ahkerasti luetulta.
7. Maalaa kannet ja töpöttele patinaa kuivalla siveltimellä. Patinan vaikutelman saat sekoittamalla väriin hiukan vaaleampaa tai tummempaa sävyä.
8. Kun väri on kuivunut, voit merkitä saumat ja taitokset kultatussilla.
9. Valitse kirjan tai kirjailijan nimi, joka ei ole liian pitkä mahtuakseen selkään. Voit kirjoittaa siihen oman nimesi tai lainata jonkun muun nimeä.
Strömsön ruotsinkielinen ohjevideo:
